lauantai 28. joulukuuta 2019

Tintti lumiaterialla

Aurinko paistoi tänäänkin :-) Ei heti aamusta asti, mutta aika aikaisin pilviverho alkoi rakoilla ja lopulta sinistä taivasta näkyi jo paljon enemmän kuin pilviä. Aivan loistavaa ylellisyyttä!

Haloja ei näkynyt, mutta muuten maisemat olivat hymyilyttävän kauniita. Pieni lumikerros ei ollenkaan pahentanut tilannetta :-)

Ymmärrän toki, että tämä on vain väliaikaista, siksi nautinkin valosta ihan koko rahan edestä. En ärtyillyt auringon häikäisyjä ja ajoin nautinnolla syrjäteiden jäisillä pinnoilla.

Maisemakuvaus ei tänään virittänyt, mutta tutut maisemat herättivät paljon hyviä ajatusketjuja. Lopulta päädyin kuvaamaan lintuja ;-)

Talitiaiset kävivät popsimassa lunta ruokailun lomassa. Näillä keleillä vesi on aina lähellä.





Autokatoksen alla on lumetonta ja hiekka on näkyvissä. Linnut käyvätkin siellä usein hiekka-aterioilla. Ruokintapaikan lähelle piti pystyttää jonkinlainen hiekkabaari, muttemme sitten keksineet hyvää hiekkaa sinne mistään :-(

Asiasta kukkaruukkuun: Olen yrittänyt perehtyä siihen, millainen sisustus miellyttää miehen silmää ja oloa. Mutta tilanne näyttää siltä, että naiset sisustavat, miehet vain aniharvoin. Miesten makuun olevista kodin ratkaisuista en löydä tietoa juuri ollenkaan. Parisuhteissa naiset sisustavat. Miehet saavat halutessaan osallistua. Sinkkumiehet eivät sisusta, ainakaan tietoisesti. Jollakin periaatteella hekin valitsevat värit ja huonekalut omaan kotiinsa. Jokin saa heidän kotinsa tuntumaan heistä kodilta. Mikä?

Anna vinkki, jos sinulla on ajatuksia, mistä voisi löytää lisää tietoa, kokemuksia ja/tai kuvia aiheesta. Kaikki vinkit ovat tervetulleita ja arvokkaita!

15 kommenttia:

  1. Onpa upeat kuvat! Ja niin kauniit talvimaisemat.

    Meillä muuten ei rouva sisusta. Kaikki on aina enemmän tai vähemmän kompromisseja. Mies on saanut sisustaa kolmannen kerroksen mieleisekseen ja siellähän sitten on löhösohva ja jätti suuri tv, biljardipöytä ja puntit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!

      Mielenkiintoista :-) Ei blogissasi sattuisi olemaan blogipostausta tuosta kolmannesta kerroksesta? Miehet eivät juuri kirjoittele blogeja omista man caveistaan ;-)

      Poista
  2. Hienot kuvat tintistä.
    Miessisustuksesta ei mitään tietoa. :D

    VastaaPoista
  3. Kuvailit niin elävästi ajeluasi ja auringon häikäisyä, että tunsin istuvani vieressäsi maisemia katsellen.
    Meillä minä sisustan ja ehdottelen erilaisia ratkaisuja ja mies auttaa niiden toteuttamisessa. Ja vähintään kerran päivässä hän toteaa: "Että meillä on ihanaa täällä". Uskomatonta. Uskoisin että jos hän sisustaisi oman päänsä mukaan niin ei kauhean suurta muutosta nykyiseen tapahtuisi, sillä makumme on viidenkymmenen vuoden aikana kehittynyt aika samaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina :-)

      Luulen, että miehet suhtautuvat sisustukseen eri tavoin asuessaan yhdessä rakkaan puolisonsa ja sielunkumppaninsa kanssa kuin jos olisivat ilman sielunkumppania ja ihan yksin oman kotinsa käyttäjiä. Sohvatyynyt ja erityisesti niiden määrä on mielestäni yksi näitä vedenjakajia. Minulla on vaatehuoneessa pari 'ylimääräistä' sohvatyynyä, sillä miehen mielestä niitä oli turhan paljon. Jos hänen ei tarvitsisi välittää minun mielipiteistäni, hän karsisi aika varmasti tyynyjä vielä entisestään. Kompromisseilla siis mennään ;-)

      Se, mikä minua kiinnostaa, on se, mitä asioita miehet (keskimäärin) arvostaisivat omassa edustusasunnossaan / mökissään / miesluolassaan.

      Poista
  4. Mulla oli eilen jonkinlainen joulunloppumissuru, enkä saanut oikein iloa aurinkoisesta kävelystäni. Paitsi niistä sateenkaaren väreissä kimaltavista lumikiteistä tiellä edessäni.
    Meillä jos joku "sisustaa" niin se on mies. En mie oo juurikaan saanu päättää mistään, en esim. saanut pyytämääni kirjahyllyä seinään, vaan siihen tuli peili ja kynttilänpidikkeet peilin molemmin puolin. Meillä oli aiemmin myös tikkataulu olkkarin ovessa. Toiveistani huolimatta myös kaikenlaisia sisustusesineitä ilmaantuu. Viinapulloja, nytkin on tässä tietsikkapöydällä (joka on miehen) yksi tequila- ja yksi jaloviinapullo. Suoraa edessä on (miehen siihen haluama) nurkkahylly, jossa no konjakkipullo. Tosin siellä on myös ne kaksi pientä sisustusesinettä, jotka on mun; lehmä ja siskon tekemä savihevonen. Vieressä on seinään ruuvattuna miehen viinakaappi, jossa tosin nyt on enimmäkseen laseja.

