keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Passikuvassa käyty - ja arvonta

Kävin passikuvauksessa ja olo on kuin supersankarilla. Minä tein sen! Passikuvaan lähtemisen kynnys on vain hivenen matalampi kuin suuhygienistille lähtemisen kynnys. Kumpikin on lähtökohtaisesti epämiellyttävää, ihan kauhean epämiellyttävää. No, sitten perillä ollessa passikuvaus on nopeampaa, kivuttomampaa ja helpompaa kuin suuhygienistin kanssa hammaskiven kohtaaminen. Toisaalta hammaskiven poistaminen tuottaa väliaikaista tyydytystä ja iloa vuoden ajan. Passikuvan ottaminen tuo satunnaista, mutta ikävää tuskaa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Täytyy nyt vain olla katsomatta sitä omaa passikuvaansa sen kummemmin.

Surullista - tai sitten mukavaa -, mutta nyt illalla peilistä itseäni (ilman silmälaseja) katsoessani näytin mielestäni paljon, paljon paremmalta kuin siin passikuvassa. Lupa hymyillä tekee jo paljon, enkä näyttänyt kotipeilissä ollenkaan niin murhanhimoiselta kuin passikuvassani. Passihakemustani tein silmälasit päässä (tietenkin), mutta peiliin vilkaisin ilman silmälaseja - mikä upea luonnon tuottama kauneussuodatin!

Parannusehdotukseni passeihin on se, että näkyvissä pitäisi saada olla jokin kaunis, hieman taiteellisestikin käsitelty kuva 'asiakkaasta' ja passikontrollissa sitten tietokone näyttäisi henkilökunnalle sen todellisen passikuvan. Tai se todellinen passikuva paljastuisi kontrollissa erityisvalon tms. ansiosta. Tällöin passin omistajan ei tarvitsisi katsella itsestään epäedullista (=totuudenmukaista) kuvaa.

Jämälangoista lasin-/mukinalusten virkkaaminen on jatkunut. Olen siirtynyt ns. neliönmuotoisista (eiväthän ne oikeasti olleet mitään neliöitä, nelikulmaisia ehkä nippa nappa) alusista pyöreisiin tai siis suunnilleen pyöreisiin.

Tässä ensimmäiset tulokset.




Lasinaluset on siis virkattu villasukkalangoista (Nalle ja 7 veljestä). Vihreiden Nalle-alustojen halkaisija on 10 cm. Seiskaveikasta tehdyt ruskeat lasinaluset ovat halkaisijaltaan 11 cm (noin). Pinkkikirjavat seiskaveikka-alusten halkaisija on 12 cm. Kaikkia alusia on 8 kpl per väri. Kuvassa oleva kuppi on normikuppia isompi ja mahtuu silti pienimmällekin aluselle :-)

Jos olet kiinnostunut saamaan itsellesi tai jollekulle muulle jonkin näistä kierrätyslangoista tehdyn pesunkestävän lasin-/mukinalussetin (8 kpl), suosittelen osallistumista arvontaan :-)

Jos haluat osallistua arvontaan, jätä kommenttiin tieto, minkä värisen setin arvontaan haluat osallistua ja jonkinlaiset kontaktitietosi - blogitunnus käy mainiosti. Arvontaan voit osallistua 9.1.2019 klo 23:59 asti. Otan yhteyttä voittajiin (sikäli mikäli kukaan haluaa näitä treenikappaleita). Lupaan olla pahoittamatta mieltäni, jos kukaan ei ole kiinnostunut näistä. Tämä on aivan omaa jämälankaharrastustani ;-)

Ja kuppi ei kuulu arvontaan ;-)

Ihanaa alkaneen vuoden jatkoa!

32 kommenttia:

  1. Nuo lasinaluset ovat nättejä. Vois itsekin välillä virkata.
    Mä olen kans samaa mieltä passikuvasta. Mulla on lasit, ja kun ne pitää ottaa pois ja ei saa hymyillä. Apua, silmät lorpottavat, ihan järkky kuva. Kiva kun toisillakin on samoja kokemuksia kuin minulla :) :)

    VastaaPoista
  2. Mä unohdin ton arvonnan. Haluaisin vaal.punaisesta langasta tehdyt. Terveisin s.posti tuijarajala54@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!
      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  3. Hyvät palkinnot. En ole mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Minulla olisi sama tuska edessä, tarvitsisin henkilökortin ja ilman kuvaa ei homma onnistu! Kivoja lasinalusia, ostin nipun huovasta tehtyjä Tuomaan markkinoilta, mutta niitä olikin liian vähän. Nuo ruskeat sopisivat väriltään samaan joukkoon. Olen siis mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kiitos, Sirkku!
      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  5. Joo , meikä näyttää kortissa ihan rosvolta. Mutta ei haittaa. Upeat on palkinnot mutta en osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  6. Vaaleanpunaiset kiinnostaa eniten
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Hiisukas!
      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  7. Mie oon huomannu sen, että jos otan naamalle sellasen "puolihymyn", se ei näytä hymyltä mutta jotenkin kohottaa ja valaisee kasvoja niin, ettei näytä niin kauhean synkeältä. Peilin eessä harjoittelin ja mun mielestä viimeisin kuva oli ihan ookoo siihen nähen, millanen roikkunaama mulla oikeasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyttömän hyvä keino, sillä juuri samaa olen käytellyt itsekin.
      Nyt vain olisi pitänyt muistaa vielä mallata peilistä ennen kuvaa, sillä sisäinen puolihymy ei riittänyt ihan positiivisen näköiseen lopputulokseen tällä kertaa ;-)

