lauantai 4. huhtikuuta 2020

Luontoretki ja majavien jälkiä

Upean sään kunniaksi lähdin Hämeenlinnan Evolle nauttimaan luonnosta ja sen rauhasta. Vietin metsässä 3,5 tuntia ja sinä aikana näin neljä ihmistä ja kuulin yhden lapsiperheen äänet. Ei ollut tungosta :-)

Vaelluskenkien sijaan olisi pitänyt ottaa mukaan nastakengät. Lumen lisäksi poluilta löytyi myös jäätä, vaikka suurin osa poluista olivat sulia. Oli siis liukasta, paljon ylä- ja alamäkiä ja mukana noin kuuden kilon painoiset kantamukset. Melkein 15 000 askelta olivat paljon raskaampia askeleita kuin miltä ensin kuulostaa.

Takaisin tullessa pysähdyin kuvaamaan majavien tekosia. Ennen tätä olen nähnyt vain yksittäisiä majavan taiteilemia puita. Nyt niitä oli paljon :-)



Eilen ostin kotiin ison kasan tulppaaneja ( ne ovat nyt edullisia!) ja jaoin ne kolmeen maljakkoon. Isoon maljakkoon mahtui hyvin 20 tulppaania ja pienimpään laitoin vain yhden tulppaanin. Vaikka niiden elinikä on lyhyt, juuri nyt tulee oltua niin paljon kotosalla, että niiden kauneudesta ehtii nauttia ihan täysillä :-)

Viikon verran katseltuani omaa kuvaani Teams-kokousten videokuvissa päätin tehdä askeettiselta näyttävälle työympäristölleni jotain. Minun silmääni ilahduttavat asiat ovat näyttöjen takana, mutta etäkokouksissahan näkyy minun lisäkseni vain minun taustani. Jonkinmoisen pohdinnan jälkeen ostin itselleni seuraksi viherkasvin. Ihan vain itseni vuoksi :-)

Hyvin, hyvin väsyneenä yritän muistaa venytellä kroppaani ennen kuin käyn ihan kohta nukkumaan :-) Huomenna on huomattavasti maltillisemman luontopäivän vuoro. Pitäisi muistaa pyykätäkin :-)

Upeaa viikonlopun jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Es un placer pasar por su blog Feliz Domingo Saludos

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia kuvia. Minulla on vierähtänyt jo monta vuotta siitä, kun viimeksi olen käynyt Evolla. Pidä huolta itsestäsi.

    VastaaPoista
  3. Evolla olis ihan mielenkiintoista kyllä käydä, oon käyny vaan siellä opistolla. Tai mikä lieneekään.
    Just eilen katoin Areenasta evoluutiodokkaria, jossa väitettiin, että norsu on ainoa eläin (ihmisen lisäksi) joka muokkaa elinympäristöään sillä teholla, ja mie aloin ääneen väittään vastaan, että kyllä majavakin! Tekee pienestä ojasta lammen suit sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majava on kyllä melkoisen tehokas ympäristönsä muokkaaja, sitä ei todellakaan kannata väheksyä ;-)

      Poista
  4. kiinnostavaa, en ole koskaan nähnyt majavan tekemiä jälkiä luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen toisinaan nähnyt näitä jälkiä, mutten itse tekijää luonnossa koskaan.

      Poista
  5. Veteen kaatuneita puita katsellessani olen joskus miettinyt, onko majava tehnyt työtään. Noiden jälkien aiheuttajasta ei voi erehtyä.
    Viherkasvi ympäristöä ja mieltä virkistämässä on ihan hyvä sijoitus. Sitähän ei tiedä, kuinka pitkään ruututyöskentelyä saa harjoittaa, joten kannattaa tehdä olemisestaan mahdollisuuksien mukaan viihtyisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen normioloissakin etätyötä 3 päivää viikossa, joten tämä etätyöpiste viihtyvyyksineen on minulle todella arvokas.

      Juu, toisinaan ei tarvitse arvuutella, onko majava ollut asialla vai ei ;-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Sanopas muuta!
      Pitäisi olla oikeassa paikassa hämärän aikaan liikkeellä.

      Poista
  7. Majava, maailman ekologisin metsuri. Hih, hih.

    VastaaPoista
  8. Majava on mulle ihan tuntematon eläin enkä sitä koskaan luonnossa ole nähnyt. Miellän sen enemmän jonnekin Pohjois-Amerikan seudulle.
    Uskon että uni maistui sinulle tuon matkan kulkemisen ja tavaroiden kantamisen jälkeen.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      En minäkään ole sitä koskaan luonnossa nähnyt, jälkiä lähinnä.
      Pohjanmaa taitaa olla Suomessa majavaisinta aluetta.

      Uni maittoi, kiitos :-)
      Lonkat ärisivät aamuyöstä.
      Jo loppumatkasta huomasin niiden joutuneen hieman (aika paljonkin) koville.

      Poista

Kiitos kommentistasi!