keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Oikein hyvää joulun aikaa sinulle! 🧡

Ihanaa, että ollaan jo tässä vaiheessa elämää 😊! Meidän perheemme on kokenut kovia vuoden 2020 aikana ja korona-virus esiintyy siinä kuvassa vain pienessä (silti merkittävässä) sivuroolissa. 

Kiitän isosti kaikkia teitä ystäviämme, jotka olette eläneet kannustavasti mukana, vaikken ole voinutkaan pitää teitä kaikkia ajan tasalla elämämme mutkista ja mäistä! Tuki on ollut enemmän kuin tarpeen ja oma kyky kommunikoida muiden kanssa on ollut todella rajallista.

Juuri nyt elämä näyttää valoisalta. En enää odotakaan mitään 'varmoja' positiivisia tulevaisuuden ennusteita. Nyt on ihan selkäytimessä se ymmärrys, ettei elämässä ole yhtään mitään varmaa. Siksi pitää iloita kaikesta siitä, mitä on juuri tässä ja nyt, kaikesta siitäkin, mitä luulee itsestään selväksi. Itsestään selviä asioita ei vain ole olemassa, ei kenellekään.

Kännykällä otin (vinon) kuvan olohuoneen ikkunasta. Tänään satoi lunta ja valkean joulun todennäköisyys näyttää hyvältä 😊.


Tytär on meillä kotona. Koira on aivan haltioissaan 😍. Minä olen siivonnut enemmän kuin etukäteen ajattelin, mutten ole stressannut siivouksistani, mutta lonkkani sen sijaan on. Se äkäilee syvästi eikä huoli tulehduskipulääkkeiden tuomaa lohtua ja helpotusta omakseen. Kaikkea ei voi siis saada 🙁.

Toivotan sinulle mahtavan rentouttavaa, luovaa, iloista ja oivaltavaa joulun aikaa! Muista rentoutua, unohda kiire (tänään yksi tyyppi ohitti minut 40 km/h-rajoitusalueella!). Muista rentoutua (kaupoissa on paljon äkäisiä ihmisiä, jotka kaikki eivät ole vielä lukeneet maskisuosituksista). Muista rentoutua (kauppojen tavarat eivät häviä sillä aikaa, jos hetkeksi huomioit muutkin - et liimaudu kylkeen tai tunge iholle). Ja muista rentoutua 😊.

Joulun aika on minulle rauhoittumisen ja muiden huomioimisen aikaa. Jaetaan hyvää eteenpäin 🧡!

Lämpimät joulutervehdykset juuri sinulle 🧡🎄🧡🎄🧡🎄


21 kommenttia:

  1. Kiitos Susanna. Kiire on poissa, meillä on kaikki valmista! Kuuntelen jouluradiota ja katselen veljeni laittamaa joulukorttia, jossa valokuva isä ja äiti jouluna 2002. Seuraavana jouluna isä oli jo taivaan kodissa.
    Joulurauhaa sinulle läheisten seurassa toivotan! 🎄🎆🌌

    VastaaPoista
  2. Joulun paras pakkaus:
    Rauha sekä Rakkaus.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  3. Samoin sinulle! Koeta relata ja nauttia, ootte ansainneet sen ♡

    VastaaPoista
  4. Merry Christmas 🎄 and a Happy New Year 🎉full of health, joy and love.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!