sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ampumahiihtoa ja pihan lintuja

Kävin aamupäivästä kuvaamassa ampumahiihtokisoja. Kisat olivat tuossa melkein vieressä, Ahveniston hiihtoladuilla. Ladut noudattelevat moottoriradan reittejä.

Päädyin kuvaamaan Hämeen Sanomien valokuvaajan viereen. Juteltiin valokuvaamisesta ja talvesta. Hän tykkää työstään. Niin tykkäisin minäkin ;-)

Viime hetken toimeksiantona tuli kuvata miehen työkaverin aikuista poikaa. Tuntomerkit olivat hyvät ja kuvasin sen, minkä kuvauspaikka antoi myöten. Mielenkiintoinen projekti :-) Ihmisten kuvaaminen on aina mielenkiintoista. Urheilusuorituksen aikaan kukaan ei mieti poseeraamista, vaan kaikki keskittyvät sen hetken suorittamiseen. Kuvaamisen kannalta ideaalista.

Kotiin palatessa viritin kameran pihalintujen kuvaamiseen. Ruokintapaikalla käy säännöllisesti yksi erittäin likaisen näköinen talitiainen. Se näyttää siltä, kuin asuisi nokisessa ympäristössä - eikä ole siistiytynyt yhtään talven kuluessa. Se aukoo paljon nokkaansa kuin yrittäisi huudella jotain. Ilmoille ei kuitenkaan kuulu mitään. Hauska veikkonen ;-)





15 kommenttia:

  1. Tämä tipu on hyvin kuvauksellinen :))
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  2. Voi tipua, onkohan se vähän laitapuolen lentäjä, äänensäkin on kadottanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän laitapuolen kaverilta se vaikuttaa. Nykyään se on jo rohkeampi syöttöpaikalla eikä enää väistä jokaista lähelle tulijaa.

      Poista
    2. Se tuntui olevan tinttien marssijärjestyksessä aikaisemmin viimeinen. Se odotti, että syöttöautomaatti on varmasti muilta linnuilta vapaa, ennen kuin meni sinne.

      Poista
  3. Tinttien nokikolari:) Hyvät kuvat!

    VastaaPoista
  4. Onkohan tuon tiaisen "koti" jossain hormin reiässä? Nokeentuu ja pölyyntyy siellä lämmitellessään, ja äänikin menee kun pöly tarttuu kurkkuun...

    Lasten liikuntatunnillakin oli kuulemma ollu "ampumahiihtoa", tosin pyssyjen tilalla oli pallot, joita heiteltiin. Sakkokierros tuli, jos ei osunu maaliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuon kaltaista lämmittely- ja yöpymispaikkaa minäkin mielessäni maalailin...

      Hauska lasten liikuntatunti :-)

      Poista
  5. Jospa tintti on kiljunut niin paljon, ettei enää ääntä tule. Ja edelleen sillä on paljon sanottavaa. Kiva löytää eläimistä omanlaisiaan yksilöitä. Niistä tulee pitkän päälle sen verran tuttuja, että niitä kaipaa ja niiden katoamista miettii pidemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu... Tämä eroaa niin paljon muista, että sitä on silmä seurannut alusta asti.

      Poista
  6. No tuon kura "Petterin" tunnistaa ainakin helposti =D. Miksiköhän se on noin kurainen? Minusta ihmisten kuvaaminen on kaikkein hankalinta, jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin sitä nokipetteriksi, mutta voihan se kurapetterikin olla :-)

      Ihmisten kuvaaminen on minun mielestäni mukavinta silloin, kun he eivät keskity kameraan, vaan ovat keskittyneitä omaan tekemiseensä. Jää turha poseeraus ja pönötys pois :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!