lauantai 19. lokakuuta 2019

Hämärän päivän valkohäntäkauris

Syksy jatkaa sateitaan, toivottavasti pohjavesivarannot kasvavat. Tänään lähdin sateiden jälkeen pienelle luontopyrähdykselle. Aurinko ehti muutaman kerran väläyttelemään säteitään pilvien välistä, enimmäkseen oli kuitenkin pilvistä ja hämärää. Kameran ja objektiivin mielestä oli aivan liian hämärää. Mutta säälle ei voinut mitään.

Parin viikon ajan töissä on ollut intensiivisen hektistä. Illalla olo on ollut aika tyhjiin puserrettu, toki olen ollut ihan tyytyväinen, että niin hyvin olen saanut kaikkea aikaiseksi. Minulla pusertaminen ja hektisyys menee uniin. Unesta tulee myös hektistä, sekavaa ja stressaavaa. Heräilen usein ja univelkaa kerääntyy. Viikonlopun tärkein funktio tällaisina aikoina on varmistaa lepäämistä ja palautumista. Ilman, että niitäkin alkaa suorittaa.

Lähdin kameran kanssa katsomaan syksyä ja luontoa. En ottanut muita tavoitteita kuin nauttia ja tarkkailla. Ne onnistuivatkin ihan hyvin :-)

Nuori valkohäntäkauris oli yksinään pellolla, uros mielestäni. Vähän se oli kaukana ja valoa oli liian vähän, mutta muutaman blogikelpoisen kuvan sain siinä tuijotellessamme napattua. Minä tuijottelin herkeämättä. Valkohäntäkauris söi välillä ihan rauhassa ja tuijotteli muuallekin. Se oli hyvä hetki ja retki.




Ruskea ruskeaa vastaa ei tarjoa upeaa kuvausmahdollisuutta, mutta tässä fiilis on tärkein. Ihania lokakuun päiviä sinulle! Muista pitää itsestäsi huolta <3 p="">

16 kommenttia:

  1. Upeat kuvat! On tuo eläinten suojaväri vaan hieno, joskus sitä miettii että kuinkahan monen eläimen ohi on luonnossa tullut mentyä huomaamatta:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde!

      Ihmiset tarvitsevat suojaväriä vain kun haluavat lähestyä eläimiä (tai vihollisia) ulkoilmassa. Onneksi.

      Poista
  2. Hieno havainto! Se on aina innostavaa jos kuvausreissut onnistuvat yli odotusten. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Nyt saakin olla tarkkana kun alkoi metsästys. Hirvet ja muut nelijalkaiset saattavat rynnätä tielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Välillä niitä hiipilaukkaa auton eteen tuosta vain, ihan tyhjästä :_(

      Poista
  4. Tänään kun kävimme makeistukussa, näin paljon noita kauriita pelloilla ja metsän reunassa,osa oli vasoja, mutta ei niistä ehdi ottaa kuvia,jos pysäyttää auton,niin ne juoksee metsään.

    VastaaPoista
  5. Pidä sinäkin itsestäsi huolta, siellä hektisyyden keskellä <3
    Kauriita on aina kiva nähdä, kunhan eivät kekkuloi tiellä auton edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH <3

      Yritän puhua itselleni järkeä ja kuunnella omaa rytmiäni. Nyt näyttää ihan toiveikkaalta ;-)

      Nyt noita kauriita kekkuloi ihan missä sattuu. Kannattaa tosissaan olla varovainen.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)