maanantai 28. heinäkuuta 2014

Harmaahaikaroita

Harmaahaikara näyttää yleistyneen Suomessa, ainakin mitä on luottaminen luonnon seuraajien kommentointiin. Minäkin olen nähnyt harmaahaikaroita Suomessa tänä kesänä jo kahdesti. Aikaisemmin olen treffaillut harmaahaikaraa keväisin Lontoossa Hyde Parkissa.

Ensimmäinen tämän kesän kotimaan havaintoni harmaahaikarasta tapahtui Pohtiolammilla. Siellä kerrottiinkin jo etukäteen, että harmaahaikaroita on toisinaan siellä aamusella jopa kaksinkin kappalein. Minä näin yhden nuoren haikaran. Se oli arka, mutta hyvä niin :-)





Toisen - tai toisen ja kolmannen - haikaran näin Hattelmalanjärvellä eilen illalla. Lensivät vastarannalta suoraan kohti vuorotellen, enkä olisi huomannut niitä, jolleivät vieressä olleet kiikaritarkkailijat olisi niistä kertoneet. Suoraan kohti lentävä lintu - melkein vastavaloon illalla auringon paistaessa matalalta - ei ole helppo havaittava eikä kuvattava. Onneksi toinen suostui lentämään hieman myös sivuviistoon :-)

Tämä alakuvissa näkyvä yksilö on aikuinen. Sen huomaa etenkin noista kahdesta ensimmäisestä lentokuvasta, jossa näkyy sen päätä. Pään kuviointi on selkeä ja jopa niskatöyhtöä on hieman näkyvissä.





Tässä vielä vertailun vuoksi Lontoosta napattu harmaahaikaran kuva. Se on aikuinen (pään kuviointi ja niskatöyhtö) ja selvästi tottuneempi ihmisiin, siksi sitä pääsi kuvaamaan paljon lähempää.


Lisää haikarakuvia vanhassa blogissani Maailmaa linssin läpi - vaikkapa tästä.

16 kommenttia:

  1. Enpä ole haikaraa nähnyt luonnossa. Pitää lukea enemmän tipusta ja googlailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illan ja aamun vaiheilla olen Suomessa omat haikarani nähnyt. Silmä tarkkana - niitä on liikkeellä.

      Poista
  2. Nuorena olen nähnyt haikaran Suomessa luonnossa, silloin seurasin enmmän lintuja. Mutta sen jälkeen en, onpa kauniita lintuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat. Tuo aikuisen hippiletti on minusta söpö :-)

      Poista
  3. Hienot kuvat sait uljaasta linnusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!
      Harvoin on kamerassa parhaat asetukset päällä, kun jotain ilmestyy eteen yllättäen. Niin ei ollut nytkään. Vaan onneksi eivät olleet niin metsässä, että kaikki kuvat olisivat menneet.

      Poista
  4. Täälläkin suunnassa näitä on tietääkseni ollut!
    Olisipa mukava kohdata.Onko aikuisena nokka punainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töyhtötintti tuolla alla antoikin jo kattavan vastauksen tuohon nokkakysymykseen :-) Kiitos avusta!

      Poista
  5. Hienot kuvat hienosta linnusta!
    Täälläpäin tutut olivat tavanneet viime kesänä läheisen järven maisemissa pariskunnan. Nyt en ole kuullut haikaravavainnoista. Olisi upeaa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Pidetään peukkuja sinun haikarahavainnoillesi :-)

      Poista
  6. Sait hienoja kuvia!

    Harmaahaikara on kyllä yleistynyt Suomessa - niitä on siellä sun täällä, ja on ollut jo melko pitkään. Ilmasto on lämmennyt ja haikarat tulevat pesimään tänne Suomeenkin.

    Nokka on pesimäaikana oranssinkeltainen. Saattaa näyttää punaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Töyhtötintti!

      Kiitos myös avartavasta lisätiedosta ja tuosta nokkakysymykseen vastaamisesta!

      Poista
  7. Upeat kuvat ja tykkään tuosta viimeisestä erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ame!

      Lontoossa Hyde Parkissa harmaahaikaraa pääsi kuvaamaan rauhassa ja vähän lyhyempikin putki riitti. Nämä kotimaan haikarat eivät ole yhtälailla linssiluteita :-)

      Poista
  8. Harvinainen ja kaunis lintu. Olet onnekas kun olet päässyt noin läheltä näkemään sen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!