      Nähtävästi onnistumiseen olisi tarvittu enemmän kuin tuo yksi räpsy :-(

      Poista
  8. Passikuvasta tulee aina kammottava. Kun ei saa hymyillä, tuloksena on lähinnä murhanhimoisen vihaiselta näyttävä tuijotus. Mahtaa rajaviranomaisilla työvuoron jälkeen olla masentava olo, kun koko päivän on katsellut kiukkuisia passikuvia.
    Hyvä vinkki katsella itseään peilistä ilman silmälaseja. Kaunistuu hetkessä. Siten voisikin alkaa aloittamaan päivänsä. Kiitos ideasta.
    Oi, kuinka nättejä virkkauksia. Erinomainen jämälankaidea tai idea ylipäätään. Ruskeista tulee mieleen Domino-keksi. Olen surkea virkkaaja, enkä saisi tuollaisia aikaan. Vihreä on minulle mieluisin, joten niitä tavoittelen arvonnassa. Ihan omaan käyttöön ottaisin, sillä olohuoneen pöydälle jää helposti kahvikupista jälki (kuka käskee juoda kahvia olohuoneessa?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritin piilohymyillä, mutten onnistunut riittävästi - kuvasta tuli silti tosi murhanhimoisen näköinen ;-)

      Aikuisen naisen TÄYTYY juoda kahvia olohuoneessa ;-) Näin minä asian näen.

      Muista, että muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  9. Nättejä lasinalusia. Osallistun ruskeiden arvontaan.
    En tunnista itseäni omasta passistani. Inhoan muutenkin kuvatuksi tulemista. Mutta tykkään valokuvata muita. En ymmärrä miksi muut vaivaantuvat. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kummallisia nuo muiden kuvaamisreaktiot ;-)

      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  10. Mukaan arvontaan ja vihreät on kivan väriset.kävin juurikin itse passikuvassa viikko sitten. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kiitos osallistumisesta!
      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Toivottavasti sinun passikuvasi onnistuivat paremmin ;-)

      Poista
  11. Minäkin jännitin passikuvaan menoa, mutta kuvaaja oli niin rento ja mukava että kuvastakin tuli tosi hyvä, parhaita minusta ikinä otettuja kuvia. Silmälasit sai pitää päässä ja hymyäkin pyydettiin mukaan. Harmi kun passi on voimassa vaan viisi vuotta! Seuraava kuva nimittäin ei voi olla ainakaan tätä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ottanut kerran passikuvat työkaverista. Käytettiin aikaa, juteltiin mukavia ja hänestä kuvat olivat vähiten huonoimmat passikuvat hänestä ikinä ;-)

      Voisin itse maksaa vähän ylimääräistäkin, jos joku malttaisi käyttää kanssani aikaa kuvan ottamiseen ja ottaa muutamankin erilaisen otoksen.

      Lämpimät onnittelut sinulle erinomaisen passikuvauskokemuksesi johdosta!

      Poista
  12. Kauniita, erityisesti nuo vihreät! Kun on hyvä kuvaaja, niin hän saa kuvattavasta parhaan irti. Passikuvassakin ja lasien kanssa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä kuvaaja huomioi myös kuvattavan = asiakkaan.

      Huomaa, että muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  13. Roosanpunaiset, tietysti. ;)) Mukana arvonnassa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kiitos :-)

      Muidenkin värien arvontoihin voi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  14. Voi, minunkin täytyy mennä tänä vuonna passikuvaan - eikä se yleensä onnistu kovin hyvin. Mutta mielelläni osallistun arvontaan ja turkoosi tai joku sinisen sävy on ehdoton lempparini, mutta vihreäkin käy.
    Hyvää alkaneen vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle passikuvaukseen!
      Onneksi sitä kuvaa ei tarvitse katsella itse, eikä sillä siinä mielessä ole paljonkaan merkitystä :-)

      Muidenkin värien arvontoihin voi lisäksi halutessaan osallistua :-)

      Poista
  15. Välihuomautuksena, että kyllä kaikkien arvontaan voi osallistua, kunhan vain mainitsee, minkä väristen arvonnoissa on mukana :-)

    VastaaPoista
  16. Toisaalta, onko sillä niin väliä minkä näköinen on passikuvassa. Ne jotka sitä virkansa puolesta katsovat, eivät taida kiinnittää huomiota muuta kuin tunnistettavuuteen ja muutenhan passia ei tarvitse avata;)
    Ruskeat näyttää kivalta.

    VastaaPoista
  17. Kävin myös passikuvassa henkilökorttia ja opiskelijakorttia varten. Edellisellä kerralla tuli hyvä kuva, mutta nyt. Voi kamala

    VastaaPoista
  18. Passikuvassa en ole käynyt vuosiin. Pitäis varmaan hankkia henkilökortti, kun siitä niin paljon kirjoitellaan. Mukana arvonnassa. Kaikki värit käy, ovat kaikki kauniita.

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)