sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Levon täyteinen viikonloppu ja pihalintujen seuraamista

Linnut elämöivät kaunista ja kovaäänistä kevätelämää. Tiaiset lentelevät pareina peräkkäin keväthormonien kannattelemina. Lumi sulaa sittenkin.

Palmusunnuntai kului ilman virpojia. Tai sitten emme vain kuulleet hiljaista ovikelloa katsellessamme (ja kuunnellessamme) hiihdon Suomen mestaruuskilpailuja. Munat jäivät siis meille. Harmi.

Viikonloppu auttoi alkuun lepäämisessä ja palautumisessa. Nyt sitten mennäänkin lyhennetyillä työviikoilla ja pitemmällä pääsiäisvapaalla. Siinä on ensisijainen suunnitelmani väsymyksen ja kuormituksen tasoittamiseksi.

Yhtään ei haittaa se, että seuraavaksi viikoksi on luvattu mahtavan upeaa kevätsäätä 🌞. Täytyy jaksaa kärrätä itsensä ulos joka ikinen päivä. Ja täytyy myös muistaa laittaa aurinkovoidetta iholle ulkoilun ajaksi. Kevätaurinko koskettaa ihoa valkoisen hangen vahvistamana kovalla kädellä. Oma aurinkosuojani on suojakertoimella 50.

Hiihtokisojen ja pitkän penkkiurheilusession jälkeen siirryin kameran kanssa kotipihalle seuraamaan lintuja. Niitä kuului enemmän kuin näkyi. Monet pienet linnut huutelevat mielellään havupuiden oksien tuuheasta suojasta eikä niitä pääse juuri näkemään. Paksun lumipeitteen vuoksi ruokintapaikalla oli vielä ruuhkaa. Sieltä pääsin nappaamaan muutaman kuvan.





Talitiaiset olivat hätäisiä, mutta sinitiaisten kanssa päästiin yhteiseen rytmiin ainakin ajoittain. Kiitos heille 🥰.


Pääsiäispyhien aikana käymme perheen kanssa syömässä ulkona pojan syntymäpäivien kunniaksi. Ohjelmaan kuuluu myös muun muassa matka Lahteen ja tyttären noutaminen Helsingistä meille pääsiäistä viettämään. Ja tietenkin sitä lepoa.

Mitä sinun pääsiäiseesi kuuluu?

Ihanaa, aurinkoista alkavaa viikkoa 🥰.

18 kommenttia:

  1. Ihanat lintukuvat! Omasta pääsiäisen vietosta en vielä tiedä. Jos on hyvä sää, eli ei tuulista, niin saattaa olla että menemme mökille pääsiäistä viettämään.
    Oikein mukavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Toivottavasti sää suosii pääsisäisen viettoanne 💖.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Sinitiainen on lempparilintuni. Oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinulle (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
  3. Vau miten hienot kuvat! Sopisivat täydellisesti johonkin luontoaiheiseen seinäkalenteriin vaikka.

    Leppoistaminen kuulostaa hyvältä. Toivon, että saat ladattua voimia niin että jaksat nauttia keväästä.

    Me mennään pääsiäisenä Vierumäelle. Keleistä riippuu, mitä siellä tehdään, mutta pallopelejä ainakin on tiedossa. Ja ihan vaan chillailua aktiviteettien lomassa.

    Ihanaa pääsiäistä koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka!

      Toivottavasti kelit ovat puolellanne 🥰.

      Poista
  4. Lintujen laulu on aivan mahtavaa. Pitäisi taas kerrata lauluääniä. Talven jäljiltä ei oikein enää tunnista useimpia laulavia lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lauluäänten kertaus on jokakeväistä puuhaa. Kyllä se sitten siitä taas. Ja aina muutaman uudenkin laulun oppii vuoden aikana tunnistamaan 👍🌸.

      Poista
  5. Ihania lintukuvia!
    Minä olen vielä etätöissä pohjoisessa ja palaan pääsiäisenä kotiin. Pääsiäinen on niin täynnä ohjelmaa, että harkitsen vapaapäivää tiistaille. Ystävälläni on pitkäperjantaina 50v synttärit, sunnuntaina on minun ajovuoroni hakea poika ystävänsä kanssa laskettelureissulta ja maanantaina tulee sukua syömään pääsiäislounasta eli pöydässä on 12 henkeä. Lauantai menee varmaan siivotessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Onpa sinulla hulinaa luvassa. Taidat tarmonpesänä nauttia kaikesta ja jaksaa ihan tuosta vain? 🤭 Toista se olisi minulla.

      Poista
  6. Sinitiaisia on kiva seurata. Aika akrobaattisia suorituksia parissa kuvassa. Todella nätti lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat akrobatiat eivät ehtineet kuviin. Sinitiainen roikkuu niin kauniisti ihan missä vain, kun on ruuan perässä. Näissä pysyttiin sentään vaakatasossa 👍.

      Poista
  7. Ihania lintukuvia. Tsemppiä sinulle työstä palautumiseen!

    VastaaPoista
  8. Upeat tinttikuvat! Täälläkin on valtavasti kaikenmaailman lintuja, joiden nimeä en edes tiedä. Aamuisin aloittavat laulelun ja nytkin kuuluu melkoinen sirkutus parvekkeen oven ollessa auki.
    Täällä Andalusiassa koko pääsiäisviikko on lapsilla vapaata koulusta ja aikuisillakin on jo tämä torstai ja perjantai vapaata. Sen sijaan pääsiäismaanantaita täällä ei vietetä, vaan se on jo tavallinen työpäivä. Lauantaita lukuun ottamatta kaikille päiville riittää jos jonkinlaista juhlallista kulkuetta ja tapahtumaa seudun kirkoissa ja aukioilla. Yritämme päästä jotain seuraamaan, kunhan tämä minun piinaava selkäkipuni jollain lailla hellittää.
    Rauhallista pääsiäistä sinne ja muista nyt levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Toivotaan, että selkäkipusi hellittää sen verran, että pääset tunnustelemaan paikallista perinnettä 👍.

      Poista
  9. Tähän pääsiäiseen kuuluu ainakin ihania kelejä ja oleilua ilman kiirettä. Ihanaa pääsiäisen aikaa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!