Syksy huokaisee ja elämäkin virnistää

Ikirouta (=jää ja lumet) suli suloisen harmaan syyssään myötä. En sitä harmautta niinkään kaivannut, mutta sula maa ja kaikki vihreä sen pinnalla ilahduttaa silmiäni. Taidan kaivata valoakin enemmän näitä värejä. Vihreä ja harmaakin on parempi yhdistelmä minulle kuin mustavalkoinen.

Mahtavaa löytää tämäkin mieltymykseni. Värejähän on huomattavasti helpompi lisätä vuoden pimeään kauteen kuin valoa (ainakaan riittävästi). Tavallaan olen tiennyt tämän itsestäni, mutten tunnistanut tai hoksannut. Nyt tiedän, mitä kokeilla talven taittamiseen seuraavaksi 👍.

Hyviä uutisia riittää tällä kertaa ihan iloksi asti 🤭. Koronan selkä on taittunut ja vaikka väännän vielä kättä hitaasti haipuvan yskän kanssa, elämä on kuitenkin jo ihan oikeaa elämää. Nyt voin olla muiden seurassa ketään kauhistuttamatta ja omaa tartuttamistani isommin miettimättä.

Perunkirjoituksenkin sain vihdoin sunnuntaina selätettyä. Maanantaina lähetin perukirjoituksen liitteineen verottajalle ja molempien vanhempien pankkeihin. Iso taakka on haihtunut harteiltani. Nyt hengähdän hetkisen ja sitten täytyy pistää toimeksi vanhempien asunnon myymiseksi. Autostakin pitäisi hankkiutua eroon. Siis heidän, ei omastani.

Tässä samalla fiilistelen kauniin kantarellin kanssa. Niin kantarellien kuin suppilovahveroidenkin muotokieli puhuttelee minua aina paljon. Luonto kehittelee paljon ja monipuolisesti ihan omiaan.

Koronan jälkeinen väsymys painaa vielä kovasti ja rytmittelen päiviäni sen mukaisesti. Joskus ei ehdi lepäämään, joskus siihen saa varattua tilaisuuden. Umpiväsyneenä ei jaksa mitään eikä laatua työhön tule sitten millään. Lepääminen on sekä työn että oman vointini kannalta selvästikin menestyksen avain. Ja ainoa oikea mahdollisuus.

Illat ovat pimentyneet tuplasti, kun syksyyn lisättiin vielä talviaikaan siirtyminen. Toisaalta yhtenä vaihtoehtona (kesäajassa pysyminen) talviaamut olisivat pimeitä pitkälle aamupäivään. En näe sitäkään kovin houkuttelevana vaihtoehtona.

Voimia syksyyn ja lähestyvään talveen sinulle, jolle ne tekevät tiukkaa. Itse ajattelin sulkeutua tavallista enemmän omaan kotoisaan kuplaani talven ajaksi. Ehkei kaikkien tarvitsekaan olla talvesta äärimmäisyyteen asti ilahtuneita ekstra-ulkoilijoita. Ajattelen, että mikä tahansa tapa talvesta selviämiseen, mikä ei vahingoita muita, on oikein hyvä tapa.

Älä usko ketään, joka yrittää syyllistää sinua syksy- tai talvisuhteestasi. Arvosta häntä, joka tarjoa sinulle helpottavia ratkaisuehdotuksia. Ja isosti iloitsen sinun puolestasi, joka innostut lumesta, jäästä, kylmästä, kehnoista sääolosuhteista ja viimasta poskillasi. Ihanaa, että näet talven toisin kuin minä 💖.

Talvea (tai jo kevättä) odotellessa nautitaan olostamme, tehdään mitä halutaan ja viis veisataan muiden arvosteluista. Tehdään hetkistämme tärkeitä ja merkityksellisiä. Suunnataan mahdollinen energiamme meille (tai muille) suotuisiin kohteisiin. Levätään niin paljon kuin sielu ja kroppa tarvitsevat tai kaipaavat. Tehdään jotain odottamatonta ja tasapainotellaan sopivasti rohkeuden ja mukavuuden välimailla 💖

Ihanaa ja armollista marraskuuta!

P.S. Kirjoitan otsikon tavallisesti ihan viimeiseksi, kun huomaan, mitä muuta olen kirjoittanut. 'Virnistää' on sana, jonka nappasin aktiivikäyttöön lapsena kirjasta Koko kaupungin Vinski (Aapeli). Päättelin, että virnistys on positiivinen sana, mutta äiti otti kirjaa lukematta asiaan kannan, että kyse on kiroilusta tai ainakin jostain siihen verrattavasta kielestä. Näin jälkeen päin ajateltuna asetelma taisi olla aika lailla periaatteellinen. Kyseenalaistin oman tulkintani kuitenkin vahvasti ja termi jäi kokonaan pois sanavarastostani. Silloin ei ollut Wikipedioita tai internettiä. Nyttemmin tunnen vahvuutta, kun vihdoin arvaan käyttää termiä osana omia kirjoituksiani. Myöhäistä, muttei kuitenkaan liian myöhäistä omien hartioiden kohottelua 💪.