Ne kipeät jalat

Jalkojen kipeytyminen alkoi yllätys, yllätys kuntoilun aloittamisesta. Ostimme miehen kanssa joululahjoiksi kuntosalikortit ja viikko loppiaisen jälkeen pääsimme aloittamaan kevyesti tutustumisen saliin. Tai niin siis luulin. Havaittuani juoksumaton minun oli ihan pakko päästä kokeilemaan vähän. Ja niinhän minä tein.

Vauhti tuntui riittämättömältä ja lisäsin nopeutta. Ja sitten vähän raskauttakin. Ja päädyin lopulta juoksemaan kuin nuori varsa sisäisesti, mutta ehkä hieman raskaammin noin ulkoisesti. Järkeä oli sen verran päässä, että palasin kävelynopeuteen. Innostuakseni kohta uudelleen juoksemaan ja niinhän se reissu sitten meni. Juoksumaton lisäksi en muuta kokeillutkaan.

Kenkäni eivät olleet mitkään juoksukengät. Minulla ei edes ole juoksukenkiä. En ole juossut moneen, moneen vuoteen. Juoksumattokin oli aika timmi alusta noin äkkiseltään juoksun aloittamiseen. Mutta enhän minä sitä silloin ajatellut.

Seuraavakin päivä alkoi ihan hyvin. Jaloista huomasi, että jotain oli tullut tehtyä, mutta ei mitään sen keljumpaa. Kunnes jäin päivällä suustani kiinni ja huomasin olevani jo kovasti myöhässä tapaamisestani reippaamman kävelymatkan päässä. Siis juoksemaan. Osan matkaa ainakin. Kengät olivat juoksemiseen vieläkin huonommat kuin edellisen illan lenkkarit. Tuli hiki ja teki tiukkaa, mutta ehdin kuin ehdinkin.

Takaisin tullessani penikat alkoivat jaloissa valittaa syvää ja tiukkaa surunsekaista kipua. Aikaa ei ollut hukattavaksi, yritin kävellä kipeillä koivilla hieman rauhallisemmin.

Seuraavana päivänä kuntosalilla en mennyt juoksumatolle. Kokeilin muita laitteita. Jalkojen kanssa innostuin ja huomasin vasta myöhemmin, että painot olivat ehkä liian muhkeat. Seuraavana aamuna kipeiden penikoiden seurana oli vihlova lonkkapari. Koko päivän ajatukseni seilasivat vain turkaisen kipeissä jaloissani.

Ja sitten tulivat matkamessut. Vaikka kävelin hitaasti, jalat olivat kuin tulessa. Ja askeleita kertyi väkisinkin. Seuraavana päivänä sama vielä uudestaan.

Messupäivien jälkeen raahauduin juna-asemalle odottamaan junaa. Kaukana taivaalla pilkisteli kaunis valo, piti kävellä todella pitkältä tuntuva matka laituria pitkin, ettei laiturin katos tullut mukaan kuvaan.

Tuossa alla oikealla saapui vihdoin minun junani laituriin.

Nyt olen hellinyt ja hoivannut jalkojani kovasti ja monin keinoin. Enää ne eivät herättele kivuillaan pitkin yötä. Ehkä vain kerran tai kaksi yössä ;-) Pieniä määriä voin jo kävelläkin ilman kipua. Kuntosalille en kuitenkaan mene vielä tällä viikolla.

Niin että aloitelkaa uusia terveellisiä harrastuksia viisaammin kuin minä!

Mahtavaa viikon jatkoa :-)