sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vanajanniemi auringossa ja kuurassa

Hämeenlinnan kaupungilla on Hattulan kunnan puolella Vanajanniemessä oma virkistysalue. Muutaman kerran kesässä käyn siellä ulkoiluttamassa kameraa. Talven aikana kerran tai kaksi korkeintaan.

Vanajavesi virtaa tuossa sen verran, että osa jäästä oli jo sulanut virtaavan veden tieltä. Silti pilkkijöitä oli eilen hyvässä säässä sielläkin paljon.

Edellisellä kerralla tuolla käydessäni kävelin paljon jäällä rannan myötäisesti. Taivas oli silloin paksussa pilvessä, eikä kuvista tullut sellaisia kuin toivoin. Nyt aurinko toi valoa ja taivaan sini antoi väriä kuviin. Puiden oksat olivat tuhdissa jääkuurassa ja toivat oman säväyksensä maisemaan. Jatkoin samalla linjalla rantaa myöten jäällä edeten.

Jäältä sai paikasta sellaisia kuvia, joita kesällä ei vain voi saada...





28 kommenttia:

  1. Hieno kalliojyrkänne. Kevään tuntua tuossakin maisemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin pidän kivistä ja kallioista... Niiden väreissä ja muodoissa (tuntumasta puhumattakaan) on niin paljon kaikkea koskettavaa.

      Poista
  2. Huurteiset puut ovat hienon näköisiä. Hienoa kun tulee kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanajavesi virtaa noilla kohdin avoimena ja yöpakkanen saa virtaavan veden 'höyrystymään'. Seuraavana päivänä on silloin kuuraa tiedossa :-)

      Kevään tulo antaa virtaa ja voimaa, ihan eittämättä :-)

      Poista
  3. Voi, miten hienoja kuvia!! Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Kevät on ehkä palkitsevin vuodenaika minun mielessäni. Tuntuu, että saan siitä aina enemmän kuin muistan odottaa :-)

      Poista
  4. Jäältä saa mukavasti kuviin uutta näkökulmaa. Hienot kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Auringon valo auttaa kummasti. Kaikki näyttää heti kauniimmalta ja miniulotteisemmalta :-)

      Poista
  5. Ai siellä oli komeat huurteiset puut. Meillä oli sumua. Mutta totta, saman havainnon tein tänään, että järveltä saa vielä jäältä kuvia, joita kesällä ei saa oikein uimalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli vielä aamulla sumua, mutta aurinko selkeytti ilman...

      Poista
  6. Moi. Meillä päin jäälle pääsee vielä pitkään. Jää on tosi vahvaa ja paksulti. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Tässä kohtaa Vanajavesi virtaa hyvää vauhtia ja se heikentää jäätä ja paljastaa vettä näkyviin. Mutta ei meillä missään varmaan ole lähellekään sellaisia jäitä kuin teillä ;-) Jäädään sovinnolla kakkosiksi tässä :-)

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja kevään tuntua vaikka rannan puut ovatkin koristautuneet huurteeseen. Hieno päivä ulkoiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puiden jäinen kuura oli vahvaa, kun selvisi auringon lämmityksestä. Jännä yhdistelmä :-)

      Poista
  8. Hienoja kuvia. Kevät on selvästi tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!

      On tämä eittämättä jo ihan aitoa kevättä :-)

      Poista
  9. Hieno paikka!

    Kiitos postipaketista, lehdet tulivat perille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että paketti saapui vihdoin.
      Osaan olla tuollaisten ei-kriittisten asioiden kanssa välillä aika saamaton :-(

      Poista
  10. Sininen taivas, valkoinen lumi ja auringonpaiste, voi sitä ihanuutta!

    VastaaPoista
  11. Niin kauniin hopeanhohtoiset puut. Upea retkeilysää.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoista se on huomata ja käydä katsomassa samat paikat eri vuodenaikoina. Jäälle en uskalla enää mennä, vaikka vähän teki mieli kokeilla rantakiviltä, että kantaako vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenaikojen vaihtelu tekee ihmeitä. Osan vaihteluista antaisin silti ihan sovinnolla pois...

      Poista
  13. These winter scenes could easily be right here in Ontario.

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuuraisia puita. Tähän aikaan ja muutenkaan sellaista maisemaa täällä mielestäni harvoin näkee. Näitä oli kiva katsella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!