sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Ihan itse etsin nivelrikon itsehoito-ohjeita - onneksi kevät on jo ovella 💖🌿🌼

Sukkatehdas on kulkenut hitaalla, mutta onneksi tällä tehtaalla ei ole tuottavuustavoitteita. Kunhan toiminta pysyy tekijäänsä rentouttavana ja ilahduttavana.

Hieman haasteelliseksi neulomisen tai kutomisen on tehnyt jo pitkään pikkurillin turvotus ja särky. Välillä kipu hellittää niin, ettei se vaivaa käsitöitä tehdessä ollenkaan. Nyt olen taas siinä vaiheessa, jolloin käytän neuloessani pikkusormen välttelytekniikkaa. Neulominen sujuu yllättävän hyvin, vaikka pikkusormen sujauttaakin puikon alle eikä käytä sitä käsitöissä aktiivisesti mihinkään.

Reumalääkäri ultrasi sormen viimeisellä tapaamisellamme (oireiden vähäisyyden ja diagnoosin täyttymättömyyden vuoksi siirryn nyt perusterveyden huollon piiriin nivelkipujeni kanssa) ja oli sitä mieltä, että siellä on jotain nivelrikkoon viittaavaa, mutta mitään tulehduksia ei ole.

Nivelrikko ei sinänsä ole mikään uusi asia. Se on ollut listalla jotakuinkin yhtä kauan kuin reumaepäilytkin. Nivelrikko on joissakin nivelissä ihan todettukin, joten ei ole yhtään yllättävää, jos sitä löytyisi jatkossa uusistakin nivelistä.

Nivelrikko on noin kymmenen vuoden aikana kiinnostanut vain yhtä lääkäriä. Hän suositteli minulle Kela-korvaukseen kelpaamattomia kovin tuoreita lääkkeitä. Niitä kokeilin, mutta mitään apua en niistä huomannut saavani. Lääkkeet olivat sen sijaan hinnakkaita ja päivässä piti jaksaa niellä kuusi melkoisen isoa tablettia. Hyötyjen puuttuessa päätin lopettaa lääkehoidon. Muita lääketieteellisiä neuvoja en ole koskaan saanut nivelrikon suhteen.

Nyt kuitenkin pikkusormen kipuiluun ja turvotukseen tympääntyneenä etsin tietoja netin loppumattomasta maailmasta. Siellä törmäsin kahteen mielenkiintoiseen asiaan. Ensinnäkin nivelrikon yhteydessä suositellaan säännöllistä venyttelyä. Liikkuvuuden ylläpitämiseksi venyttely on yksi avainasioita. Kun katson kipeää sormeani, huomaan heti, miksi. Sormi on paitsi turvonnut, myös 'kääntynyt' ylimmästä nivelestä niin alas kuin sisäänkin päin. Ilman venytystä sormi ei suoristu ja varmasti käpertyy vain entisestään. Nyt vain googlettelemaan, minkälainen venyttely on hyvää ja turvallista venyttelyä tässä tapauksessa.

Toinen seikka on lihaskunnon ylläpitäminen nivelen toiminnan tukemiseksi. Tämänkin tarkempi tarkastelu nojaa nyt omaan nettietsiskelyyn. Luulisi, että melkein jokaisella lääkärillä olisi antaa käden käänteessä potilaalle kirjalliset itsehoito-ohjeet, sillä nivelrikko on melkoisen yleinen sairaus. Kustannuksia ja sairastumista tulee vain lisää, kun hoito-ohjeita ei erikseen pyytämättä saa. En tykkää.


Vaikka nyt en ole ehtinyt muuta kuin tehdä töitä, levätä ja tehdä käsitöitä (ja ihan vähän siivota), niin silti olen isosti ilahtunut kevään saapumisesta, vaikka se viime yönä ja tänä aamupäivänä saapuikin runsaan lumisateen kanssa. Linnut ovat täpinöissään ja se tietää sitä, että kevät on aika lailla alkanut 🥰💖.





Ihanaa maaliskuuta 💖🌿.

21 kommenttia:

  1. Hyvä että olet keksinyt millaisella tyylillä voit kutoa ilman että pikkurillisi rasittuu. Mulla on nivelrikko kolmessa oikean käden sormessa. Ne kaikki ovat vääntyneet nivelistään. Kun olin vielä työelämässä ja jouduin käyttämään käsiäni raskaisiin potilaiden kääntelyihin ym. olivat nivelet välillä niin arat että jos vahongossa tökkäsi sormella johonkin, niin kipu oli sietämätön. Nyt onneksi on tilanne parempi kun ei enää työelämä niitä kuormita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Välttely on yksi parhaita selviytymismekanismeja. vaan niin näyttää olevan liikunta ja venyttelykin. Pitää vain ottaa selvää, miten pitäisi toimia.

