Koiran levoton yö ja sinitiainen

Viime yönä koiralla oli vaikea olla. Johtuisiko siitä, että ovikelloa soitettiin illalla monen monta kertaa? Ensin ihan asiasta ja sitten päätimme harjoitella sitä lisää. Arkana vahtimaisen luonteen omaavana koiramme haukkuu, kun joku kulkee talon ohitse. Puhumattakaan siitä, kun joku tulee ovelle. Ja soittaa ovikelloa. Siinä ei pieni haukku riitä, vaan pitää rähjätä ihan urakalla, rynnätä ovelle ja täristä kauhusta. Voin ihan ymmärtää, että oven toisella puolella pelätään melkein yhtä paljon kuin meillä sisäpuolellakin... ;-)

Harjoiteltiin siis. Ei kovin montaa kertaa, sillä reaktio oli niin primitiivis-aggressiivis-jotain, että koiraa ei ollut helppo rauhoittaa edes herkuilla. Harjoitusten jälkeen otus oli äärettömän väsynyt ja nukkui kuin tukki.

Yöllä tuli kuitenkin koiralle hermostunut olo ja siihenhän auttaa vain se, että tulee istumaan sänkyyn puoliksi pääni päälle. Kyllä se varaemäntä siitä rapsuttelee ennemmin tai myöhemmin. No rapsuteltiin. Ja lisää. Vastineeksi tuli hermostunutta naaman nuolemista (mikäs sen parempaa keskellä yötä?).

Siitä se sitten hivuttautui vähitellen kohti jalkopäätä, jonka täyttikin aamulla kokonaan. Minä olin väsynyt ja hän tyytyväinen...

Kummasti ei-koiraihmisestäkin tulee koiraihminen, kun lempeän koiran kanssa viettää riittävästi aikaa :-)

Illalla selailin taas helmikuun kuvasatoa. Yhden kuvan ehdin valita sieltä. Lunta taas ihan mielin määrin :-)



Oikein mukavaa viikonloppua!