Lähdimme lauantaina mieheni kanssa Lappeenrantaan. Tänään kävimme myös Imatralla. Valokuvaaminen jäi vähiin sateisen sään vuoksi, mutta kaikkea sääkään ei pystynyt pilaamaan ;-) Yksi käyntikohteistamme oli Salpalinja. Vaikka se sopi itsenäisyyspäivän teemaan enemmän kuin mainiosti, en ollut ajatellut asiaa alunperin sen enempää. Kohde tuntui vain mielenkiintoiselta.
"Salpalinja koostuu 1 200 kilometristä teräsbetonia, puuta, piikkilankaa ja kiveä Suomenlahdelta Jäämerelle saakka. Vierailun arvoisia ovat Salpalinjan entisöidyt bunkkerialueet Luumäellä, Lemillä, Ruokolahdella ja Ylämaalla. Salpalinjaan pääsee tutustumaan myös Salpapolulla tai osallistumalla Salpavaellukseen, jolloin retkeilyyn yhdistyvät sotahistoria ja luontomatkailu." Näin kertoo sivusto GoSaimaa.
Sateesta huolimatta kävimme tutustumassa Luumäellä olevalla Salpa-aseman nähtävyyspaikalla. Nähtävyyspaikka (Pysäköintipaikka) oli helposti löydettävissä. Salpa-asema ei. Vinkkinä kerron, ettei kannata lähteä rämpimään metsään, vaan seurata polkua isompia teitä. Salpa-asema löytyy aivan paikoitusalueen eteläiseltä reunalta.
En ole yhtään innostunut historiasta, mutta tällainen konkreettinen historian havainnoiminen on ihan eri juttu. Tässä sateisen sään kuvia Salpa-asemasta.
Isot kivet oli aseteltu terävät kärjet ylöspäin estämään panssarivaunujen saapumista. Keli oli nyt sateista ja hämärää. Valotusaika oli 1 sekunti, ISO 400 ja f 14. Siksi taustalla näkyy ohikulkevan auton valot himmeänä vanana.
Jos tämä näyttää ensin matalalta ojalta, katsopa koivun lehtiä tuolla pohjalla. Tässä oli tarkoitus mahtua monen miehen juoksemaan ja tähtäämään yhtäaikaa.
Sama tässä. Jos taustalla olevalla tiellä olisi ajanut auto, se näyttäisi tässä kuvassa pieneltä leikkiautolta...
Tässä korsu. Näyttää ulospäin isolta kalliolta, mutta onkin betonia.
Juoksuhaudat olivat kapeita. Näissä ei ohitella.
Upeaa itsenäisyyden jatkoa kaikille! Ja kiitos kaikille heille, jotka ovat joutuneet sen eteen taistelemaan.
Kiintoisa paikka. Siellä juoksuhaudoissa on aikoinaan ollut kovat paikat.
VastaaPoistaNäitä juoksuhautoja ei koskaan käytetty (onneksi). Näin syvälle sisämaahan sota ei onneksi ulottunut. Mutta jo se, että tällaista rakennetaan puolustautumistarkoituksessa sodan jälkeen, tuntuu karmivalta. Siinä on touhuttu henkensä edestä.
PoistaToisaalta silloin tiedettiin, kuka vihollinen on ja miten sitä vastaan puolustautua. Nykyään kaikki on vaikeampaa. Onneksi on rauha :-)
Kiitos postauksesta. Upeaa kun tällaisia historian muistomerkkejä on vielä tallella.
VastaaPoistaKiitos kiitoksesta, Anneli!
PoistaMinun isovanhempieni sukupolvi on osallistunut sotiin tavalla tai toisella. Se näkyy ja tuntuu ihmisissä seuraaviin sukupolviin asti. Kuinka kauan? Sitä en tiedä...
Minua kiinnostaa kovasti historia, ja aikoinaan työnikin arkistossa on liittynyt sotahistoriaan.
VastaaPoistaHangon maastossa on myös nähtävissä panssariesteitä, ja samoin siellä on rintamalinjamuseo. Tämä vinkkini, jos osut sille suunnalle
Tulliniemessä käydessäni huomasin väistämättä sodan läheisyyden siellä. Vaikkakin tietenkin menneisyydessä. Täytyypä käväistä jollain reissulla museossakin, vaikken mikään museoissa viihtyjä olekaan...
PoistaKiitos vinkistä :-)
Excelente trabalho.
VastaaPoistaUm abraço e boa semana.
Kiitos, Francisco!
PoistaHaminan lähialueella on itsekkin joskus tutustunut bunkkereihin ja juoksuhautoihin. Aika nostalgisia paikkoja. Varsinkin jos käy itsenäisyyspäivänä.
VastaaPoistaTäytyisi käydä sielläkin. Jospa mies osaisi jopa opastaa :-)
PoistaIso kiitos vinkistä!
Sodasta on vasta lyhyt aika ja merkit näkyvät vielä. Toki juoksuhaudat ovat alkaneet kasvaa jo umpeen. Tässä meidänkin lähellä on sodan merkkejä, mm. salpalinja. Päivittäin kävellen siitä ohi.
VastaaPoistaSodasta on todella vähän aikaa. Siksi se vaikuttaakin elämäämme vieläkin.
Poista