Isä olisi täyttänyt kaksi päivää sitten 88 vuotta. Ihan sinne asti ei päästy.
Lähilammelle vähäksi aikaa asettunut yksinäinen merimetso näyttää siirtyneen muualle. Toivottavasti ihan omaehtoisesti ja terveenä. Se oli kovasti huomiota herättävä vieras lammen ympäri kulkevalla kävelytiellä, jolla se vietti suurimman osan aikaansa. Välillä se uiskenteli lammessa saalistaen ruutanoita. Sitten se meni taas rannalle kuivattelemaan ja huilaamaan.
Siinä mietiskellessä tuli ihan merimetso olo. Merimetsokaan ei ole ilkeä eikä tee kenellekään harmia tahallaan. Se syö roskakaloja, kakkii paljon ja pienelle pinta-alalle. Siksi sitä saa muka vihata. Siinä ei ole äkkiseltään mitään järkeä.
Olen omalla tavallani oman elämäni merimetso. En aineenvaihduntani puolesta, mutta jotenkin muuhun maailmaan sopimattoman toimintani/olemukseni puolesta. Niin paljon kuin olisin aina halunnut olla miellyttävä, olen tainnut olla kaikkea muuta: ärsyttävä, inhottava ja vaikea. En tahallani, mutta se on ollut sitä, mihin olen parhaimmillani pystynyt. On varmaan hyvä ja iloinen asia, etten päättänyt tavoitella mitään ikävää?
Sosiaalisesti puolisokeana olen törmäillyt kauan ja törmäilen ikävä kyllä vieläkin jonkin verran. Olen tahtomattani provosoinut erityisesti ihmisiä, joiden seurassa olisin halunnut olla. Olen selvästikin melkein aina tuntenut platonista ystävyyden kaipuuta minulle aivan epäsopivien ihmisten kanssa. Joskus olen polttanut siipeni, joskus olen sopeutunut helpommin. Vähitellen opin jättämään ystävyyksien etsimisen sikseen (sortuakseni siihen muutaman kerran uudelleen todella huonoin tuloksin). En osaa harjoittelustani huolimatta ystävystyä. Muutamat hyvät ystävyyteni olen onnistunut solmimaan omista puutteistani huolimatta. Ne ovat syntyneet hitaasti ajan myötä.
Kun sosiaalisia taitoja ei opi kotoa, niitä ei ainakaan minun kouluaikoinani opetettu koulussakaan. Se ei ollut koulun tehtävä. Päin vastoin, koulussakin osa opettajista maksoi nakit nakkeina, kun en itse ihan tajunnut homman ideaa.
Elämä on muuttunut ankarammaksi ja vaatimukset yhä tiukemmiksi. Etenkin nuoriso ja nuoret aikuiset asettavat deittikumppaneilleen ihan kummallisia vaatimuksia: sellaisia, joilla ei ole mitään merkitystä yli kahden kuukauden mittaisissa suhteissa. Onneksi en ole nuori juuri nyt.
Mutta se puolisielunkumppanini merimetso - tässä muutama kuva hänestä 💖.
Toivottelen ymmärrystä erilaisuudelle. Suvaitsevaisuutta ja anteeksiantamista erilaisuudelle ja erehdyksille. Ja vastuun kantamista omasta käytöksestään. On ihan eri asia olla töykeä tahattomasti ja osaamattomuuttaan kuin tahallisesti ja suunnitelmallisesti. Silloinkin, kun toinen on ensin aloittanut.
Minusta erilaisuus on rikkaus. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Upeat kuvat sait merimetsosta.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaMerimetso on nähty nyt lentelevän tällä alueella ja se selvästikin etsii paikkaansa. Onneksi näyttää olevan kuitenkin kunnossa.
Erilaisuuden pitäisi olla rikkaus, mutta moni kokee sen uhkana. Tai sitten vain arkea ärsyttävänä häiriönä. Erilaisuuden kohtaamisessa pitäisi silti yrittää muistaa olla kunnioittava. Sitähän meistä kukin haluaisi omalle kohdalleen 👍
Ollaan erilaisia, ja pidetään puolemme.
VastaaPoistaHyvin sanoitettu, Anne!
PoistaKirjoitit niin osuvasti itselleni ajankohtaisesta aiheesta. Viime aikoina olen tullut siihen johtopäätökseen, että sosiaaliset taitoni eivät taida sittenkään olla kovin hyvät. Se on näkynyt sekä työ-, että yksityiselämässä. On luonnollista, mutta surullista huomata, miten varovaiseksi tulee ihmissuhteissaan, kun on tullut liian monta kertaa loukatuksi, juurikin sellaisten ihmisten toimesta, joiden seuraan ei olisi pitänyt hakeutua tai jäädä. Tsemppiä loppukesään!
VastaaPoistaKiitos, Luonto-ohjaaja!
