torstai 7. marraskuuta 2019

Orava ja ajatuksia jaksamisesta

Pihassa käy tällä hetkellä kaksi oravaa. Kerran ne ovat olleet terijoensalavassa yhtä aikaa, silloin pääsin varmistumaan siitä, että niitä on nyt ainakin tuo kaksi kappaletta.

Oravien omalta ruokintalaitteelta ei ole hävinnyt pähkinöitä ollenkaan, sen sijaan orava on kovasti tavallinen näky lintujen ruokinnalla. Ei noita opettaakaan voi, joten täytyy nyt vain pystyttää lisää ruokintapaikkoja linnuille, jotta ruuhkan aikaan kaikille riittää syötävää.


Laskeva aurinko ja syksyn viimeiset värikkäät lehdet värittivät taustaa. Valoisa aika on niin lyhyt ja sen kuin vain lyhenee. Ihanaa silti, että pilvet ovat välillä rakoilleet ja päästäneet valoa läpi, vaikkakin matalalta.

Iltalehdessä oli videoklippi höpöttävästä riekosta (klik), kannattaa käydä katsomassa, jos et ole vielä sitä nähnyt :-) Hyvän tuulen video ehdottomasti.

Eilen junassa istuin samassa työskentelyhytissä kuulokkeet korvilla kannettavaa tietokonetta takovan ja kovasti huokailevan miehen kanssa. Huokailu kuulosti stressaantuneelta ja ahdistuneelta. Näppäimistön hakkaaminen kuulosti puolestaan vihaiselta ja kiihtyneeltä. Päätin taas kerran olla stressaamatta kaikesta sellaisesta, mistä ei ole pakko. Joskus stressi tulvii yli, vaikkei haluaisikaan. Mutta muina aikoina stressiä voi karsia jonkin verran ihan itse. On paljon asioita, jotka eivät parane eivätkä edes muutu murehtimalla.

Jos jostain voi nauttia ja iloita, yritän muistaa tehdä niin. Juuri sillä hetkellä, kun asia tapahtuu ja uudelleen myöhemmin, ainakin muutaman kerran. Puhun itseni kanssa kuin puhuisin kenen tahansa läheiseni kanssa: hellästi, rauhoittavasti ja kannustavilla faktoilla tukien. Yletön stressaaminen on joskus väistämätöntä, mutta harvoin se tuottaa mitään hyvää.

Pidä huoli itsestäsi ja jaksamisestasi :-)

20 kommenttia:

  1. Tuo mieli on vaan sellainen kumma, että vaikka kuinka koitat olla stressaamatta, jokin toisaalta turhanpäiväinen juttu nostaa stressitason korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se onkin vaikeaa.
      Juttelu itsensä kanssa auttaa joskus.
      Voi kysyä itseltään, haluaako käyttää aikaa ja voimavaroja johonkin asiaan stressaamiseen.
      Jos ei halua, voi miettiä, mihin niitä voimavarojansa haluaisi käyttää.
      Ja sitten tehdä suunnitelman, mistä aloittaa ja miten jatkaa.

      Ja tämä pitää tehdä aina uudelleen ja uudelleen, kunnes jokin turha stressi onnistuu jäämään huolilistalta pois.

      Jaksetaan!

      Poista
  2. Tuli tuosta takovasta miehestä mieleen se piirros, joka on kiertäny netissä, missä tikku-ukko on vihasena tietsikalla ja sanoo "somebody is wrong in the internet!" Kyllä siellä aina on jotain, minkä takia huokailla, jos haluaa... tai vaikkei haluaiskaan.

    Mie vissiin "opetin" oravia laittamalla siihen syöttölaitteen etulaudalle pähkinöitä, ja sinne kannen väliin niin että se on rakosellaan ja ehkä pähkinäntuoksu leijailis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla miehellä oli jotain perustavanlaatuisia huolia ja tuskia käsillä.
      Avioero? Konkurssi?
      En kehdannut kysyä edes, voisinko auttaa.

      Hyvät houkuttimet, joita olen myös kokeillut.
      Harakat ja varikset vievät nopeasti kaikki houkuttimet mukanaan :-(

      Poista
    2. No niidenhän pitäis kuulemma oppia laatikko avaamaankin, eivät ole jääneet opetteleen?

      Poista
    3. Alkusyksystä laatikolla kävi parikin oravaa säännöllisesti, nyt ei yhtään. Oravien syöttöpaikka on reilun 10 metrin päässä lintujen ruokapaikasta. Kurre ei edes yritä mennä sinne asti.

      Poista
  3. Se on jännää huomata, miten toisena päivänä olet cool, mikään ikävä asia ei pyöri mielessä. Huomaan kyllä pimeän ajan aiheuttavan itselleni alakuloa ja väsymystä. Miettii kuinka jaksaa taas tämän yli. Onneksi on luonto ympärillä ja aina jotakin kivaa pitää kehitellä mielen virkistykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme myös jonkinlainen jatkumo, jossa jokainne vaikuttaa melkein jokaiseen.
      Ikävä fiilis tarttuu herkemmin kuin iloinen fiilis.
      Joskus on virta mahdottomasti positiivisella, joskus syvästi negatiivisella.

