lauantai 23. elokuuta 2014

Tällä kertaa ei yhtään isoa lintua :-)

Aamupäivällä (kun en jaksanut herätä riittävän ajoissa aamulla) lähdin tutkailemaan kameran kanssa mahdollisia uusia kuvauspaikkoja. Tutkimusretkien tulos on joskus pelkkää tyhjää ja joskus ihan tuloksellisiakin. Tällä kertaa mukana oli molempia elementtejä.

Hevoshaassa oli yhteistyöhaluisia hevosia. Poseerasivat ja tulivat lähemmäs kovasti uteliaina. Tottakai noista piti ottaa pari kuvaakin :-) Takaisin tullessani törmäsin hevosten omistajaan, joka oli koiransa kanssa ulkoilemassa samoilla paikoilla kuin missä minä tiirailin kuvattavaa.



Pellon reunassa lenteli muutama perhonenkin. Muut olivat pieniä ja tavattoman vikkeliä, mutta tämä (lanttuperhonen) asettui kuvausasentoon ja odotteli kauniisti :-)


Viljapellon päällä lenteli lintuja, joista en ehtinyt saada kuvia, mutta niityllä pieni ihana lintu, pensastasku, veikkaisin, asettui hetkeksi aloilleen ennen matkansa jatkamista. Ihan viereen se ei asettunut, vaan kuvaa on rajattu kovasti. Kaunis poseeraus rajattunakin :-)


Enpä osannut taaskaan etukäteen odottaa, mitä tuleman piti. Pensastaskukin (jos se nyt se on) on aivan uusi tuttavuus minulle :-)

26 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kun luonnossa liikkuu sitä ei koskaan tiedä mitä löytää/ vastaan tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Repsu!

      Ja kunhan jaksaa odottaa ja olla kärsivällinen, melkein aina tulee vastaan jotain :-)

      Poista
  2. Hevoset on aina kauniita!
    Tuo alimmainen kuva on kuin sellainen vanha luontotaulu, hieno:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi!

      Hevosten ympäristö oli niin romanttinen ohdakkeen kukkineen, että vetovoima oli melkoinen :-)
      Hienosti pensastasku asettui oikein koristeelliseen paikkaan :-)

      Poista
  3. Tämä tyttö ihastui noihin TODELLA kauniisiin hevosiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa :-)
      Ne olivat jotenkin niin uteliaita, luottavaisia ja hyväntahtoisia...

      Poista
  4. Oi miten kauniita kuvia saitkin!

    VastaaPoista
  5. Hah. Ohdakkeet eivät ole koneille kelvanneet. =) Hieno värien sommitelma, liila ja ruskea. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat varmaan jättäneet ne tarkoituksella koristeiksi ;-)

      Poista
  6. Hevoset ovat upeita eläimiä!

    Pikkulintu, pensastaskuko se on, niin kaunis kuva.

    Samannäköisen minäkin sain kuvaan, pitää ladata koneelle onko se vai joku muu!

    VastaaPoista
  7. Hevonen on upea eläin, täytyy taas todeta!
    Kaunis kuva perhosesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!

      Hevonen on upea eläin, mutta tavallisesti onnistun jotenkin tavallistamaan hevosten kuvat. Tällä kertaa kuvaan jäi hieman siitä komeudesta, mitä silmilläni näin.

      Poista
  8. Sehän se kuvausretkistä tekee mielenkiintoisia, kun tulos voi olla aivan muuta kuin mitä lähtiessä on ajatellut. Saapuva syksy näkyy kivassa kuvasarjassa. :)

    VastaaPoista
  9. Entisenä hevostyttönä ilahdun hevoskuvista. Hevonen on mielestäni yksi uljaimmista eläimistä ja valtavan kaunis juuri noin katsoessaan ihmistä kiinnostuneena. Vahva ja suuri eläin, samalla tavattoman herkkä ja joskus arkakin, pakoeläin kun on. Aina löytää reissullansa kuvattavaa....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman tätä ohdakeketoa en olisi edes yrittänyt kuvata noita hevosia. Olen onnistunut jo keräämään kattavan kokoelman tylsiä hevoskuvia - ohdakkeet antoivat onneksi hieman lisäpotkua...

      Poista
  10. Hienoja kuvia. Eläimet ja luonto lähellä ihmistä. :)

    VastaaPoista
  11. Luontoretki avoimin mielin on usein todella yllätyksellinen. Kauniit kuvat ja varsinkin tuo syksyinen perhoskuva ja pensastasku ihastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!

      Avoin mieli ja paljon kärsivällisyyttä - niillä eteenpäin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!