keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Yskän tuska ja näkökulmia elämän hankaliin kulmiin

Koska olen kellinyt koronan 'hellässä' hoivassa jo pari viikkoa, valokuvaamiset, ulkoilut ja liikkumiset ovat jääneet väliin. Älykelloni valittaa liian vähäisten liikkumisteni vuoksi samoin kuin heikon unen laatuni vuoksi. Se ei ymmärrä, että olen ollut kipeä.

Yskiminen kärjistyi viime sunnuntaihin, jolloin olo koitui jo aivan liian kivuliaaksi kotona kärsittäväksi. Yskimisen määrä ja laatu sinänsä olisi jo tehnyt elämästä kurjaakin kurjempaa, mutta yltyneet lihaskrampit ennätyskipuineen katkaisivat kamelin selän ja minä päädyin odottamaan vuoroani sairaalan päivystykseen.

Sain vanhojen lääkkeiden päälle vielä vähän uusia lääkkeitä ja vähitellen olen saanut yskäni aisoihin. Toki olen nukkunut kuin vanha lemmikkieläin konsanaan. Väsymys on ollut hirmuista ja unen on katkaissut lähinnä uusi yskänpuuska, jonka hillintään on tarvittu pystyasentoon nousemista, täsmätarkkaa lääkintää, rauhallista oloa ja mahdollisimman vähän puhumista.

Lääkäri vähän kauhisteli sitä, että olen ollut jo töissä tuossa kunnossa, mutta rauhoittelin olleeni vain etätöissä enkä toimistolla tartuttamassa ketään. Toki minun on tarvinnut levätä paljon ylimääräistä, siltä ei ole voinut välttyä. 

Nyt olen selvinnyt jo melkein ilman isoja yskänpuuskia ja lihaskramppeja. Tuntuu siltä, että lepo yskimisestä ruokkii paranemista. Huomenna menen toimistolle ja otan sinne mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet, jotka auttavat minua pysymään kohtuullisen yskättömässä tilassa.


Koska uusia valokuvia ei ole ja maisema on muuttunut hetkessä lumiseksi, kaivoin esiin kuvan viime vuoden jouluaaton aatolta. Tyttären kanssa oltiin silloin(kin) kameran kanssa liikenteessä. Keli oli mitä valkoisin.


Keli oli silloin itse asiassa aika kehno, märkää räntää satoi harmaalta taivaalta. Lähdimme silti. Isoista räntähiutaleista saa sopivalla suljinajalla muhevan näköisiä talvikuvia. Tästäkään märkyys ei mitenkään hyppää silmille.

Valokuvaamisessa hyvä keli on eri asia kuin ns. normielämässä. Upea ja kaunis auringonpaiste ei tallennu kuviin koskaan niin kauniina kuin se on 'livenä'. Hieman hämärä keli on monen objektiivin mielestä jo aivan liian hämärää. 

Toisaalta melkein jokaisessa kelissä on löydettävissä jotain erityistä. Tyyni hämärä sopii hienosti pitkän suljinajan kuviin. Komea kesäpäivä auringonpaisteineen tuo esiin värikkäitä heijastuksia ja upeita taivaan sinisiä värejä. 

Sama pätee tietenkin elämään yleensäkin. Olosuhteita emme voi valita, mutta siihen voimme vaikuttaa aina jotenkin, miten suhtaudumme olosuhteisiin ja mistä päätämme niissä nauttia. Harmaa ja sateinen päivä tarjoaa mitä parhaat olosuhteet kuunnella maailman parasta siivousmusiikkia ja siivota rytmikkäästi juuri sen verran kuin huvittaa. Tai viimeistellä sitä perunkirjoitusta, joka ei sinänsä mitenkään kutsu luokseen.