      Silti voi onneksi olla onnellinen keskimäärin :-)

      Poista
  4. Minulle yksi hyvä stressin poistaja on luonto. Ja tietenkin oravat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hullumpi keino lievittää ja poistaa stressiä :-)
      Ja tärkeille asioille löytyy aikaa, kun päättää priorisoida oikein.

      Poista
  5. Oman stressin ja negatiivisuuden huomaa vasta jonkun toisen käyttäytyessä stressaantuneesti. Silloin tajuaa, kuinka rankalta se näyttää ja tuntuu sivusta katsojan näkökulmasta. Ehkä pitäisi filmata itseään ja katsoa sitten oppimismielessä, millainen tietokoneen takoja sitä kiukkuisena on.
    Oravat eivät ole vielä meidän siemenbuffetteja löytäneet, sekin hetki yleensä tulee. Tykkään kovasti seurata lintujen touhuja pihapiirissä ja iloitsen jokaisesta uudesta lajista. Tintti-tv:tä katsellessa stressi sulaa ja hymykin löytää taas tiensä huulille.

    VastaaPoista
  6. Tintti-tv:tä pitäisi tallentaa niille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta omaan. Kun oikein potuttaisi, niin voisi bio-tauolla käydessään katsoa kännykästä pikapikaa minuutin mittaisen rentouttavan tinttivideon :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Susanna, vinkistä, riekkovideo oli hauska. Harmi, kun itsellä on jäänyt viime aikoina kovin vähälle luonnossa liikkuminen ja muutenkin koko liikunta. Jotenkin välillä kaipaan noita 3-4 vuoden takaisia aktiivijuoksijan aikoja, jolloin stressiäkin oli vähemmän. No, silloin olin vuorotteluvapaalla ja oli yllin kyllin aikaa juosta ja muutenkin liikkua luonnossa, mikä oli ihanaa. Miten sitä löytäisi taas samanlaisen olotilan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäsit videosta :-)

      Arjessa flow-tilaa taitaa pystyä tilaamaan vain hetken ja rupeaman kerrallaan. Henkilökohtaisesti saan voimaa ja energiaa lyhyistä reissuista ja rupeamista, kun uppoudun niihin oikein kunnolla. Kertaan samaa hyvää fiilistä dokumentoimalla parhaat palat tänne blogiin. Ja muistelen hyviä yksittäisiä hetkiä vielä moneen, moneen kertaan myöhemminkin.

      Se, että kelaa ihan antaumuksella mielessään jotain hyvää fiilistä tuottanutta elämystä uudelleen ja uudelleen kiinnittää tunnelatausta tunnemuistiin. Sieltä se hyvä tunne on jossain vaiheessa hyvin nopeastikin noudettavissa ja saavutettavissa. Yksi toimivimmista voimamuistoistani on ensimmäinen riippumattoyöni luonnossa meren äärellä. Olen nautiskellut mielessäni siitä moneen kertaan ja nykyään ja mielikuva siitä tuottaa lämpimän ja hyvän olon.

      Se ei tietenkään ole paljon, mutta minulle se antaa paljon voimaa arjen puuhasteluissa.

      Tavoittele olotilaa pieninä annoksina ja nauti niistä. Siitä voi aueta taas ihan uusi juttu :-)

      Poista
  8. Thank you for your post on stress...I don't speak your language but thanks to google trad I could understand most of your post! You're so right, we need to take care of ourselves and be like this squirrel, happy and stress free!
    Have a great evening!
    Christel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Christel!

      Stress is ok if it is good and inspiring. Anyway too much is always too much. Even positive stress reduces energy level - break and recovery are needed at least a few times a day to fill up our energy levels :-)

      Poista
  9. Kyllä häiritsisi tuollainen huokailu ja näppäinten takominen.
    Laitoimme eilen lintulaudan keittiömme ikkunan alle ja tänään onkin aika kuhina käynyt kun tintit ovat innokkaina ruokailleet. Toivottavasti naapurin kissat eivät saa pyydystettyä lintulaudan ruokailijoita!
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, häiritsihän se. Ajettelin kuitenkin, että ehkä hänellä oli ylitsepääsemättömän paha olo. Silloin pitää olla välittämättä, vaikka haluaisi auttaa. Tuntemattoman avuntarjous ei välttämättä kohota tunnelmaa tuollaisessa tilanteessa.

      Kiitos, käynpä nappaamassa haasteen :-)

      Poista
  10. Oi miten ihana tuo riekko video oli, juttua kyllä riitti:) Itsellä jos stressiä meinaa jostakin pukata, niin se on laitettava juoksu tamineet päälle tai sitten suunnattava kävelylle metsään..hetki siellä nautiskellen ihanista metsän tuoksuista ja hiljaisuudesta helpottaa kummasti:) Leppoisaa isänpäivä iltaa ja alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde!

      Ihanat videot täytyy aina saada jaettua muidenkin iloksi :-)

      Mahtavaa, että tunnistat omat stressin purkamisen keinosi noin hyvin :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)