torstai 12. maaliskuuta 2020

Flunssa helpottaa - viikonlopun piekana

Tiistaista käynnistynyt flunssani oli keskiviikkona jo ihan tukevaa ainesta. Tänään olen voinut taas hivenen eilistä paremmin. Lämmöstä huolimatta puolen päivän jälkeen tuntui olo jo elävämmältä ja keräsin petivaatteet sekä sairausajan vaatteet pesuun. Sen jälkeen siirryin suihkuun kuuraamaan itseni oikein kunnolla puhtaaksi ja vaihdoin puhtauttaan tuoksuvat vaatteet päälleni. Päädyinpä kirjoittamaan ja julkaisemaan vielä yhden uutisenkin työpaikan intranettiin, koska halusin sen julkaistuksi ennen ensi viikon lomaani. Sen jälkeen väsyttikin sitten oikein koko rahan edestä.

Koronauutiset ovat värittäneet tätä päivää oikein kunnolla etenkin, kun minulla on sairauslomalla ollut mahdollisuus seurata uutisia pitkin päivää. Toki tämä epidemia/pandemia on koskettanut minua sikäli poikkeuksellisen läheltä, että ensi viikon lomaa on suunniteltu kauan ja moneen otteeseen. Vielä tänäänkin pohdiskelin matkan hyviä ja huonoja puolia sekä sairastumisen mahdollisuutta. Päädyin kuitenkin siihen, että näillä mennään.

Kun tästä lomasta päästään, seuraava lomareissuni on ajoitettu toukokuun alkuun. Näillä näkymin näyttää siltä, että silloin tilanne ei tule olemaan ainakaan yhtään parempi. Suuntaan loma-ajatukset jo tässä vaiheessa lähelle ruuhkattomiin luontopaikkoihin. Enempää en mieti vielä nyt.

Sitten luontoasioihin :-)

Sunnuntaina näin taivaalla kaartelevan petolinnun ja pysähdyin kuvaamaan sitä. Vasta sen jälkeen huomasin auton toisella puolella pellolla olevat laulujoutsenet :-)

Facebookin Suomen linnut -ryhmästä tarkistutin linnun lajin. Hyvä niin, sillä tällä kertaa olin itse ihan väärässä. Tämäkin lintu oli piekana, vaikka olikin ihan eri suunnassa kuin aikaisemmin havaitsemani yksilö.

Kuvat ovat taas kaukaisia suhruja, mutta keskitytään enemmän fiilikseen ;-) Isoja lintuja ei näe koskaan liian harvoin?




Minä lähden viikonloppuna lomille. Millaisia suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi?

10 kommenttia:

  1. Piekana on upea lintu. Viikonlopuksi ei ole suunnitelmia. Joskus on hyvä kun ei suunnittele mitään. Ei tule pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kombo elämässä on suunnitelmien ja suunnittelemattomuuden tasapainoinen kombo - mitä se sitten itse kunkin kohdalla tarkoittaakaan :-)

      Poista
  2. Parane pian! Olen kuullut, että tämä flunssa olisi vähemmän vaativa kuin jotkut aikaisemmat.

    Puolivuotta sitten ei ösannut ajatella, että maailma näin muuttuisi.

    Poika tulee kotiin yliopistolta. Heillä on nyt ainakin kaksi seuraavaa viikkoa etäopiskelua, saa nähdä miten jatkuu maaliskuun jälkeen. On kiva, kun kotona on vähän enemmän väkeä :) On kivempi kokkaillakin isommalle porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!

      Nyt tuntuu jo melko terveeltä :-)

      Niinhän se on, että tilanne on radikaalin erilainen verrattuna mihinkään aikaisempaan.
      Tavallaan elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta ikävä kyllä ne ovat joillekin melko kohtalokkaita aikoja :-(

      Ihanaa, että saat katrastasi kokoon :-)

      Poista
  3. Toivottavasti flunssasi jättää sinut pian. Veljenvaimoni kärsi ankaran flunssan kourissa kaksi viikkoa ja yskii vieläkin. Loma voi olla mukava tauko juuri nyt, kun korona täyttää kaikki tuutit. Kyse on vakavasta asiasta, mutta elääkin pitää. Lähipiirissäni kohta kaikki kynnelle kykenevät tekevät töitä etänä.
    Aina ei ole tärkeintä saada laadukasta kuvaa jostain linnusta tai eläimestä. Parasta on se tunne, kun saa nähdä ja kohdata jonkun hienon otuksen. Muutama päivä sitten työhuoneessa istuessani kolme joutsenta lensi matalalla aivan läheltä ikkunaa. Kamera oli vieressäni, mutta jähmetyin yllättävästä tapahtumasta, enkä älynnyt ryhtyä kuvaamaan - tuskin olisin ehtinytkään. Näkymä piirtyi verkkokalvoille pitkäksi aikaa, joten ei kuvattomuus ei haittaa.
    Viikonloppuna on tarkoitus ulkoilla, jos ei ihan hirveästi sada. Ja viedä 92 v täyttävälle isälleni kimppu kukkia. Tällä kertaa ilman halauksia, jotta en vahingossakaan vie ylimääräisiä pöpöjä hänelle.
    Mukavaa viikonloppua ja antoisaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Flunssa on helpottunut jo mukavasti, vain rippeitä jäljellä :-)
      Tänään työteho oli jo melko hyvä, ettei peräti hyvä.

      Poista
  4. Parane pian! Meillä varmaan ollaan kotosalla. Paitsi esikoinen, joka käy harjoittelupaikassa töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Kotosalla olo on näinä aikoina aivan erityisen hyvä vaihtoehto :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!