      Minulla nivelrikkoa on pikkusormen lisäksi varpaiden nivelissä ja oikea polvikin oireilee kovasti nivelrikon oloisesti. Se onneksi oireilee vain joissakin asennoissa, ei jatkuvasti. Kuntosalilla täytynee jättää juoksu ihan minimiin ja vaihtaa johonkin tylsempään 😞.

      Poista
  2. Hei, kuivattu ruusunmarja ja inkivääri ovat olleet avuksi minulle ja parille muulle. Ruusunmarjasta on jonkin verran tutkimustietoa, inkivääristä kuulin sepältä jonka nivelet kipeytyivät työssä. Inkiväärijuoma (tee) on ollut minulle se sopiva ja hyvä janojuoma helteellä. -e-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, anonyymi!

      Inkivääri tuntuu olevan salainen resepti aika moneen vaivaan. Otanpa sen kokeilulistalle. Kiitos mainiosta vinkistä!

      Poista
  3. On kyllä harmillista, että lääkärit eivät uppoudu vaivaan, vaan pilleri sinne pilleri tänne vaan. Minulla oli ennen lonkkaleikkausta kovat nivelrikkokivut. Hain Puuilosta hevosille tarkoitettua kylmägeeliä lihaksille ja tärkeää, että siinä on inkivaariä mukana. Ihmeellistä, että tämä 9 e/litran pullo oli minulle parempaa apua kuin lääkärin pillerit. Geeli tietenkin levitetään terveelle iholle ja kuivaa nopsaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      Inkivääristä ja kylmägeelistä otan välittömän kopin, kiitos vinkeistä! Olen huono kylmägeelien kanssa, mutta nythän on aivan vallattoman hyvä mahdollisuus opetella 👍.

      Poista
  4. Nivelrikko on tosi harmillinen vaiva, kokemusta minullakin on ja omalla kohdalla voin sanoa, että liike on lääkettä. Joskus liikkuminen on hankalampaa - nivelet 'tietävät' sään muutokset ennen säätiedotusta, vallankin polvet (molemmissa on tekonivel). Minulla etsittiin myös seronegatiivista reumaa, mutta sen kiinni saaminen on tosi vaikeaa ja fibromyalgian diagnoosi ja yhtä kriteeriä vaille, joten lääkitystä en saanut. Terveyskeskuksessa voisi saada lähetteen lääkäriltä jumpparille, joka voisi tehdä sopivan jumppaohjelman. Neulon aika paljon, sormet pysyy kunnossa, mutta mulla on selkärangassa myös nivelrikkoa eli pakko on liikkua välillä. Olen yrittänyt pitää painoakin kurissa, sekin helpottaa tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti siis Kivipellon Sailalta

      Poista
    2. Kiitos, Salla!

      Tuo liike on lääkettä -neuvo tatuoituu mieleni kalvoihin juuri nyt. Kiitos!

      Minulla toinen polvi on todennäköisesti nivelrikon hoivissa. Se onneksi oireilee vain joissakin asennoissa. Täytyy silti muistaa ottaa huomioon se, ettei sen kuntoa enää toiminnallaan pahenna.

      Fyssarille voisin saada ajan joko työterveyden tai terveyskeskuksen kautta. Täytyypä tämäkin pistää työlistalle 👍

      Poista
  5. Toivottavasti viheliäinen nivelrikko ei estä kuvausreissujasi. On aina suuri ilo katsella hienoja kuviasi. Kuten nyt punatulkkua.
    Minulla on nivelrikko kummankin käden sormissa. Keskisormet ja peukalot ovat kipeimmät. Toistaiseksi sormet eivät ole vääntyneet, mutta nivelten kohdalta turvonneita. Eipä kannata enää sormuksia laittaa, kun eivät mahdu ollenkaan tai eivät lähde illalla enää pois. Välillä nivelet ovat pitkäänkin kivuttomat, mutta sitten on päiviä, jolloin ei parane tökkäistä niveltä yhtään mihinkään. Kipu saa kyyneleet silmiin. Viime aikoina on mediassa kirjoitettu, että nivelrikosta kärsivän ei suinkaan kannata jämähtää paikoilleen. Liikunta ja venyttely, kuten sinäkin mainitsit, on hyvästä. Aikanaan nivelrikon sormissani diagnosoinut lääkäri kehotti minua etsimään harrastuksen, jossa sormet saavat liikuntaa. Niin sitten aloitin vuosien tauon jälkeen kutomisen. Siinähän sormet pääsevät töihin. Itse asiassa myös kymmensormijärjestelmän käyttäminen tietokoneella on omanlaistaan sormien tanssittamista näppäimistöllä.
    Toisinaan kutomisen aloittaminen on hankalaa, kun sormet eivät taivu ja niveliin koskee. Puikot lentelevät lattialle ja sohvatyynyjen väliin. Hetken räpeltämisen jälkeen löytyy rytmi ja työ sujuu paremmin. Myös silmukoiden luominen on välillä hiukan työlästä. Auttaa, kun ei aseta itselleen liian suuria tavoitteita. Hitaudestakin on lupa nauttia.
    Olen kokeillut pariakin lääkärin määräämää lääkettä (mm. Arcoxia). En kokenut saavani niistä apua. Monet kehuvat glugosamiinia. Itse en ole sitä kokeillut. Käsittääkseni glukosamiinista ei ole toistaiseksi luotettavaa tieteellistä näyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Olen otettu kauniista sanoistasi 💖

