perjantai 22. huhtikuuta 2016

Härkälintuja ja romantiikkaa

Lomapäivä tuli oikein tarpeeseen, etenkin kun huominen ja ylihuominen ovat kurssipäiviä Vantaalla. Huomenna pääsen kätevästi junalla, mutta sunnuntain junavuorot ovat sen verran harvempia, että minun pitäisi varata kolme tuntia tavallisesti vajaan tunnin kestävään matkaan. Menen siis autolla.

Täksi päiväksi luvattiin kehnoa säätä, mutta aamu- ja keskipäivä olivat lupauksia parempia. Toki parin tunnin kuvausreissulla satoi lunta / rakeita kaksi kertaa ja kylmää riitti. Kun tulin kotiin, taivas repesi kokonaan ja raesadetta riitti oikein pitkään. Maa muuttui jälleen valkoiseksi pitkäksi aikaa. Nyt illalla melkein kaikki valkoinen on jo sulanut.

Härkälinnut olivat päivän parasta antia. Tulivat kuhertelemaan ihan kuvausetäisyydelle. Ne osaavat olla niin mahdottoman romanttisia, kuten silkkiuikutkin. Kuvissa siis härkälintuja ja aitoa romantiikkaa <3 div="">











30 kommenttia:

  1. Upeat kuvat härkälintuparista. Romantiikkaa tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seita!

      Romantiikkaa on liikkeellä ;-)

      Poista
  2. Moi. Olet kyllä taas onnistunut kuvissa. Mahtavia kuvia.

    VastaaPoista
  3. Moi. Aikamoiset kuvat olet ottanut. Tosi upeita. Kaunis lintu mutta aika paha ääninen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Yhden ja kahdenkin linnun ääni samanaikaisesti vielä menee, mutta kun järvellä keskustelee kaksikin paria keskenään, alkaa sinfonia olla melkoinen ;-)

      Poista
  4. Romanttista on ♥ Hienot tilannekuvat!

    VastaaPoista
  5. Suloisia suorastaan. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  6. Täysosuma tuo härkälintujen kuhertelukuvasarja. Onnittelut.

    VastaaPoista
  7. Kevättä rinnassa. Torstaina kasvimaalla puuhastellessani kuulin härkälinnun kaunista laulua. Kuin sikaa tapettaisiin :) Myös kaulushaikaran kumeat puhallukset rytmittivät keväistä lintukonserttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sian tappaminen tulee todella lähinnä mieleen härkälinnun äänestä ;-)
      Kaulushaikaran ääni onkin jo paljon korvalle sointuisampaa...

      Poista
  8. So nice they are, it is quite clear spring at the.
    Beautiful pictures, great weekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Than you, Marit!

      Spring is definitely (and finally) here :-)

      Have a nice weekend!

      Poista
  9. Ihanat suukot ja läheisyydet.
    Mahtavan upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, orvokki!

      Pitäisi ottaa jokin kerta video, että saisi nuo huutelutkin mukaan ;-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)