sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Arvonnan sukkapalkinnot lähtivät matkaan, muuten kipeä viikonloppu

Ripelankasukka-arvonnan palkinnot lähtivät tänään vihdoin voittajilleen. Eilen en jaksanut yrittääkään tehdä mitään kynän kanssa. Tänään tuli osoitteet kuoriin 👍. Ja kuoret lähtivät postiin voittajille.



Olkapää ja lonkka ovat oireilleet pitkään. Viimeistään marraskuusta asti kumpikin on häirinnyt yöunta ihan tuntuvasti. Kun omahoito ei näyttänyt hyvistä ohjeistakaan huolimatta tepsivän, piti nöyrtyä lääkärin apuun.

Lääkäri katsoi perjantaina olkapäätä ultraäänellä ja totesi, että kovasti kärsineeltä näyttää. Huokaili siihen vielä. Hän operoi olkapäätä ja varoitteli, että operaatio tekee kipeää. Ja että operaation jälkeen tekee vieläkin enemmän kipeää. Ja että seuraava yö voi olla aika mahdoton. Ja oikeastaan koko viikonloppu tulee menemään tämän hoidon myötä aika pilalle.

Ihanasta tummasta huumorista huolimatta oltiin aika lähellä totuutta. Operaatio ei ollut paha. Ilta oli kipeähkö, mutta ihan ok. Yökin sujui paljon odotettua hienommin. Mutta aamulla viivästyin kipulääkitysten kanssa ja sen seurauksena oli melkoisen epämiellyttävä aamupäivä ja päivä. Illemmalla pääsin taas mukaan normaalin elämän rytmiin. Toki siihen mennessä olin ymmärtänyt jo, että oikeaa olkapäätä ei saa yhtään liikuttaa, jos aikoo selvitä ilman tuskia.

Viikonloppu ei mennyt pilalle. Hieman ohi lauantain puolisumuisten lepohetkien vuoksi ja suunnitelmat uusiksi käden hitaan palautumisen vuoksi. Mutta hyviä hetkiäkin mahtui viikonloppuun monta 👍.


Oikean olkapään tilanne oli huonompi kuin toivoin ja sen operoiminen kesti myös oman aikansa. Tuleva viikko näyttää, riittääkö tämä hoito vai tarvitaanko jotain lisää.


Kyseessä ei ole mitään vakavaa, vain ikävän kipeää ja kiusallista. Kyllä tämä tästä 👍.


Hieman huolissani olen seurannut työelämäkeskustelua. Tuli kutsu webinaariin (verkkoseminaariin), jossa aiheena on työntekijäkokemus. Ymmärtääkseni tavoitteena on hyvä ja kilpailukykyinen työntekijäkokemus, joka vetoaa alan ammattilaisiin. Hienoa sinänsä.

Samaan aikaan kuuntelen keskustelua huonosta johtamisesta, ahdistavasta työilmapiiristä, ikärasismista ja nöyryyttämisestä. Onko meillä oikeasti näin kahden eri taajuuden työpaikkoja ja työn johtamisen tavoitteita? Vai onko puhe hyvästä työntekijäkokemuksesta kaiken kaikkiaan vain harhaa ja sumuttamista? Onko sitä missään?


Onneksi on luonto tasoittamassa muun elämän kuormitusta. Nyt on ihan parhainta aikaa seurata luonnon pöhinää ja muutoksia! Meidän talomme yli lensi tänään ainakin kaksi joutsenkuntaa. Kovasti pitivät ääntä mennessään. Kuului työhuoneeseen asti 💖. En tehnyt töitä, tosin. Työhuone on muuten vain todella hyvä paikka niin moneen.


Puikot pukkaavat ilmoille uusia ripelankasukkia. Millaiset sukat sinä olisit valmis adoptoimaan omaan kotiisi?


10 kommenttia:

  1. Empatiseeraan sun kipuja! Toivottavasti operaatio paransi pitkällä tähtäimellä. Ainakin pystyt jo sukkia kutomaan :) mutta eihän siihen toki olkapäätä paljoa tarvikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Sukat odottavat vielä, taidan tänään vähän aloitella, mutta yllättävän helposti tuota olkapäätä tulee liikuteltua. Onneksi hyvä noja-asento nojatuolissa tukee 👍.

      Poista
  2. Toivottavasti tänään on vähän helpompi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Tänään on parempi kuin eilen, mutta vielä kipeämpi kuin ennen operointia. Mutta jos huomiseen taas olo kohenee, niin ei tässä varmaan kauan kestä 😊

      Poista
  3. Samaa myös minä toivottelen, pikaista paranemista ja toivotaan että kivut jäivät pois.

    VastaaPoista
  4. Kaikkea hyvää ja valoa kevääseen! Ihania sukkia teet. Erityisesti ilahduttaisi arvonnassa tytölle koko 36-37 ja pojalle 40, miehelle 43

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta palautteesta!
      Laitan nämä heti korvan taakse!

      Poista

Kiitos kommentistasi!