tiistai 31. joulukuuta 2019

Koira ei tykkää paukkeesta ja muita päivän juttuja

Samaan aikaan, kun ilahduttavan moni ihminen ottaa ilmastomuutoksen vakavasti ja osallistuu talkoisiin maailman auttamiseksi, osa paukuttelee tuolla ulkona ilotulitteita jatkuvalla sarjatulella. En yhtään ymmärrä tällaista jokamiehen oikeutta paukutella omilla pihoillaan tai yleisillä alueilla raketteja koko pitkän illan ajan :-(

No, iso syy tähän harmitukseen tulee myös tuosta paukkeesta, jota koiramme ei vain kestä. Uudenvuodenaatto on sen näkökulmasta ehdottomasti vuoden pahin ja ikävin päivä. Ja sitä kautta se on ikävä päivä - tai siis ilta - minullekin.

Huomenna tienoo on taas täynnä ilotulitteiden raatoja. Kun lapset olivat pieniä, käytiin yhdessä keräilemässä niitä pois uudenvuodenpäivänä.


Illalla tein puikkoinventaarion (sukkapuikot ja pyöröpuikot). Tiesin, että minulla on aivan liian paljon samanlaisia puikkoja, joita on tullut hankittua syystä tai toisesta. Niputtelin puikkoja ja merkitsin niiden koon kuhunkin nippuun. Ärsyttävää oli, että kokolaput eivät pysyneet paikoillaan, mutta täytyy jossain vaiheessa tehdä tuo osa työstä uudelleen.

Tein listan tupla- tai triplapuikoista, jotta tiedän, mistä aion hankkiutua eroon. Listalle tuli niin sukkapuikkoja kuin pyöröpuikkojakin. Ajatuksena on se, että joku muu saattaisi löytää niille jotain käyttöä ;-) Kierrätys on aina parasta. Nyt täytyy vain miettiä sopiva kierrätystapa. Kirpputorilla puikot eivät ainakaan viime kerralla menneet kaupaksi.

Hutihankinnat on tullut tehtyä tavallisesti syksystä ja alkutalvesta, kun käsityökärpänen on iskenyt kovasti ja yhtäkkiä on matkalla ollessa ihan pakko saada jotain neulottavaa. Silloin olen 'ajautunut' lankaosastolle ostamaan lankaa ja tietenkin puikot juuri tuohon hätään. Nykyään yritän hallita impulssejani paremmin ja säästää äkillisen intohimon tuoman paineen matkan loppuun asti ;-)


Tänään etätöissä ollessani suunnitelmissani oli käydä pihalla pikaisella lintukuvauksella lounastauon yhteydessä, luvattiinhan kaunista auringon sävyttämää päivää. Ennen yhtätoista taivas oli kuitenkin jo peittynyt pilvistä ja tiputteli pienen pieniä lumihiutaleita. Oli melkein pimeää eikä juurikaan kuvattavaa. Täytyi tyytyä tiirailemaan pihalle töiden välissä.

Iltapäivällä pihalla kävi kaksi närheä yhtäaikaa. Onneksi satuin juuri silloin vilkaisemaan ulos. Se oli sellainen meditatiivinen pariminuuttinen :-)

Toiveikasta, uskaliasta, rohkeaa ja turvallista uutta vuotta 2020!

16 kommenttia:

  1. Tällä on myös koirulin mielestä vuoden surkein päivä! Jatkuvaa räiskettä ja pauketta. Ei ulos asiaa nyt: Toivon todella että saataisiin jotain rajaa tuohon.

    Mutta tämän hetken räiskeestä huolimatta oikein hyvää ja rauhallista vuotta 2020 sinulle jä läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Meillä pahin aika oli puolen yön kumminkin puolin, kun ammuskelu oli jatkuvaa. Tänään on koiraa nukuttanut viime yön valvoskelu ja panikointi.

      Poista
  2. Olemme kissavahteina viikon verran kun tytär lähti matkalle. Onneksi tytär asuu viereisessä huoneistossa niin ei ole pitkä matka kissoille ruokaa antamaan tai ulos/sisälle päästämään. Laitoin jo iltapäivällä kaikista heidän ikkunoistaan sälekaihtimet kiinni ja toivon tällä tavalla järjestäväni kisuille hiukan siedettävämmät olot kun ei rakettien valo pääse ihan esoitta huoneisiin. Äänet tietysti kuuluvat. Onneksi sain molemmat kissat tulemaan sisälle etteivät pelkää ainakaan ulkona yksinään.
    Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Meillä oli illalla levotonta, mutta yöllä ihan tosi iso hätä, vaikka sylikkäin oltiin ja valvottiin :-(

      Poista
  3. Meillä ei koirat paljoo välittäny paukkeesta, mutta jätettiin niille kuitenkin telkkari auki ja verho kiinni kun käytiin kahdeksan maissa katsomassa ilotulinäytöstä. Loppuilta oltiinkin vaan kotona, vaikka tuossa kolmen kilsan päässä olis ollu puolenyön aikaan kanssa isot tulitukset. Kattelin Pompejin tuhosta kertovaa dokumenttisarjaa ja kudoin siiheks ku pauke hiljeni niin, että pääsi nukkumaan.

    Mie yleensä otan varmuuden vuoksi lankakerän ja puikot aina matkoille mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun pääsette koirien kanssa paukuista noin helpolla!

      Poista
  4. Uusi vuosi on kovaa aikaa kotieläimille paukkuineen ja varmasti metsän eläimille myös:( Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Happy New Year to you, too!
      May good things happen to you :-)

      Poista
  6. Olen niin samaa mieltä kanssasi tuosta rakettien paukuttelusta. Ei kuulu tähän päivään. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 Sinulle ♥️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!