PoistaKaikissa asioissa ei voi olla maailman paras. On ihan ok olla joissain asioissa vähän heikompikin. Taidot eivät määritä ihmisyyttä ja ihmisarvoa.
Tsemppiä sinullekin! Taitojen kehittäminen on mahdollista aina ja kaikessa. Kyllä me pärjätään 👍.
Onneksi ala- ja yläkoulun opetussuunnitelmassa on nykyisin myös tunnetaidot yhtenä aineena. Oletko iän myötä huomannut, että voikin hyvin mielin olla vähän erilainen? Ei tarvitse aina miellyttää. Jokaisella on oma yksi ainokainen elämänsä.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaTunnetaitojen opetus on mahtava juttu!
Minulla ei sinänsä ole ollut mitään pahaa mieltä siitä, että olen erilainen. On paljon tiedostamaani erilaisuutta, josta en ole koskaan halunnutkaan luopua. En ole niiden suhteen halunnutkaan koskaan olla niin kuin muut. Olisi ollut varmasti hyödyllistä osata toimia sosiaalisesti taitavammin. Mutta senkin häpeän olen huomannut vasta kypsällä iällä ja siinä sitten kehittänyt itseäni mahdollisuuksieni tasalle (toivottavasti).
Mutta sitä tahallista epäasiallista kohtelua, mitä olen päässyt kohtaamaan, siitä en osaa olla hyvin mielin. Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei kenellekään saa olla ilkeä vain siksi, ettei hän osaa, huomaa tai ymmärrä jotain. Tai että hänen tapansa ilmaista itseään on vain erilainen. Tai ettei sosiaalisen koodin noudattaminen vain jostain syystä onnistu häneltä.
Täytyy myöntää, että yhä vieläkin pahoitan lapsellisesti mieleni saamastani huonosta käytöksestä. Jokainen huono kohtaaminen kaivaa vanhaa, tulehtunutta haavaa. Selviän tietenkin, mutta se 'vaatii' aina oman vatvomisensa elämän epäreiluudesta.
Erilaisena oleminen on oikein ihanaa, kun elää omien arvojensa mukaan. Ja aina voi miettiä, kuka tässä sitten oikein onkaan erilainen - minä vai he? 🤔
Tämäpä osui ja upposi kovaa! Minä olen ärsyttävä, inhottava ja varsinkin vaikea, vaikka en perimmiltään haluaisi. Sitten, kun joku (Tuppo kymmenen vuotta ja Naapurit nyt ♥ ) tajuaa ja pitää minusta tällaisena, se on vaikea ottaa vastaan. Minusta näkee kilometrien päähän millä mielellä olen. Onneksi joskus 'osuu' positiivisestikin, kuten viime la-su, kun minut oikein haettiin (nainen miehensä ja aikuisen poikansa kanssa) taksilla mukaan yökylään ja kustannettiin kaikki. Ressukalle? Ei vaan, oli tunne, että minut haluttiin mukaan minuna. Se oli hyvin harvinaista! Arvostan. ♥
VastaaPoista💖
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus!
VastaaPoistaMinä tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tutustun heihin aika helposti ja osaan ystävystynkin helposti.
Aika usein tulee vastaan sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa en silti ystävysty, vaikka se olisi kuinka kätevää. Kun jalkani vielä toimivat etsin itselleni lähistöltä kävelyseuraa, mutta mikään yritys ei kantanut paria kolmea lenkkiä pidemmälle. "luontainen lenkki" alueellamme on lahden ympäri ja siihen menee noin tunti. Ei löytynyt sellaista tyyppiä, jonka kanssa sitoutumishalut olisivat kohdanneet tai molemmilla olisi ollut riittävää joustoa ex temporee kävelyihin.
Jos omaa hyvät sosiaaliset taidot, niin voi olla tilanteissa vaikea ymmärtää, että toisella puolella ei ole hyvät sosiaaliset taidot. Moneen meistä sopii sananlasku niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jos joku kohtelee minua omasta mielestäni törpösti, niin en jaksa olla minäkään ystävällinen, mutta asiallinen yritän aina olla. Ei tule siinä mietittyä, että onko törppö kohtelu tarkoituksellista vai vahinkoa.
Vaikka minulla on paljon ystäviä, niin koen suurimman osan naisporukoista hieman ongelmallisiksi. Niihin liittyy niin paljon loputonta säätämistä rahasta, ajasta ja vastuista, että minulla ei kuntokestävyys riitä.
Luulen, että aika usein muilta tulee odottaneeksi parempia sosiaalisia taitoja kuin heillä onkaan. Parhaillekin tulee kömmähdyksiä ja sokeita kulmia.
PoistaYksi merimetso ja yksi naakka - tai vaikka kolme - ei ole millään lailla häiriöksi, mutta kun niitä on viisikymmentä niin alkaa jo ärsyttää. Mutta se on itsekästä, luonto on ja elää omalla tavallaan.
VastaaPoista💖
Poista