    Että luultavasti ei ole olemassa mitään miesten sisustustyyliä, on vain erilaisia ihmisiä erilaisine mieltymyksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää ryhtyä viettämään joulua aina Nuutinpäivään asti, niin ei tarvitse lopetella joulua liian aikaisin. Minä pidän joulusta, mutta joulun jälkeen arvostan aivan erityisesti sitä tavallista arkea. Minulle joulu sopii tuollaisina hallittuina annoksina ;-) Ja voihan se joulu olla niin halutessaan vähän niin kuin joka päiväkin. Ei sitä kukaan kiellä :-)

      Sunkin pitää ryhtyä tuumasta toimeen ja vain ilmestyttää kotiin sinne haluamiasi juttuja. Fb:n monissa ryhmissä on myös sellaisia, joissa ihmiset luopuvat ihan käyttökelpoisista tavaroista ja kalusteista elämäntilanteen muuttuessa. Sinne vaan kurkkimaan ;-)

      Tässä sinun tilanteessasi minua kiinnostaa se, miten sinä sisustaisit kotisi, jos saisit taikasauvan sen toteuttamiseen, eikä kenenkään muun mielipiteet vaikuttaisi asiaan?

      Poista
    2. En haluais yhtään uutta tavaraa ainakaan tänne! Entisistäkin voisin hankkiutua eroon. Jos mie saisin ite sisustaa, niin seinät ei ensinnäkään olis valkoiset. Ne olis mieluiten puun väriset, mutta jos on levytetty seinä niin sitten maalaisin ne jollain rauhallisella värisävyllä. Ehkä vaaleanvihreällä. Tai sitten syreeninviolettia ja kullanvärisiä tipluja siinä :) Oikeastaan en ole vielä päässyt sisustusunelmissani seinienmaalaamista pidemmälle, mutta vähän tavaraa ja paljon tyhjää pintaa. Värejä! Pehmeitä istuimia. Ehkä joku iso kaunis veistos ja muuta mielelle ystävällistä taidetta. Keittiö vois olla sellanen ranskalaisen viininviljelytilan keittiö. Kivilattia olis ihana, mutta se on varsin epäkäytännöllinen varsinkin kun olen tämmönen häpläkäpälä, jolla tavarat tippuu käsistä. Ikkunoita, joista näkee merelle ja/tai pellolle, jossa liikkuu kauriita öisin. Makuuhuone sais olla valkoinenkin. Siellähän nukutaan.

      Poista
    3. Kuulostaapi upealta! Hienoa, että olet miettinyt asiaa noinkin pitkälle. Ehkä jotain noista kannattaisi myös toteuttaa ihan demokratian periaatteilla? Nuohan ovat aivan erinomaisen kannatettavia ideoita :-)

      Poista
    4. Ei täällä taida oikein mahtua toteuttamaan... olen yrittänyt yhtä ikkunalautaa omia ihan vaan itelleni, mutta siihenkin tuppaa kertymään kaikenlaista kameran laturia ja objektiivia ja tällä hetkellä siinä on miehen ostama roinataulu esillä niin, että mun kukkanenkin joutui siirtymään pois...

      Poista
  5. Vastaukset
    1. :-)

      Talitiaiset pysyivät paremmin esillä kuvattavina. Sinitiaiset asettuivat kaikkien mahdollisten oksien taakse melkein näkymättömiin.

      Poista
  6. Tintin on varmaan tullut jano, kun lunta hamuaa...
    Mitä sisustamiseen tulee, luulen, että monet miehet haluavat, että kaikki asiat ovat suunnilleen näkyvillä ja käden ulottuvilla. kun naiset puolestaan tykjkäävät,e ttä enimmät rojut olisivat kaapeissa poissa silmistä. Saattavat lyödä vaikka naulan oven pieleen ja siitä roikkumaan vaatteet, jotka eivät ole sillä kertaa käytössä. Tämä siis siinä tapauksessa, että vaimo ei vastusta. Sellaisiakin miehen sisustamia huusholleja olen nähnyt, jossa on keskellä olohuonetta jokin kuntoilulaite, yläkerran yksi huone pyhitetty biljardipöydälle jne. Jokin kaunis erikoinen alkon pullo koristeena tuntuu olevan melko yleinenkin.
    Myös värejä miehet saattavat käyttää ronskimmin kuin naiset. Omakohtainen kokemus: olin nuorena kaksi kuukautta kieliharjoittelussa Ruotsissa. Kun tulin takaisin, oli keittiön lattia maalattu tulipunaiseksi, seinät myrkyn vihreiksi ja kaikki ovet ja kaapit kirkkaan oransseiksi. Kun kysyin, miksi minulta ei ole kysytty mitään, oli vastaus, että eihän hän sitten olisi saanut maalata niin kuin haluaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot kommentit! Tässä oli jo ihan kivasti pureskeltavaa. Minä en ole miesasuntoja juurikaan nähnyt ja siksi yritän jotain kuvaa omille verkkokalvoilleni sellaisesta loihtia.

      Itse en ole ollut koskaan mikään kummoinen sisustaja. Oman miehen ajatukset ja ehdotukset ovat lähes aina olleet mielestäni hyviä ja toimivia. Mitä nyt sohvatyynyjen määristä olemme olleet vähän erilaisilla linjoilla ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!