lauantai 7. marraskuuta 2015

Ruokailuhuoneen uudet lamput ja viime tammikuun Rovaniemen reissua

Koira tuli ulkoilutettua pilvisessä hämäryydessä ja vasta sen jälkeen alkoi sade. Nyt sadetta on riittänyt muutaman tunnin ja olen iloinen voidessani olla sisällä :-)

Pilvinen päivä ei kutsunut ulos kuvaamaan. Sitäpaitsi nukuin myöhään (yöunet eivät olleet lähelläkään erinomaista) ja aamupäivä hieman iltapäivää mukaan lukien kului ruokailuhuoneen lamppujen asentamisessa. Meidän piti taas sooloilla ja tehdä kahden lampuston yhdistelmä eikä se tietenkään ollut helppoa. Vaan nyt valot toimivat ja näyttävät paremmilta kuin toivoin :-) Mikäänhän ei mene koskaan suoraan suhteessa mihinkään muuhun... :-(

Vanhat lampunkuvut olivat värilliset. Nekin olivat sooloilun tulosta. Yhden värikkään lampun sijaan pistimme riviin neljä eriväristä lamppua tuomaan valoa ja väriä ruokailuhuoneeseemme. Se oli joskus edellisen vuosituhannen puolella. Ja äärettömän hyvä ratkaisu. Lamppujen väri oli kuitenkin ryhtynyt kuoriutumaan jo muutama vuosi sitten (joskus) ja uusittuamme vähintään yhtä vanhan olohuoneen valaisimen, päätimme vihdoin tehdä jotain myös ruokailuhuoneen kulahtaneelle lampustolle.

Meillä ei uusita mitään huvin vuoksi ;-) Tai ainakaan melkein mitään. Meillä tavarat kulutetaan oikeasti loppuun asti ja vasta sitten hankitaan uutta. Tämä ei ole tietoista, mutta sopii hyvin yhteen ekologisen ajattelutapani kanssa :-) Olen ylpeä säästäväisestä kuluttamistavastamme, vaikka kaikki eivät ymmärräkään sitä. Eikä tarvitsekaan :-)

Kuvaamisen sijaan päädyin käymään läpi vanhoja kuvia - nyt viime tammikuun Rovaniemen reissun kuvia. Muutama kelpo kuva pääsi vielä käsittelyyn ja toista sataa vähemmän kelpoa kuvaa, jota en vuosi sitten vielä raaskinut heittää pois, pääsi roskakoriin. Kovalevy hengittää taas asteen paremmin :-)

Vanhojen kuvien myötä pääsin kertaamaan ihanaa matkaa ja fiilistelemään oikeaa talvea. Pakkasta nimittäin riitti silloin niin paljon, että kamerakin empi jo kovasti yhteistyön suhteen. Ensimmäinen 'riitani' (tuon vanhemman) kamerani kanssa.

Kuvissa kovanumeroista pakkasaamua napapiirillä ja pihlajanmarjojen kimpussa oleva taviokuurna.




14 kommenttia:

  1. Samanlaisia loppuunkuluttajia meilläkin ollaan :) Ihana taviokuurna :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia Rovaniemeltä. Kaunis tuo lintukuva. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!

      Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Tuollaista talvea odotellaan!

    VastaaPoista
  4. Lumi näyttää kuvissasi kauniilta, mutta ehkä minun tuleva talveni ei sisällä lunta...

    VastaaPoista
  5. Hienot kuvat!

    On viisasta kuluttaa loppuun, eikä ostaa vain ostamisen vuoksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!