lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kuvankäsittelyä: kakkojen korjaamista

Tänään olen harjoitellut ihan kuvankäsittelyn perusjuttuja. Eilisellä joutsenpaikalla oli niin paljon kakkaa, että päätin harjoitella sen poistamista kuvasta. Minun mielestäni nuo kakat ovat ihan luonnollisia juttuja, eivätkä ne häiritse minua. Täytyy kuitenkin myöntää, että siivottu kuva on sitten kuitenkin hieman esteettisempi :-)

Pilvinen keli, valkoinen joutsen tummuvalla ja sulavalla jäällä ei ollut maailman kiitollisin harjoittelukohde, mutta kyllä siitä katsottavaa tuli :-)

Ensin siis siivoamaton versio ja sitten se siivottu. Siivouksen hoidin photoshopilla.





22 kommenttia:

  1. Hienosti olet taustaa siivonnut, en huomaisi sitä käsitellyksi ellet olisi kertonut. Taitava olet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löytyi sopiva työkalu ja tällä kertaa onnisti :-)

      Poista
  2. No onhan se siistimpi kyllä! Tuossa ne kakat kyllä erottaakin kakoiksi, kun on ruskee levinny lumeen...

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä siivottu versio on fiinimpi. Tosin, tuskin olisin niin kovin kiinnittänyt huomiota kakkoihin, kun pääosaa näyttelee kuitenkin noin hieno lintu.

    VastaaPoista
  4. Paljon siistimpää. Hienosti teit siivoamisen.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, erinomaista jälkeä. Kakatta parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarjoaa kuvia myyntiinkin, on pidettävä yllä määrättyä siisteyskoulutusta ;-)

      Poista
  6. Samaa mieltä muiden kanssa; siivottu versio miellyttävämpi. Hieno kuva!

    VastaaPoista
  7. Kiva harjoittelu kohde:-)) Toisaalta läntit jäällä, antaa kuvalle luonnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnetta antaa, mutta harva haluaa ostaa kovin kakkaisia kuvia ;-) Siksi hyvä harjoitella :-)

      Poista
  8. Moi. Tosi upea joutsen kuva. Kuitenkin kallistun käsittelemättömän kuvan puolelle. Ei minua kakat kuvassa häiritse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Eivät ne minuakaan häiritse, mutta opettelen etsimään kuvista ei-myyviä elementtejä ja mahdollisuuksien mukaan poistamaan ne. Ja kakka on todellakin sellainen ;-)

      Poista
  9. Moi. Mahtava joutsen kuva. Kyllä kakki jäällä tuo siihen luonnon oman lisän. Eli ääni käsittelemättömälle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!