perjantai 18. heinäkuuta 2014

Koira 'pelastustehtävissä' ;-)

Koira pelasti mieheni vedestä muutaman päivän sisällä kolmesti. Hienoa sinänsä. Mies tosin osaa uida mielestänsä (ja minunkin mielestäni) ihan kelpoisesti, eikä nyt välttämättä tarvitsisi pelastamista :-) Koira on kuitenkin eri mieltä. Kun pelastamisista ei tullut loppua, kuvasin tietenkin yhden pelastusoperaation ikään kuin muistoksi näistä uimareissuista...

Tällä kertaa koira tuli yllätetyksi. Se oli laiturilla, kun huomasi mieheni lähtevän uimaan. Tavallisesti se seurailee vierellä kahlaamisesta lähtien. Nyt tuli hätä ja piti haukkua kovasti. Sitten se rynnisti rantaan päin ja lähempänä rantaa loikkasi laiturilta veteen miestä pelastamaan.


Ihan täysillä uimaan vain perään. Onneksi turkki on vielä kesäleikkauksen jäljiltä tavallista lyhyempi ja siten myös kevyempi.


Niin kauan se ui, että pääsi miehen luo, yhtään aikaisemmin ei luovuttanut. Miehen rauhoittavat jutustelut eivät hidastaneet menoa millään lailla.


Ja siinä se sitten oli. Heti, kun mies osoitti rannalle paluun merkkejä, koira kääntyi rivakasti kohti rantaa. Tuon verran se sentään mieheni selviytymistaitoihin luottaa ;-)


Minä pääsin pulahtamaan uimassa ilman koiran pelastusoperaatiota. Mies nimittäin piteli rannalla sylissään kovasti pyristelevää koiraa ja sai sen pysymään poissa vedestä ;-) Viime vuonna koira lähti soutuveneen perään samalla määrätietoisuudella...

22 kommenttia:

  1. Teillähän on oikea pelastuskoira....=) Hauska kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Pelastuskoira ei vain aina ymmärrä omia rajoituksiaan. Puhumattakaan muiden halusta uida ihan rauhassa ;-)

      Poista
  2. Ihana :) Ei sentään mennyt ja ottanut hiuksista kiinni. Loistava koira.

    VastaaPoista
  3. Ihana rakas, siis tuo koikku. Meidän edesmennyt Jorma oli myös kova pelastaja, sitä piti ottaa kaulapannasta kiinni, niin se toi rantaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pelastaja on niin pieni, että koko riittää vain hyvän tahdon lähettilääksi :-)

      Poista
  4. Ihana huolenpitäjä!

    Hyviä uintikelejä, vesi on lämmintä, testasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)

      Vesi oli lämmintä - harvoin minä nimittäin uimaan asti uskaltaudun :-)

      Poista
  5. Pitäähän sitä omistaan huoli pitää. :)

    VastaaPoista
  6. Se on ottanut tehtäväkseen 'pelastaa' kaikki järveen menijät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi tuollainen missio sillä näyttää olevan :-)

      Poista
  7. Huh... kyllä on raskasta pitää laumastaan huolta! (hih.. ihana kaveri) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskasta on - koko ajan saa olla niitä hakemassa järvestä pois ;-)

      Poista
  8. Ihana koira. Ja tietää kuka on se huoltaja. Mutta ei varmaan ole ilahtunut, kun koko ajan pitää mennä pelastamaan "veteenjoutunutta" :)
    Tosi kiva sarja pelastusoperaatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, orvokki :-)

      Me taidamme olla sen mielestä kovasti vastuuttomia...

      Poista
  9. Oi, miten ihana koira!!!
    Hauska postaus ja hyvät kuvat :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!