      Neulomisen/kutomisen olen ymmärtänyt olevan hyväksi sormilleni. Hyvä niin, koska jatkaisin kaikesta huolimatta hamaan tappiin asti 🤭.

      Minulla sormien lisäksi nivelrikko puuhailee varpaiden ja polven nivelien kimpussa. (Rakkaista ja ihanista) korkokengistä olen joutunut luopumaan yli kymmenen vuotta sitten oikuttelevien varvasnivelieni vuoksi.

      Juokseminen on ollut vaikeaa jo aikaisemminkin polvivaivojen vuoksi. Nyt uskon vaivojen olevan nivelrikkoa.

      Mutta jos liikunta helpottaa, aion liikkua edelleen siten kuin se parhaiten auttaa kroppaani ja mieltäni. Tai ehkä liikkuisin kaikesta huolimatta ainakin lumettoman ja jäättömän ajan vuodesta.

      Poista
  6. Lunta tosiaan tuli. Noin 20cm. Toivottavasti sulaa äkkiä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Meillä tuli vähintään saman verran. Toistaiseksi kaikki lumi on aina sulanut etelästä ennen toukokuuta, tavallisesti jo paljon aikaisemmin. päätän luottaa näihin perinteisiin aikatauluihin tässä asiassa 👍🌼.

      Poista
  7. Äidilläni on paha nivelrikko (ja reuma) sormissa, muuten en osaa asiaan kommentoida. Hiihtäjä-kuvasta iski välittömästi isävainaa mieleen. ♥ Punatulkku-kuva puolestaan on hienon ihana. Toivottavasti saat/keksit apua vaivaasi! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta!

      En ole koskaan ajatellut nivelrikkoa kovin dramaattisena sairautena sellaisenaan, sillä se on ollut diagnoosinani niin monia vuosia. Silti voin melkoisen hyvin.

      Sairauden sijaan kyse on varmaankin enemmänkin sen haitta-asteessa. Kun elämä rajoittuu tai muuttuu peräti hankalaksi, ongelma on kohtuullisen iso. Pelkkä kipuilu ilman suurempia yövalvomisia on vielä pelkkiä pähkinöitä 👍.

      Ihanaa arkiviikon jatkoa sinulle! Ollaan kevään kynnyksellä valmiina ja hereillä 💖.

      Poista
  8. Ihanat kuvat, niin on kevättä siellä ilmassa vaikka on lunta niin kuin täälläkin.
    Niin tuttua tuo nivelrikko. Minulle peukaloon muutaman kerran pistetty kortisonia, ja voin kertoa oli kivulias toimenpide. Jalkapöytä isovarpaineen leikattu, jalkapöydässä levyillä korjattu niveliä ja iso varvas luudutettu. Ei ollut helppo leikkaus sekään. (toipumiseen meni sitten usea vuosi)
    Joten nivelrikon vuoksi meni sitten kaikki uusiksi ja nyt kun en kuormita niveliä liikaa niin pärjää ilman mitään lääkkeitä. Paitsi niska nikamia joutuu jatkuvasti pitämään tietyllä jumpalla yllä, ettei kipu tule.
    Jaksuja sinnekin ja terkkuset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivien ilot!

      Kovia olet joutunut kokemaan. Vaan elämänilosi tuntuu olevan korkealla. Hyvin olet jaksanut!

      Poista
  9. Mullaki oikean käden pikkurilli kipeytyy kutoessa nykyään. Mullehan lääkäri niitä hermokipulääkkeitä vaan tarjos, eikä toisesta niistä saanu ees Kelakorvausta.
    Ja joo, ne väittää että kevät olis alkanu. Kyllähän valo on pilvisenäkin päivänä on ihan erilainen jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Ei näytä maassa olevan kovin yhtenäistä käytäntöä tällaisen perussairaudenkaan hoidon kohdalla. Tai jos on, ei sitä kovinkaan yhtenäisesti noudateta 😳.

      Poista

Kiitos kommentistasi!