maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kimalaisia töyhtöangervoissa

Laajensimme viime vuonna hiekkapihaa pihan perälle leveänä käytävänä, sillä siellä oli paljon hukkakäytössä ollutta tilaa. Käytävän jatkeeksi tehtiin pieni hiekkapiha terijoensalavien taakse katseilta suojaan. Sinne saa nyt mahtumaan esimerkiksi peräkärryn ja vaikkapa päältäajettavan ruohonleikkurin.

Samalla hieman piiloon jääneet töyhtöangervotkin tulivat esiin aivan uudella tavalla. Kun yhtälöön lisää vielä pari vuotta sitten kaadetun huonokuntoisen koivun tontin rajalta, piha on niiltä osin todella paljon avarampi ja valoisampi. Ja töyhtöangerot kukkivat komeammin kuin koskaan (niin luulen, sillä niiden kukinto on jäänyt tähän mennessä vähän katseilta piiloon.

Koskaan aikaisemmin töyhtöangervot eivät ole kuitenkaan kukkineet näin aikaisin ainakaan meidän pihassamme. Kimalaiset kiittävät ja nauttivat tarjoiluista koko rahan edestä ;-)

Nyt vasta opin sen, että kimalaiset keräävät sekä mettä että siitepölyä... Jo oli aikakin :-) Siitepöly kerätään siis tuohon vaaleaan koipipussiin.







18 kommenttia:

  1. Oletpa saanut upeita kuvia puutarhan ystävistä :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat. Varsinaiset pussihousut.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat kuvat. Kyllä on kiva seurata näiden touhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Kiva on seurata, vaikka naapurit kaukaa katsoen eivät varmaan ymmärräkään pitkäkestoista intensiivistä sisäänpäin hymyilevää tarkkailuani - vähän pöhköksi varmaan luokittelevat ;-)

      Poista
  4. Hyvät kuvat!
    Töyhtöangervo on oikea pörriäismagneetti. Aurinkoisena päivänä angervoista kuuluu taukoamaton surina ja pörinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Meillä nuo töyhtöangervot olivat jotenkin vähitellen jääneet piiloon kaiken muun kasvillisuuden taakse, Vaikka niitä on nyt pihatöiden jälkeen vähemmän kuin aikaisemmin, niitä näyttää olevan huimasti aikaisempaa enemmän :-)

      Poista
  5. Keli saisi lämmetä! Tänään en pystynyt kesävaatteissa menemään ulos ja toppatakit ovat ullakolla. Kissakin tuli 10 minuutissa sisälle sen näköisenä, että mitä ihmettä? Ötököitä tekee mieli kuvata kovasti! Töyhtöangervoa näkee ihan karkulaisena tuolla niityilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No saisihan tuo lämmetä...
      Mistä sinä sellaisen niityn olet löytänyt, missä töyhtöangervojakin kasvaa? Kyllähän niitä siementaimia löytyy täältä omasta pihastakin, mutta onhan tuo sen verran kookas kasvi, että olisin huomannut, jos olisin nähnyt. Ihan väärillä niityillä siis kuljeskelen ;-)

      Poista
  6. Kivoja kuvia ahertavista pörriäisistä. Angervot ovat kauniita kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minä reilun parinkymmenen vuoden jälkeen huomaan itsekin, kuinka kauniita ne ovat ;-)

      Poista
  7. Hienot kuvat, enpä ole koskaan ennen nähnyt tuota säiliötä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Pysäytetyssä kuvassa ehtii huomata paljon sellaista, mitä silmä ei muuten aina ehdi näkemään :-)

      Poista
  8. Upeat kuvat kimalaisista. Hienoa, että saavat kassinsa täyteen pihallasi. Kimalaiset tekevät tärkeää työtä pölyttäessään mm. marjakasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaisia näkee nykyään paljon harvemmin kuin esim. viitisen vuotta sitten. Olin todella ilahtunut näistä pörrääjistä pihallamme :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!