tiistai 23. toukokuuta 2017

Kesä tulee kohisee... :-)

Naapurin kissa kuljetti mukanaan jotain isoa saalista, en tiedä mitä. Se on tuolla ojan reunalla päivystänyt useampanakin päivänä pitkiä toveja ja nyt nähtävästi sitten nappasi.

Meille on saapunut vihreyttä ja lämpöä. Käsittämätön muodonmuutos säässä ihan tuosta vain... Nyt vihreys riittää jo peittämään näkyvyyttäkin. Ihan kesäinen olo :-)

Norjanangervossa on jo pieniä nuppuja, vaahtera kukkii jo siinä määrin, että puun lehvistä kuuluu pörriäisten pörinää. Jostain ihmeestä nurmikolle on ilmestynyt valkovuokkoja, hauska lisäys sekin tähän todella luonnolliseen pihaamme :-)

Lintutornilta sen verran terveisiä, että kurjet ovat saaneet kuulemma poikasen. Toivottavasti selviää ympäristön vaaroista jatkossakin. Nokikana ja naurulokki käyvät jokavuotista kamppailuaan. Itse asiassa nokikana käy kamppailua joka vuosi ihan kaikkien kanssa. Nyt nokikana on päättänyt pesiä naurulokin viereen. Välillä ovat näennäisesti sovinnollisen oloisina, mutta kohta taas tapellaan. Nokikana on aikaisempina vuosina rikkonut aika säälimättömästi naurulokin munat. Nyt kaksi munaa oli vielä pesässä - ne näkyvät etualalla keskellä, jos oikein tarkkaan huomaa katsoa. Ihan pöhköä porukkaa... ;-)


16 kommenttia:

  1. Mahtava kuva! Ulkona puissa on isot lehdet, ja tuomi kukkii;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä etenee huikeaa vauhtia, kuten odottaa saattoikin pitkän, kylmän kevään jälkeen :-)

      Poista
  2. Moi. Taitaa olla paikan paras pesä paikka kun samalle paikalle lokin kanssa piti tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kuulin, että nokikana oli sittenkin siellä ensin. Ensimmäinen kerta minun muistoissani näin päin, että joku tunkee nokikanan reviirille...

      Hyvä paikka taitaa olla ehdottomasti, vaikkei siinä sitten monen taistelun jälkeen viime vuonna kukaan pesinytkään.

      Poista
  3. Moi. Samaa katselin eilen. Naapurin kissalla oli herkku suussa. Aika iso hiiri tai myyrä. Upea kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin sama kissa kuljeskeli ison saaliin kanssa. Veikkaisin saaliiksi myyrää ainakin tällä kertaa (iso oli...)

      Poista
  4. Hienon kuvan oletkin napannut lokista ja nokikanasta.
    ja telkälläkin sitten jo on poikasetkin!
    Miten aika näin menee, juuri oli talvi ja nyt jo linnuilla monilla on poikasiakin!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenterin mukaan ovat ihan ajallaan... Ihmeellistä kyllä.

      Poista
  5. Tulossa lähes sama kuva mun blogiin, vaikka otettu ihan eri aikaan! Meidän kissa käy kuumana. Pitäisi päästä ulos 10 kertaa päivässä. Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kuvissasi on myös parempi kuvakulma, kun naurulokki lähestyy kauniimmasta kuvakulmasta. Kannattaa siis katsoa!

      Poista
  6. Nokikana käy täälläkin kaikkien kimppuun. Sen suosikkikurituskohde on liejukana. Olen niin kovasti liejukanojen puolella, että en enää tule iloiseksi nokikanoja nähdessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokikanan käyttäytymisessä on paljon synkkää, ilkeää ja pahansuopaa :-(

      Poista
  7. Jaa, linnut ne ei taida oppia paljoakaan vanhasta kokemuksesta.
    Olin kateellinen eilen kaupungilla näkemistäni, täysillä kukkivista norjanangervoista. Omissa on hädin tuskin lehtisilmuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt kevät etenee vauhdilla ja jo päivässä tapahtuu ihmeitä :-)

      Poista
  8. Joo, vihreys ja lämpö ovat saapuneet. Tosi hyvä kuva!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!