lauantai 11. huhtikuuta 2015

This is luuuuuv... :-)

Vasta puoli yhdeksän aikoihin jaksoin lähteä lintutornille - univelat vaativat taas osansa. Perillä kurjet olivat osin puun oksien takana ja aurinko paistoi melkein niiden takaa. Mutta vaikkeivät kuvat olekaan priimaa, laitan ne tänne esille, sen verran uniikkeja ne ovat vielä toistaiseksi minun kokoelmissani :-)




Akti oli lyhyt. Ensimmäisen ja kolmannen kuvan välinen aikaero on kaksi sekuntia. Kaksi sekuntia kolmannen kuvan jälkeen uros levitteli jo voittoisasti siipiään - se kuva ei kuitenkaan onnistunut.

Melkein kaikki eiliset kuvat ovat vielä käymättä läpi, tämän päiväisistäkin valitsin nopeasti nämä kolme ja muut joutuvat taas odottamaan. Päivä on ollut täyteläinen ja niin täynnä elämää, ettei moista osannut aamulla vielä kuvitellakaan. Tänään olen nähnyt kurkia, hanhia, joutsenia, uiveloita (kaukaa, kaukaa...) punasotkia, nokikanoja, telkkiä, sinisorsia, silkkiuikkuja, naurulokkeja, sitruunaperhosia, kimalaisia, kärpäsiä, leskenlehtiä, sinivuokkoja, näsiän kukkia, varpusia, talitiaisia, pajusirkun, härkälinnun, korpin, harakoita, variksen, fasaanin...

Kuvia ja tekstiä heti lisää, kun ehdin taas koneen ääreen. Huomenna onkin sitten ystävän vaalitilaisuus Turengissa ja lähden sinne mukaan. Lisäksi kahvittelemme perheen kesken pojan syntymäpäiväkahvit huomisen aikana, hieman myöhässä. Ja sitten vielä formulakisat... ne on nähtävä. Jos iltapäivän sääennuste pitää paikkansa ja silloin sataa, niin siinä on taas hyvää aikaa palata kaiken mielenkiintoisen koetun pariin valokuvien merkeissä :-)

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

33 kommenttia:

  1. Minulle nämä kuvat kelpaavat! Onpas vain ollut taistelut siellä ja paljon keväistä nähtävää. Huh! :) Kimalaisiakin!!! Onhan se ihmeellistä, täältä pohjosesta käsin ajateltuna.... Hei, mutta nythän ois mukava lähteäkin etelään, jos tuntuukin että tämä koska ja lumi ahistaa!! Oiskohan hyvä idea?! Hmm, mietintään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *loska ja lumi.. Pahoittelut puhelimen ennakoivateksti. :)

      Poista
    2. Tällä hetkellä kontrasti eteläisen ja pohjoisen Suomen sääolosuhteissa on huima... Tervetuloa tänne, jos siellä ahistaa :-)

      Poista
  2. Kurjet ja sitruunaperhoset bongattu täälläkin tänään.
    Aivan hengästyttävä lista bongauksia sinulla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!

      Olin melkein koko päivän liikenteessä. Siinä ehti nähdä :-)

      Poista
  3. Juuri tässä hetki sitten mietin, että ovatko kurjet jo olleet silleen? No, ovat! :) Mä sain itse teossa kiinni nokikanan ja telkän.

    VastaaPoista
  4. Voi jukrat, kun hienot kuvat, ihan tosi upeat!
    Ei tollasia kyllä usein saa, eikä näekkään!
    Mä kuulin tänään kurjen huutavan, mutta en nähnyt.
    Oikein hyvää viikonlopun jatkoja sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka :-)

      Kurjen äänikin piristää kovasti. Ääni kertoo paljon :-)

      Poista
  5. Ei tällaisia kuvia saa piilotellakkaan. Tuota hyvin harva näkee luonnossa, eikä taida liiemmin olla kuvinakaan. Upeaan tilanteeseen pääsit mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Edelliseen tilanteeseen en ehtinyt mukaan, sillä edessäni ollut mies peitti innoissaan näkymän. Olen piikitellyt häntä sen vuoksi ihan riittävästi (kaikella hellyydellä), joten ei ole enää mitään, mistä kantaa kaunaa ;-)

      Poista
  6. Kyllä sinä olet saanut otettua hyviä kuvia kurjesta on tosi upeat :)

    VastaaPoista
  7. Wau, miten pitkän listan oletkaan bongannut. Hyvin ehtisit kuvaamaan nopean onnen hetken :)))
    Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana :-)

      Pitkän päivän kun tähyää tähän aikaan vuodesta ja vielä hyvällä säällä, niin listaa vain kertyy :-) Silti: Lucky me :-)

      Poista
  8. Voi miten komeat kurjet :)

    VastaaPoista
  9. Enpä ole tuommoista livenä nähnyt, kiva kun sentään kuvissa ;)

    VastaaPoista
  10. No oli todella nopeaa toimintaa =D. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli harvinaisen nopeaa... Yhden sukupuolen edustajissa tämä tieto on herättänyt helpotusta, kun olen tämän kertonut.

      ?

      ;-)

      Poista
  11. Hienot kuvat! Joskus täytyy tinkiä kuvien laadusta saadakseen tallennettua hienoja tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, between!
      Näinhän se on. Voi alkaa säätämään tai ottaa kuvia... :-)

      Poista
  12. Olit oikein avainpaikalla!
    Täälläkin olen kuullut viikonlopun molempina päivinä kurkien ääntelyä. Eilen ensimmäinen näköhavainto, lensivät vaan kovin korkealla.

    VastaaPoista
  13. hyvät kuvathan sinä sait ja harvinaisen tilanteen kuvasit. Onneksi olkoon! Onpas sinne jo paljon erilaisia lajeja saapunut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!