sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Lisää kurkia :-) Ja viime hetken muistutus arvonnasta.

Kurkia lensi ylitseni ja vierestäni, välillä vähän kauempana. Lento oli äänekästä, ihanaa huutelua.

Olin vasta poistunut autosta ja matkalla pellon laidalle, kun kuulin kurkien huutoa. Jäin tielle odottamaan ja sain ylläni olevasta kapeasta kaistaleesta muutaman kuvan. Sää oli pilvinen, mutta siihen oli tyytyminen.


Sielä vyöryi sitten kokonainen parvi. Kaikki eivät tietenkään mahtuneet kuvaan. Noin sataa kurkea veikkaisin.


Ison parven perässä tuli vielä muutama yksittäinen perhe.



Kurjet lensivät ensin parin pellon päähän. Jäin odottamaan niiden palaamista lähemmäksi. Kun ne vihdoin päättivät siirtyä uuteen paikkaan, ne lensivätkin pois. Ehdin jo haikeana miettiä, oliko tämä jo viimeinen kurkitapaamiseni (vaikka ajankohta tuntuikin melko aikaiselta siihen).

Kun lähdin autolla sitten ajamaan kotiin päin, havaitsin harmaan rykelmän lähipellolla. Olin niin otettu! Piti ottaa vielä muutama todella etäkuva kurjista ihan sen kunniaksi, että jäivät vielä tuohon lähelle :-)



Upeaa alkavaa syyskuun viikkoa! Arvonta-aika jatkuu vielä puoleen yöhön :-)

14 kommenttia:

  1. On siinä ollut mekkala. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Äänen määrä lisääntyy melkeinpä päivä päivältä :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Thank you very much, Francisco!
      Warm September days to you :-)

      Poista
  3. Kurkiparvet pellolla ja taivaalla, se on syksy taas.

    VastaaPoista
  4. Onpas siinä iso kasa kurkia! Nyt ne siis tykkäävät jo seurasta. Poikaset jo niin isoja tietty, ei tarvitse rähistä enää sen takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeästi perheet kuitenkin liikkuvat vielä yhdessä, poikasia pidetään silmällä jatkuvasti.

      Poista
  5. Hienoja kuvia :) Kurki on mielestäni todella upea lintu ja meidänkin läpipellolla aina pariskunta vierailee niin mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hilu!

      Kurki on upea ja vaikuttava lintu.
      Mahtavaa, että pääsette seuraamaan kurkien elämää :-)

      Poista
  6. Voi miten haikeaa aina tuo kurkien lähtö. Sinulla on ollut onnea saada hienot kuvat noin suuresta joukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on ollut myötä, sillä ne liikkuvat nyt melko herkänlaisesti - paitsi kun ilta alkaa hämärtää ja toivoisi niiden lähtevän lentoon ennen kuin on kameralle liian hämärää. Silloin ne hissuttelevat kyllä komeasti vaikka pitkäänkin sinne hämärään asti ;-)

      Minä nautin tästä kokoontumisvaiheesta. Tämä on niin uniikkia. Mutta sitten kun lähtevät ihan oikeasti muutolle, se haikeus iskee kovasti.

      Poista
  7. Onpas melkoinen lauma kurkia. Saitpa linnuista upeita kuvia. Niiden lähtö syksyisin tuo jotenkin aina niin haikean tunnelman.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!