maanantai 2. joulukuuta 2019

Ensitalven maisemia

Keskiviikkoon asti meillä päästään nauttimaan auringosta ja runsaasta lumesta. Runsas tarkoittaa tähän aikaan vuodesta näillä leveysasteilla noin kymmentä senttiä. Keskiviikoksi on luvattu lämpöasteita, tosin vielä aurinkoa. Torstaina aurinko enää pilkahtaa ja perjantaina on lämpöasteiden lisäksi luvassa vettä ja sumua.

Aivan mahtavaa, että tähän aikaan vuodesta on ihan useampi valoisa päivä peräkkäin. Kyllä tällä ilolla ja tarmolla kohdataan voitokkaasti taas monta huonompaa päivää :-)




Facebookin kautta löysin linkin Kylli-tädin joulukalenteriin. Tulipa nostalginen olo :-) Kylli-täti, eli Kyllikki Koski kuoli 91-vuotiaana vuonna 1997.  Haastattelussaan hän on kertonut taustaa omasta valoisasta elämänasenteestaan: "Sanon, että turhat murheet pois. Ihmiset pahentavat päivänsä turhilla jossitteluilla ja katumisilla, eihän siitä ole mitään hyötyä. Täytyy elää tässä ja nyt ja olla onnellinen pienistä asioista."

Ottamatta kantaa Kylli-tädin persoonaan, hänen elämänohjeensa on erittäin osuva. Siitä(kin) voi ottaa jotain opikseen.

Muistatko sinä Kylli-tädin?

12 kommenttia:

  1. Kaunista♡ Kyllä se valo vaan ihmiselle ihmeitä tekee!
    Kylli-täti on muistissa kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on onneksi työpaikoilla (kotona ja toimistolla) pimeänäkin vuodenaikana erittäin hyvä ja piristävä valo. Sekin auttaa ihan mahdottoman paljon.

      Poista
  2. Kyllä muistan Kylli-tädin, hän puhui kultivoituneella äänellä ja osasi kyllä piirtää, tarinat/sadut olivat aina samanlaisia, vähän teko-opettavaisia! Lapsena ajattelin, että Kylli ei kuitenkaan tiennyt oikeasta elämästä ja vaikeuksista mitään. Totuutta en tiedä, millainen hänen elämänsä sitten oli. Kaunis maisema ei riitä, jos maha kurnii nälästä tai saat jatkuvasti pelätä vaikkapa väkivaltaa. Valo on tuonut kyllä ihanaa fiilistä nyt muutamana päivänä. Se harmaus alkoi tuntua jo ns. ytimissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä olet lapsena ajatellut aika perusteellisia.

      Minun muistikuvani Kylli-tädistä ovat olemassa, mutta aika laihat. Meillä ei taidettu kovin paljoa katsella tv:tä. Tai ainakaan minä en muista niin paljon katselleeni kuin urheilukilpailuja. Vaan muisti on niin hassu - kaikki muistavat samat ajat ja tapahtumat niin eri tavoin.

      Poista
  3. Aurinkoiset päivät ja lumi tulivat tarpeeseen, mikä nousu energiatasossa.
    Muistan hyvin Kylli-tädin, hän piirsi taitavasti satuja telkkarissa. Hän oli monin tavoin melkoinen persoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisen energian määrä on ainakin minulla noussut ihan sfääreihin upean sään myötä :-)

      Poista
  4. Kyllä on auringon paiste nyt ollutkin aivan ihanaa! :)

    VastaaPoista
  5. Joskus olen nähnyt video pätkiä kylli-tädistä. Upeita kuvia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!