Torronsuo ja kyykäärme

Torronsuon kansallispuisto kuuluu vierailulistalle keskimäärin kerran vuodessa. Ennen suon yli meni vain yksi pitkospuureitti ja sen jälkeen reitti kulki metsissä ja sitten teillä - ensin soratiellä ja sen jälkeen asfaltoidulla kohtuullisen liikennöidyllä tiellä. Tuo loppumatka oli kamala. Talsin sen kerran ja sen jälkeen käännyin takaisin ennemmin tai myöhemmin. Sittemmin reittiä on kehitetty niin, että soratiellä täytyy kävellä vain todella vähän.

Tänään oli Torronsuo-päivä. Lomapäivänä pääsin matkaan jo ajoissa eikä odotettavissa ollut isoa ruuhkaa muiden ollessa töissä ja etäkoulussa. Pysäköintialue olikin saapuessani ihan tyhjä. Se oli positiivinen yllätys. Se tarkoitti sitä, että voin aivan vapaasti kulkea hitaasti, pysähtyä kuuntelemaan lintujen ääniä ja jäädä vain odottamaan, mitä tapahtuu. Se on luksusta :-)

Reitin alussa varoitettiin huonokuntoisista pitkospuista ja ilmoitettiin, että uusimistyö on käynnissä vielä tämän vuoden.

Keli oli mahtava. Kotoa lähtiessä lämpöasteita oli vasta yksi, mutta Torronsuolle saapuessa niitä oli tullut jo pari lisää.

Pitkospuut olivat alussa hieman kuluneita ja lohkeilleita, mutta ihan hyvin käveltäviä. maisemat olivat mieltä rauhoittavia.

Päätin olla välittämättä pitkospuiden uusimisesta aiheutuvasta rakennusmiljööstä ja keskityin vain kauniiseen luontoon.

Ja välillä löytyi levähdyspaikkakin, jossa pääsin kuoriutumaan liian kuumasta kerrospukeutumisesta. Lämpötila oli kohonnut jo paljon sitten aamulähdön :-)

Pahinta ongelmakohtaa en kuvannut. Ymmärrän, että kaikkea ei voi korjata kerralla, mutta kaikkein eniten tasapainoa vaativiin kohteisiin olisi ihan mukava saada pientä kävelyä helpottavaa tukea - edes väliaikaista :-(  Tästä nyt pääsi vielä ihan hyvin eteenpäin.

Ja tästä.

Ja tästäkin.

Pysäköintialueen oikeasta reunasta lähtevällä reitillä melkein kaikki pitkospuut oli uusittu. Sitä kautta joutuu tosin kävelemään suon vesittämässä metsässä, mutta sekin on vain mukavuus- , ei turvallisuuskysymys.

Reitin korkealla kohdalla aurinkoisen rantakallion tuntumassa liikkui niukasti harmaa kepin näköinen pötkylö. Se ei oikein saanut vauhtiansa kiihtymään ja jos en olisi sitä huomannut, olisin aivan hyvin voinut vahingossa astua sen päälle.

Pää on selvästi (?) kyykäärmeen, vaikkei selässä olekaan sahalaitakuvioita. Varmistin lajimäärityksen vielä facebookin matelijaryhmästä. Hitaasti eteni, vaikka oikein juttelin sille (niinkuin minä aina teen ;-)).

Tässä sukelletaan sammalpeitteen sisään.

Kuva selästä - ei sahalaitakuviota.

Jännittävä retki! Koskaan ei tiedä, mitä retket tuovat tullessaan. Välillä on vain sellaista ihan kivaa ja välillä ihan täpinöihin asti hullaannuttavia hetkiä :-)

Pysäköintipaikalle saapuessani hieman yhden jälkeen iltapäivällä paikka oli täynnä autoja. Minulla oli lomapäivä. Luulin kaikkien muiden olevan kiinni jossain muualla kuin kansallispuistossa. Olinpa väärässä.