perjantai 13. marraskuuta 2015

Kyllä tää tästä - ja valkohäntäpeura

Vuoden ikävin kuukausi on melkein puolessa välissä. Kyllä tämä tästä ;-)

Tämä viikko on ollut todella raskas. Toisaalta olen saanut ihanaa henkilökohtaista palautetta yllättävän monelta ihmiseltä. Väsymys on todellista, mutta alkanut turhautuminen kuihtui ihanien kommenttien alle. KAIKKI eivät tykkää, yritän elää sen kanssa ;-) Tämä kaikki siis liittyy työhön tai ainakin työpaikalle. Lyhyesti koottuna olen saanut ihmeellisen paljon hyvää palautetta lyhyen ajan sisällä kirjoituksistani ja kuvaamisestani. Ja uskaltamisestani. Olen kauhean otettu. Näillä jaksaa taas monta vastoinkäymistä. Jotkut meistä vain elävät kiitoksella :-) (Ai, kun muistaisi kiittää ihanasta palautteesta noita armoitettuja kollegoja... Olen häpeämätön seläntakanakehuja .)

Sää ei kuitenkaan ole paranemassa - ainakaan täällä meillä. Mikäli siis säätiedotuksia on uskominen. vaan miksi niitä uskoisi? ;-) Mutta ehkä kannattaa varautua nyt kuitenkin myös pilviseen ja hämärään säähän. Huomenaamulla talsin ensin kampaajalle ja kun tulen sieltä kuvankauniina ;-) ulos, täytyy käydä heti kameran kimppuun. Ostimme tänään kauralyhteen. Jos sen keksii pihaan hyvälle paikalle, niin olisi taas yksi lintuhoukutin lisää :-)

Kuvassa kuukausi sitten kuvattu valkohäntäpeura - kaukaa ja vauhdissa. Rentouttavaa ja innostavaa viikonloppua!



26 kommenttia:

  1. Marraskuu on todella jo kohta selätetty. Joulusta kun päätään niin kevät tulee ihan pian tadaaa =D. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kauris. Marraskuu on vaikea pimeytensä tähden monelle. Täälläkin on aivan mustaa. Päivällä tosin pilkisti aurinko hieman. Kannattaa fokusoida hyviin asioihin ja olla välittämättä synkkyydestä. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla valon väheneminen vaikuttaa väistämättä mielialaan. Pyrinkin etsimään hauskuutta ja iloa arjen tilanteista - nauraminen ja iloitseminen tekevät hyvää :-)

      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Samoin sinulle. Hauska peurakuva. Minullakin on välissä kamppailuja juuri sen kanssa kun kaikki eivät tykkää.. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pelaguu :-)

      Ei kannata käyttää voimavaroja siihen, että kaikki eivät tykkää. Meitä vain on niin moneksi, että niin se vain usein menee. Olen itse ajatellut niin, että olen itse ainoa henkilö, jonka kanssa minun täytyy jakaa aikana vuorokauden jokainen hetki. Sellaisen tyypin kanssa kannattaa olla väleissä ;-) Jos on valittava, elän mieluummin itseäni kuin vieraita miellyttäen. Onneksi tavallisesti ei tarvitse valita :-)

      Tärkeämpää kuin se, että kaikki eivät tykkää, on se, että on niitä henkilöitä, jotka tykkäävät - kaikesta huolimatta. Heitä kutsutaankin ystäviksi :-)

      Poista
  4. Tämän päivän työelämä vaatii aikamoista kestävyyttä. Sen sijaan pimeys on pian taas selätetty ja kohti valoa mennään hurjaa vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut tiukka työrupeama pahimpaan mahdolliseen vuodenaikaan (minun kannaltani) ja muutenkin elämän raiteille on nyt heittäytynyt haasteita. Jospa tästä olisi suunta taas ylöspäin :-)

      Poista
  5. Hieno kuva! Teillä ei vielä taida olla lunta, vai kuinka? Meillä maisema muuttui täysin lumen tulon myötä! Mukavaa kampaajareissua ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!

      Ei lunta, ei yhtään... Tosin tämä tilanne on parempi kuin suuri määrä märkää loskaa.

      Teillä maisemat näyttävät ainakin kuvista päätellen upeilta :-)

      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin :-)

      Poista
  6. No on kyllä upea kuva!
    Meillä tällä hetkellä tulee kaatamalla vettä, meinaan oikein isolla K:lla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!
      Toivottavasti vesisade on jo loppunut :-)

      Poista
  7. Ei ole enää kuin reilu viisi viikkoa ja sitten päivä alkaa taas pidentyä.
    Hieno kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seita!

      Olet oikeassa, ei tämä enää kauaa pahene ;-)

      Poista
  8. Kyllä tämä tästä ... Sanotaanhan, että ilman kurjuutta ei tuntisi iloa ( hmmm. en aina itse ihan tuohon usko). Mutta sään suhteen, on pimeydessä hyvätkin puolet, villakoirat ei näy, ja kohtahan taas alkaa valkenemaan (ja ikää karttuu) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niinkin, että jos kaikki olisi jatkuvasti hyvin, alkaisi siihenkin varmaan turtua ja rima nousta...

      Juu, tuo iän karttuminen onkin tässä iässä niin toivottu ja arvostettu juttu ;-)

      Poista
  9. Kyllä tämä lämmin syksy tuntuukin pitkältä. Lunta odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin niin kesättömän kesän jälkeen...

      Odotellaan lunta ja pienen pieniä pikkupakkasia :-)

      Poista
  10. Lindo e uma fotografia no momento certo.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva kuva.
    Tosi on, että koskaan ei päästä siihen että teki niin tai näin, aina joku ei tykkää. täytyy vain yrittää muistella niitä hetkiä, kun sai kehuja. Vaikka me suomalaiset emme millään antaisi positiivista palautetta suoraan. Onkohan se kateutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirlah!

      Kehujen antaminen on vain vaikeaa... Etenkin kasvotusten.
      Ehkä se on kulttuuriasia. Kun ei ole saanut paljon tunnustusta, on sitä vaikea antaa eteenpäinkään?

      Poista

Kiitos kommentistasi!