sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Suunta on eteenpäin

Hyvinhän tämä juhannus on näinkin sujunut ;-) Ikävää on ollut erityisesti nuorten jopa kuolemaan johtaneet onnettomuudet. Tämä on rankkaa aikaa heidän läheisilleen. Me olemme käyneet anopin tavaroita läpi jotakuinkin yksi kerrallaan. Siinä on samalla muisteltu ja tehty surutyötä.

Hoivakodin asunnossa oli kaikki varmaankin juuri niin, mihin ne olivat tiistaina sairauskohtauksen jäljiltä jääneet. Sänky oli puoliksi pedattuna ja yöpöydällä vesimukissa oli vanhaa vettä. WC:stä löytyivät anopin lääkkeet tai ainakin osa niistä.

Kotona ruokailuhuone muistuttaa varastoa, sillä sinne saapuu käsittelemätön omaisuus. Hoivakodista toimme lähes kaiken kotiin, karsimme paikan päällä hyvin vähän. Tässä vaiheessa alkaa tulla jo pienoista taisteluväsymystä ;-)

Meille ei siis kutsuta vieraita lähiaikoina ;-) Sisälle ei juuri mahdu... tai no mahtuu, mutta tuon ruokailuhuoneen varastoleima ei nyt oikein kutsu...

Keskiviikkona ortopedi katsoo jalan ja kertoo, kuinka kauan ja miten sen kanssa tulee himmailla. Sitten tiedän enemmän.

Suloista juhannuksen jälkeistä aikaa! Nautitaan Suomen suvesta ja sen sään moninaisista vaihteluista :-)


Kuva lentokoneesta vähemmän puhtaan ikkunan läpi matkalla Helsingistä Rovaniemelle toukokuussa.

18 kommenttia:

  1. Kummaa aikaa tämä Juhannus. Joka vuosi pitää nuorten menehtyä, ihan turhaan.

    Upea kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlimisvelvoite kannustaa yliyrittämiseen, ikävä kyllä :-(

      Poista
  2. Ihana maisema lentokoneesta. Tuli vähän kaukokaipuu, mutten nyt juuri jouda lähtemään. Toisen omaisuuden järjesteleminen on vaikeaa ja työlästä, mutta eiköhän se siitä. Toivottavasti jalkasi paranee supernopeasti. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole murtumia, ei ole myöskään suuria huolia paranemisesta. Lepo ja aika auttanevat...

      Poista
  3. Moikka. Hieno kuva. Minua ei valitettavasti lentokoneeseen saa. Mutta junallla ja autolla kyllä tykkään matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika muuttaa ihmistä - mihin suuntaan, se jää aina nähtäväksi.

      Minulla oli aikanaan (kauan) kova korkeanpaikan kammo. Valokuvausinto toi esiin faktan, että joitain kuvia saa vain korkealta. Vuosien mittaan olen huomaamattani siedättänyt itseäni sfääreihin. Makumaailmassa vastaavia muutoksia olen kokenut valkosipulin ja homejuuston (ja yleensäkin juuston) kohdalla. Kannattaa siis pitää mieli avoinna tulevaisuuden suhteen :-)

      Poista
  4. Kaunis kuva. Toivottavasti saat jalkasi kuntoon. Kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
  5. Sää vaihtelee tosiaan niin, että säätiedotuksella ei ole mitään merkitystä.
    Minua kauhistutti huomata, että Hämeenlinnassa oli sattunut samanlainen mopo-onnettomuus, missä täällä viime kesänä kuoli tyttöjen koulukaveri ja takana istunut tyttö loukkaantui. Tolppaan nekin törmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo nuorten onnettomuudet ovat henkeä salpaavan kauheita. Olen niin onnellinen, että olen säästynyt henkilökohtaisesti noilta onnettomuuksilta. Koskaan ei tiedä, kenen kohdalle ne osuvat...

      Poista
  6. Kauniin juhannussään ikävä asia on monet menehtymiset vesillä, liikenteessä jne. Meillä on laitettu pihaa kuntoon talven tuhojen jäljiltä. Nyt luovutetaan monen kohdalla. Ei muuta kun kaivuuhommia tietää pensaille ja köynnöksille. Ei tapahdu ihmettä ja virkoamista. Toivottavasti kuulet hyviä uutisia jalasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksena pitäisi kai aina olla kylmää ja sateista. Ja silti uhriluku vain pienenisi...

      Talvi oli yllättävän rankka kestävillekin kasveille. Tätähän se elämä on...

      Poista
  7. Ihana kuva. Voi kun pääsisi pian itsekin ilmojen teille.
    Pikaista paranemista jalalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Risa!

      Lohduttavaa on ajatella, että pilvien päällä on aina aurinkoista :-)

      Poista
  8. Makes you want to jump into those clouds and play!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nearly :-)
      It's amazing, how solid the clouds look like! And tempting :-)

      Poista
  9. Voimia surun käsittelyyn ja kaipaukseen, jaksamista tavaroiden lajitteluun ja toipumista kipeään jalkaan. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!