Kokemani ahdistavan herkästi syttyvä kivulias yskä pakotti nestemäiseen ruokailuun (sillä kaikki muu herätti yskänärsytyksen). Mikä mahdollisuus tutustua erilaisiin keittoruokiin, erityisesti sosemaisiin keittoruokiin! Osa kokeiluista jää käyttöön jatkossakin 🥰

Yskän aiheuttamat rajoitukset nukkumisessa (vain oikealla kyljellä voi nukkua ihan oikeasti) toivat kuin toivatkin jotain kokeiluja, joiden jälkeen olkapääkivut ovat pienentyneet murto-osaan entisestään.


Iloa, toivoa ja luottamusta elämään. Aina ei voi eikä jaksa nautiskella. Mutta silloin kun voi, miksi ei tekisi niin? 

Iloa ja voimaa marraskuuhusi 🌼

20 kommenttia:

  1. Tuota samaa sinulle marraskuuhun! ♥
    Hienoa 'kuulla', että olosi alkaa paranemaan.

    VastaaPoista
  2. On sulla ollu kestäminen! Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH 💖

      Ainakin nyt näyttää jo vähän paremmalta.

      Poista
  3. Jotain hyvää tuossa sairastamisessakin; löysit uusia keittoja :) Yölliset yskänpuuskat ovat kyllä vihoviimeisiä ja häiritsevät nukkumista todella ja sairastaessahan unta juuri kaipaisikin.
    Paranemista sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina 💖

      Hyviä juttuja löytyy melkein aina, kun jaksaa zoomata katseensa niihin. Nyt jaksan olla onnellinen siitä, että lääkkeiden avulla olen saanut yskärupeamat rajoitettua minimiin. Vähäkipuinen elämä on niin upeaa verrattuna kipumanalaan 🌼

      Poista
  4. No onpas ollut todella viheliäinen korona sinulla ja tuo yskä on kyllä jotakin niin raastavaa!😬😬 Pikkuhiljaa jos tulisi helpotusta päiviin ja öihin❤️❤️t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku 💖

      Nyt on ollut tarkoin säädellyissä olosuhteissa jo pari ihan mukiinmenevää yötä ja päivää. Olen toiveikas 🥰

      Poista
  5. Sinullapa on ollut/on rajuja oireita. Nuo lihaskrampit kuulostavat pelottavilta. Samoin kova yskäsi. Toivon sinulle pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Lääketieteen avustamana oloni on kohentunut merkittävästi, vaikka hieman huteralla ja särkyvällä pohjalla tässä vielä ollaankin. Uskon, että jokainen yskätön hetki auttaa kroppaani paranemaan.

      Poista
  6. Voi miten rankka tauti. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      Juuri nyt tuntuu kovasti toiveikkaalta. Säätämistähän tämä on ja jatkan säätämistä edelleen. Josko lopussa seisoisi kiitos?

      Poista
  7. Tsempit sinne ja onneksi sinulla alkaa olemaan jo voiton puolella.
    Minä viikon sairastanut, ääni meni ja yskittää.
    Juuri sipulimaitoa keitin, lämmitin mustaviinimarjamehua, kurkkutabletteja ym ym Toivon ,että huomenna olisi parempi päivä.
    Parannus terkut sinnekkin🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivienilot!

      Jaksamista ja paranemisia sinulle 🥰

      Poista
  8. Onpa ikävää, että korona aiheutti sinulle noi rajut oireet :( Toivottavasti yskäsi loppuu pian.

    Aina ei ole sellaisia päiviä, että elämästi voisi kauheasti nautiskella. Silloin pitää vaan ottaa hetki kerrallaan ja odotella parempia hetkiä nautiskeltavaksi. Kun pojat sairastelivat pienenä paljon, vitsailin että se tapahtui siksi, että osaisin arvostaa tavallista, joskin silloin aika työlästä arkea ;) Sinulle toivottelen pikaista parempien hetkien saapumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Parempia aikoja on helpompi odotella, jos onnistuu näkemään siinä odotellessa välillä edes pieniä valon pilkahduksia 💖

      Poista
  9. Onneksi olet jo paranemassa!
    Kiitos talvisesta kuvasta, se oli ihastuttava.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!