sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Onnellinen tarina tähän asti :-)

Huomasin jo pari päivää sitten, että räksät kuljettavat raskaita ruokakuormia pesilleen. Eivät syö enää kaikkea itse, joten poikasia saattaisi olla jo pesissä. Sitten näin sellaisella korkeudella olevan räkättirastaan pesän, että minäkin yltin näkemään sinne edes hiukan. Naapurimetsässä rastaiden pesät ovat mäntyjen oksissa korkealla, korkealla hyvässä piilossa ihmisen silmältä.

Poikasia on jo, ja molemmat vanhemmat ruokkivat nälkäisiä sen kuin ehtivät. Vaikka kuvissa näyttää, että poikaset huutavat, ne olivat aivan hiiren hiljaa. Inahdustakaan ei kuulunut missään vaiheessa.






18 kommenttia:

  1. Onpa mukavia kuvia kaikki, harvoin pääsee kaiketi näkemään noin hyvin pesään. Hienosti bongatttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Tämä oli näkyvillä, vaikkei sitä muutaman metrin päästäkään ensin huomannut. Uusi putki helpotti myös asiaa :-)

      Poista
  2. Ihania, suut ammollaan siinä ruokaa odottavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain silmät vielä kiinni, jollain hieman jo avoinna :-)

      Poista
  3. Hienoa päästä näkemään elämää pesässä! Hauskan näköinen rivi oranssisia nokkia kakkoskuvassa :) Tosi hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania kuvia :) Niin vaikea kuin rastaita tavallisesti onkin päästä kuvaamaan! Toivottavasti pesintä onnistuu hyvin ja poikaset pääsevät omille siivilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      En tiedä, miksi olivat noin 'helppoon' paikkaan pesänsä pykänneet...

      Poista
  5. Varmaan suojakeino että ovat hiljaa. Riittää kun iso suu on ammollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojakeino varmaan. Samalla tavalla olivat muutama vuosi sitten kirjosiepon poikaset hiljaa suu ammollaan sen jälkeen, kun pesä paljastui pensasaidasta kesken pensaan leikkuun. Ei ehtinyt säästyä paljonkaan pensasta pesän yläpuolelta ja jalkakäytävältä olisi nähnyt pesään, jos olisi oikein huomannut katsoa. Mutta niin sinnittelivät pesästä pois asti, vaikka jonkin aikaa emo joutuikin näkyvää pesäänsä piilottelemaan.

      Poista
  6. Hih... aivan ihanat kuvat!!! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hymiö ei nyt oikein osunut kohdalleen... Leikitään, että se on hymynaama.

      Poista
  7. Kova on nälkä pienillä. Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
  8. Suloisia kuvia nälkäsistä poikasista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Saivat ne onneksi ruokaakin... :-)

      Poista
  9. Voi hyvä tavaton, pienet elämänalut siellä nälkäisinä nokat ammollaan ♥
    Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)