lauantai 16. syyskuuta 2023

Syksyn auringonkukkapeltoa ja hyvän sienikorin etsintää

Valokuvaus on jäänyt vähiin. Suurin syy on sieni- ja metsähulluus. Sinne (metsään) pitää päästä tiukkojen työpäivien jälkeen ja niitä (tiukkoja työpäiviä) on riittänyt. Olen aika hullaantunut uusista työtehtävistäni, mutta uuteen sopeutuminen vie aikaa ja energiaa. Väsymys on ollut melkoinen.

Tyttären kanssa käytiin kuukausi sitten keräämässä Hauhon pelloilta auringonkukkia. Ihanaa, että niitä on lupa kerätä aika monessa paikassa 🥰.



Auringonkukka näyttää toki kauniilta auringolta itsekin, mutta vieläkin ihmeellisempää on se, että auringonkukat kääntyvät vuorokauden aikana aina auringon suuntaan. Tässäkin kaikki tyttären keräämiä kukkia lukuun ottamatta tuijottelevat yhteen ja samaan suuntaan. Täysin auennut kukka kääntyy osoittamaan kuulemma itään. Siinäpä mietittävää kasvien elämästä ja ymmärryksestä.


Hyvää sienikoria olen etsinyt jo jonkin aikaa. Muovipussissa iso sienimäärä näyttää kärsivän aina enemmän tai vähemmän. Millainen sieniastia sinulla on? Mistä olet sen hankkinut ja mitä ovat sen hyvät ja huonot puolet?


Ihanaa, pehmeää syyskuun jatkoa 💖🥰

23 kommenttia:

  1. Auringonkukat ovat lemppareitani. Kuin pieniä aurinkoja.

    VastaaPoista
  2. Minulla on ollut varmaankin yli 20 vuotta iso pärekori. Olipas mielenkiintoista juttua auringonkukasta. Kasvatin itse tänä vuonna reilut 20 auringonkukkaa, enkä huomannut moista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja pärekoreja ei osteta kovin monesta paikasta. Sellaisen kun löytäisi ja siedettävällä hinnalla.

      Poista
  3. Oon huomannut, että kääntyvät auringon mukaan, mutta sitä en ole tiennyt, että täysin auenneena itään katsovat. Mutta kyllähän ne kuihtuneet auringonkukat taitaa olla kaikki samaan suuntaan nuokullaan.
    Mun sienimaastot on niin köyhät, että pidän vain pussia taskussa tai vyölaukussa ja kerään siihen, jos niitä sattuu löytymään.

    Kun muutettiin tähän, äitini löysi jostain varaston syövereistä kapean ja syvän korin, ja ilahtui että siinä hänelle hyvä (sieni?)kori, helppo pyörän sarvessa kuljettaa. Puhdisti sen ja ripusti varaston seinälle. Siinä se on vieläkin, muutosta tänne on aikaa 25 vuotta ja äitikin on ollut kuolleena jo 11 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussien kanssa minäkin olen mennyt, mutta jos saalista kertyy paljon, niillä on pussissa vähän liian tiivistä ja läheistä.

      Poista
  4. Ihanat auringonkukat! Täällä vapaaseen poimiseen ei ole mahdollisuutta. Kerran olen täällä nähnyt auringonkukkapellon laidassa kyltin jossa yhden kukan hinnaksi kerrottiin 5€. Arvanet että poimimatta jäi. Varsinkin kun aikoinaan Turussa asuessamme sai poimia vapaasti noita ihanuuksia, niin hullulta tuntui tuo maksun suuruus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Vapaasti poimittavat auringonkukkapellot ovat puhdasta luksusta.

      Poista
  5. Auringonkukkapellot ovat näyttäviä! Sienikoriahan minulla ei ole, kun en sienestäkään, heh. Energiaa alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikilla ei tarvitsekaan olla omia sienikoreja 👍

      Poista
  6. Olipa ihana ja mulle täysin uusi tieto tuo auringonkukkien kääntyily. Ihmeellinen on luonto tosiaan.

    Meillä on sienillä niin huono menekki (yhtä huono kuin oma sienituntemukseni nykyään), joten tyydyn moninaisten sienilajien ihailuun lenkkipolkujeni varrella.

    Habitare-messuilta ostin Luhta Homen osastolta sellaisen koivusta punotun laukun/korin, jossa on nahkaiset kahvat (maksoi messuilla vain 12,95 euroa). Kelpaisi vaikka käsilaukuksi, mutta voisin kuvitella, että olisi kelpo sienikorikin. Niistä kahvoista on niin hyvä pitää kiinni ja malli on sen verran syvä, että ei varmaan sienet tippuile yli laidan, vaikka kori keikahtaisikin.

    Hyvää sienestysonnea ja raikasta syksyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta luin aiemmat kommentit, joissa mainittiin iso pärekori. Sai oman ehdotukseni tuntumaan vähän epäsienestäjämäiseltä, kun en osaa arvata saaliiden suuruutta :)

      Poista
    2. Kiitos, Annukka!

      Sienikorin oikea koko ja muoto riippuvat paljolti omistajasta ja hänen sienestysinnostaan. Turha siis tuntea mitään epäsienestäjämäisiä tunteita. Skaala on laaja ja kaikki sienestämisen vivahteet ovat terveitä ja tervetulleita 🍄

      Poista
  7. Oi ihanuus mikä auringonkukka meri🌼
    Loppukesän ja syksyn kaunein kukka.
    Ihanaa, kun on paikkoja mistä saa käydä poimimassa.
    Iloa loppuviikkoosi ja mukavia sieniretkiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!