maanantai 9. joulukuuta 2019

Valolämpötiloista ja tinttien hämäräpuuhia

Nyt kaiken sateen, harmauden ja jopa pimeyden keskellä täytyy ylistää hyvää valaistusta. Töissä on ehdottoman hyvä valaistus, mutta etätoimistossa kotonakin on aivan mahdottoman hyvä valo! Hämäräväsymys on enää murto-osa entisestään.

Potkua kotitoimiston valaistukseen ollaan haettu kahdella tavalla. Valon määrä täytyy tietenkin olla riittävä - ei silti yletön. Valon värilämpötila on ainakin omalla kohdallani vähintään yhtä tärkeä elementti.

Tavallisimmin led- tai hehkulampun värilämpötila on 2700 K (=Kelviniä). Se on oikein lämmin valo, käytännössä aika keltainen. 3000 Kelviniä on astetta kirkkaampi, silti vielä lämmin väri.

4000 K on aika neutraali valkoinen valo. Tuntuu kovin luonnolliselta valolta ja juuri tähän lämpöasteeseen minä olenkin tykästynyt. Valon määrän määrittelee valaisimen kapasiteetti ja lamppu.

Yli 6000 K on jo siniseen vivahtava, kylmä valkoinen valo, jota käytetään esimerkiksi sairaaloissa. Lue lisää täältä (klik). Blogin kuviin liittyvät selostukset menevät ihan väärinpäin, lämpimin valo näkyy luonnollisesti vasemmalla ja kylmin oikealla.

Nyt olemme muutenkin uusineet kodin valaistusta mieluisiin Kelvineihin ja samalla kestävämpiin ja vähemmän kuluttaviin led-valoihin. Toki tunnelmavalaistuksessa vieläkin lämpimällä valolla on oma paikkansa. Ja sinisävyinen valo puolestaan ei sovi iltakäyttöön, sillä se stimuloi aivoja vähentää rentoutumisen mahdollisuuksia.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun: Sunnuntain piti olla valoisa päivä, mutta meidän monttuumme nuo harvat päivänsäteet eivät tuoneet pilvipeiton ohi riittävästi valoa. Kuvasin silti. Kuvaaminen kävi treenistä ja muuten pääsin nauttimaan tiaisten seurasta sekä vihervarpusten konsertista.

Kuvista tuli harmaita tuhruja, mutta kertovat kuitenkin tunnelmasta olennaisen. Hämärän kelin pöhinää :-)







Ihanaa joulukuun jatkoa!

9 kommenttia:

  1. Tulisipa jo lumet maahan, ja kirkkaammat ilmat!

    VastaaPoista
  2. Lunta saisi jo tulla. Alkaa sapettaa tää jatkuva hämäryys.

    VastaaPoista
  3. Light temperature of these photos was 5050 Kelvin.
    Smart thinking :-)

    VastaaPoista
  4. Valolla on tosiaan väliä! En kyllä tykkää kauhean kylmänsävyisestä valosta - siitä tulee nimenomaan sairaala tai jokin muu julkinen tila tai teollisuushalli mieleen. Kuitenkin haluaisin meille kotiin vähän vähemmän lämpimiä valoja näin talveksi, jotta pysyisi virkeämpänä. Lämmin valo ei tunnu koskaan niin "valoisalta" kuin viileä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri huoneisiinkin haluaa hieman erilaisia valoja. Saunassa haluan kylpeä lämpimässä ja hillityssä valossa, pesuhuoneessa on ihan ok nähdä mitä ja millä on pesemässä ;-)

      Työhuoneessa haluan pysyä vireessä ja välttää hämärän tuomaa väsymystä, kirkas ja riittävä valo on passeli sinne. Olen miettinyt työhuoneen vanhan nojatuolin viereen jotain jalkalamppua (nykyään taidetaan kutsua lattialampuksi) vaikkapa lukulampuksi. Siinä vaikuttaa valon värin ja tehon lisäksi valaisimen varjostimen koko, muoto ja materiaali. Sen etsimisestä voi tulle kyllä vaikea rasti ;-)

      Poista
  5. Veikeitä kuvia, tipuset puuhissaan. Kaunista!
    Valoa, sitä kyllä nyt kaipaa varmasti itsekukin. Lumi auttaisi asiaa jo kummasti.
    Minullekin nuo siniset ja kovin kirkkaat valot on silti vähän vastenmielisiä, lämpimät taas ovat....no, lämpimiä :)
    Toivotaan kaikki yhdessä joulupukilta pientä lumipeitettä ja valoa, ehkä se toteutuu!?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi Nainen :-)

      Pääasia on kai, että tietää, millaista valoa haluaa. Nykyiset led-valot antavat tuohon valon väriskaalaan niin paljon mahdollisuuksia :-)

      Toivotaan vaan joulupukilta lunta ja valoa :-)
      Sopii oikein mainiosti minulle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!