maanantai 4. kesäkuuta 2018

Taistelevat fasaanit

Eilen näin pullean muhkean koirasfasaanin. Jäin sitä kameran kanssa tarkkailemaan ja pian selvisi, että koirasfasaaneja olikin kaksi. Molemmat pulleita kuin mitkäkin. Epäilen, että sulilla ja höyhenillä on kumpainenkin liioitellut kokoaan niin isoksi kuin suinkin pystyi.

Ryhtyivät sitten ottamaan mittaa toisistaan. Luulen, että toisen vaimo tai vaimoja oli hautomassa siinä jossakin lähellä. Valaistus oli heikko, mutta tilanne mitä herkullisin. Kirkas auringonvalo synnytti tummia varjoja ja siellä kaiken seassa nämä kaksi nokittelivat toisilleen.

Välillä toinen yritti poistua paikalta, mutta toinen taas hyödynsi tilanteen heti ja syöksähti perään. Vähitellen ne kuitenkin erkanivat toisistaan ja näyttivät päätyvän sopuisaan eroon omille teilleen, mutta sitten toinen päättikin kiivaana rynnätä takaisin toisen luo. Ja nokittelu alkoi taas alusta.

Toisella kerralla ero näytti onnistuvan paremmin. Kumpikin siirtyi tavattoman hitaasti omaan suuntaansa ja ilmaisivat raikkaalla lauluäänellään omistavansa tämän reviirin. Kumpainenkin vuorollaan aina vastauksena toisen haasteeseen...




Eilen taisin saada jonkinmoisen auringonpistoksen. Tänään tällä viileällä kelillä ei ole onneksi samanlaista vaaraa. Mukavaa hieman viileämpää viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Toivottavasti olosi tänään on parempi, auringonpistos on ikävä juttu!

    Upea tilanne, taistelevat fasaanikukot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tuntui vielä siltä, ettei aurinkoiseen paikkaan ole menemistä, vaikka varjossa olikin kylmää. Tänään on sitten ollutkin aivan mahdottoman kylmää... Ja olo on ehdottomasti jo ok :-)

      Poista
  2. WAU! Olet ollut oikeassa paikassa oikealla hetkellä, hienot kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marru!

      Meillä näitä fasaaneja riittää, mutta tällaista hiljaista napittelua en ole aikaisemmin nähnyt. Tuuri kävi :-)

      Poista
  3. Mielettömät kuvat! toivottavasti voit hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ihan huikeat kuvat. Toivottavasti kaikki on ok.

    VastaaPoista
  5. Siinä on varmasti ollut aikamoinen otatus. Mahtavat kuvat.

    VastaaPoista
  6. No ihanhan ne on ku ne metsot :)

    VastaaPoista
  7. Pääsitpä dokumentoimaan kiehtovaa tilannetta. Fasaanit ovat mielestäni tosi mielenkiintoisia, kauniita ja ilahduttavia lintuja - niitä pidetään ihan turhaan tylsinä ja tavallisina. Niiden puuhia seuraillessa ei tule tylsää, ja hyvällä tuurilla pääsee kuvaamaan jotain tällaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin noita fasaaneja riittää runsaasti seurattavaksi. Ikkunan läpi pääsee vain paljon enemmän seuraamaan kuin ilman suojaavaa ikkunalasia. Ovat arkoja, vaikka ihan pihalle asti tulevatkin.

      Poista
  8. Heh, niillähän on ihan sama asento kuin von Wrightin metsoilla.

    VastaaPoista
  9. Oletpa ollut onnekas, kun olet ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähältä piti, etten huomannut noita ollenkaan, melkein kävelin ohi... :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!