torstai 1. kesäkuuta 2017

Ranuan ahma

Palaan taas huhtikuun loppuun ja Ranualle. Sain eilen taas kahlattua kuvapaljoutta hieman eteenpäin. Lunta on näissä kuvissa, mutta taitaa sitä tuolla pohjoisessa riittää vieläkin. Ei ole kevät suosinut tänä vuonna...

Ahma köllötteli hangella kevätauringon lämmössä ensin kerällä. Avasi sitten vatsapuolta auringolle ja makasi melkein selällään silmin nähden nautinnollisen näköisenä :-) Jotain mahdottoman hellyyttävää tuossa oli, vaikka tiedänkin, etteivät kaikki ahmastakaan pidä.

Ahma luokitellaan suurpedoksi ja kuuluu näätäeläimiin. Ensisijaisesti se on raadonsyöjä, mutta saattaa tappaa poroja ja peurojakin jopa runsain määrin - varastoon. Lisää tietoa ahmasta vaikkapa WWF:n sivuilta.







20 kommenttia:

  1. Näin ahmoja Vapun aikaan Ähtärissä (sielläkin oli lunta silloin) ja jotenkin yllätyin, että se on niin pieni. Maine on paljon otusta suurempi. Painivat keskenään ja pitivät hauskaa ärinää, sain videolle. Hellyttävä se kyllä on.

    VastaaPoista
  2. Mahdoton kun ahmaa väsytti! Taitaa olla kevätväsymystä;-)))

    VastaaPoista
  3. Ihan huikeat kuvat. Ja kannattaa käydä katsomassa petoeläin karttaa myös. Sivu löytyy riistahavainnot.fi.. Saattaa tulla yllätyksiä.

    VastaaPoista
  4. Moi. Ahma on hyvin riippuvainen muiden petojen esiintymisestä. Raatojen takia. Mahtavat kuvat.

    VastaaPoista
  5. ich bin begeistert von diesen Fotos!

    VastaaPoista
  6. Ahma näyttää nauttivan olostaan täysin sydämin. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  7. Harvemmin näkee ahmasta kuvia, jossa se kellii ja nauttii olostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida sitten olla mikään kaikkein ominaisin touhuamismuoto ;-)

      Poista
  8. Nöpönassun näköinen, vaikka taitaa olla aika peto.

    VastaaPoista
  9. Ei taida lumi yhtään haitata tätä veitikkaa. Ihan tyytyväisenä nauttii elämästään.

    VastaaPoista
  10. Kylläpä hän nauttii :D
    Voi että kun tuo Ranua on niin kaukana. Tuskin tulen koskaan käymään siellä asti, kun ei ole muuta asiaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!