maanantai 10. lokakuuta 2016

Suppilovahverokuumeessa :-)

Suppilovahverot koukuttavat... Olen viikonloppuisin käynyt keräämässä niitä ja siinä unohtuu valokuvaaminen. Kamera on toisinaan mukanakin, mutta kun sienisilmä käy kuumana, jää kamera kakkoseksi. Niin komeaa suppisesiintymää en ole löytänyt, että se olisi pitänyt kuvata. Mutta ne 'vähäiset' suppikset on pitänyt etsiä tarkasti ja taiten asetella muiden kerättyjen päälle.


Pääsääntöisesti kuivaan nuo suppilovahverot. Pilkon pieniksi paloiksi talouspaperin päälle, vuorokaudessa niistä tulee melkein valmiita. Viimeistely uunissa, lämpöä n. 40 astetta, uunin luukku rakosilleen ja melkein kuivaneita suppiksia mahtuu kiertoilmauuniin kahdelle tasolle kaksi kertaa tuoreiden suppisten määrä. Kuivausaikakin lyhenee kahdesta tunnista puoleen tuntiin.

Kuivatut suppikset säilyvät pitempään ja parempina. Ja ne voi lähettää postitse tyttärelle maan toiselle laidalle ;-)

Suppilovahveroiden muoto on vaihteleva (niinkuin värikin). Iso sieni voi olla käytännössä moniruusukkeinen (kuva otettu kännykällä, laatu sen mukaista).


Luonto luo kauniimpaa taidetta kuin uskoisimmekaan. Aina yllättyy :-)

21 kommenttia:

  1. Suppilovahverot ja kosteikkovahverot on hienoja sieniä. Jotenkin niiden makuun ei vaan ole tottunut. Joten ne saavat jäädä maahan kun niitä löydetään.

    VastaaPoista
  2. Moikka. Aika iso suppilovahvero. Jännä sieni etsiä. Ensin ei meinaa löytyä mutta sitten niitä onkin aika lailla.

    VastaaPoista
  3. Moi. Upea saalis. Ihan varmasti tytär ilahtuu suppilovahveroista. Terkkuja.

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän kuumeesi. Olen parina viime päivänä löytänyt muutaman suppispaikan Kuusamosta. Näillä korkeuksilla se ole kovin yleinen. Tänäänkin on siis lähdettävä.

    VastaaPoista
  5. Sama kuumetauti on täällä. Tänä vuonna on ollut erikoisen hauskan mallisia suppiksia.

    VastaaPoista
  6. Sienestäminen on tosi mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä harrastan vasta suppiksia ja kantarelleja. Helppoja tunnistaa ja valmistaa :-)

      Poista
  7. Upea sienisaalis!
    Minä tykkään suppilovahveroista ja kanttarellista!
    Kivaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!
      Eilen löytyi kantarelleja paljon enemmän kuin suppiksia :-)

      Poista
  8. Hyvä saalis. Tykkään kyllä sienistä, jos joku muu kerää ne =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienien kerääminen on koukuttavampaa kuin uskotkaan ;-)

      Poista
  9. Meillä mies on innokas sienestäjä ja hän valmistaa mitä ihanampia ruokia niistä.

    Blogissani on blogillesi tunnustus. Käypä katsomassa!

    Mukavaa lauantaipäivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän riittää, että perheessä yksi sienestää ;-)

      Iso kiitos tunnustuksesta! Laitan sen eteenpäin lähiaikoina :-)

      Poista
  10. Vau, mikä saalis!
    Ja ne on niiiiin hyviä,nami!

    VastaaPoista
  11. Oi, minäkin kävin tänään etsimässä suppiksia, mutta löysin vain muutaman. Vielä syyskuussa näytti siltä, että tästä tulee kaikkien aikojen suppissyksy, mutta sienet kuivuivatkin paikoilleen melkein alkuunsa, eikä uusia ole juurikaan tullut :(

    VastaaPoista
  12. Oi, minäkin kävin tänään etsimässä suppiksia, mutta löysin vain muutaman. Vielä syyskuussa näytti siltä, että tästä tulee kaikkien aikojen suppissyksy, mutta sienet kuivuivatkin paikoilleen melkein alkuunsa, eikä uusia ole juurikaan tullut :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!