maanantai 20. toukokuuta 2024

Miniloma teki ihmeitä - niin kuin lomat aina 💖

Kävimme miehen kanssa minilomalla. Pitemmänkin loman olisin mieluusti ottanut, mutta nyt on otettava lomia päivä kerrallaan sinne, minne ne ilman isoa stressiä sopivat. Miniloma oli siis tässä tilanteessa aivan paras loma.

Pyysimme lapsilta joululahjoiksi koiran hoitamista kevätlomamme aikana. Se tuntui heistä silloin kovin pieneltä lahjalta, mutta kyllähän se työllisti heitä ihan kunnolla. Koiran hoitajat takasivat meille mahdollisuuden lähteä jonnekin ihan kahdestaan. Jopa lentämällä.

Sopivan kalenterimahdollisuuden vaaniminen oli tarkkaa ja pitkäjänteistä työtä. Oman uuden työni vuosikello ei ole vielä ihan hahmottunut, joten kiireiden ajoittumista piti seurata ja arvioida pitkään. Päädyimme lopulta valmismatkalle Kroatian Dubrovnikiin. Jos joskus menemme vielä uudelleen Kroatiaan, matka on aivan erilainen. Mutta tämä matka oli tähän tilanteeseen ihan paras mahdollinen.


Päädyimme meren rannalla olevaan hotelliin - merinäköalalla. Parvekkeella tuli kolmen päivän aikana vietettyä aikaa ihan mukavasti. Kallistun edelleenkin enemmän huoneistohotellin puoleen, mutta näin lyhyt loma meni ihan kivasti vähän paremmassa hotellihuoneessakin.


Etenkin näillä meidän kahdenkeskisillä reissuillamme olen oppinut arvostamaan järjestettyjä retkiä. Meillä oli perillä kolme matkustamatonta lomapäivää. Ensimmäiselle varasimme matkan Korculan saarelle. Pysähdyimme ensin Stonin kaupungissa, missä suola-altaiden vierestä sain erinomaisesti sään vaihtelua kuvaavan kuvan. Tässä vuoren laki on pilven peitossa, pari tuntia myöhemmin aurinko paahtoi pilvettömältä siniseltä taivaalta ihan kaikella voimallaan.

Googlettelin Kroatian säätä kevyesti, mutta mitään havaintojamme tukevaa ei pölähtänyt näytölle. Minusta sumun/usvan ja pilvettömyyden nopea vaihtelu on eksoottista ja mielenkiintoista. Se  teki kuvausympäristöstä vaihtelevaa ja tasasi paikoittaista kuumuutta.


Korculan saarelle matkasimme loppumatkan isolla veneellä. Bussi jäi odottamaan Orebician kylän satamaan.


Korculassakin oli vanha kaupunki, jota ympäröi suurelta osin vanha muuri. Osin vanhaa muuria oli myös purettu tarpeettomana. Marco Polo on asunut Korculan saarella, joidenkin tietojen mukaan jopa syntynyt siellä. Emme ehtineet käydä vanhaa kaupunkia kauempana. Sieltä löytyi myös monia ravintoloita, joista mekin löysimme oman suosikkimme.


Paluumatkalla pysähdyimme luomuviinitilalla maistelemassa paikallisia viinejä. Päivä oli pitkä, antoisa ja täyteläinen 💖.




Toisena päivänä kävimme tutustumassa kaapelihissillä 405 metriä korkealle Srt-vuorelle. (Huomaa, miten kroatian kielessä säästellään vokaaleja 🤭).






Palattuamme hissiretkeltä suuntasimme (Dubrovnikin) vanhaan kaupunkiin. Se oli kiehtova, mutta hieman niukasti opastettu. Oli vaikea tietää, missä oli ja mihin suuntaan piti kulkea päästäkseen haluamaansa paikkaan.



Löysimme monen mutkan kautta myös lopulta lounaspaikan. Ravintoloitahan oli siis todella paljon. Ongelma ei ollut siinä, vaan pienissä asioissa. Kun vihdoin löysimme ravintolan, jonka menu herätti toiveita, huomasimme, ettei ravintolassa ollut yhtään vapaata pöytää. Emme halunneet jäädä odottelemaan, vaan jatkoimme matkaa.

Seuraava lounaslistallaan houkutteleva ravintola oli jonkin aikaa talsittuamme jo melkein hyppysissämme. Sitten tuli tarjoilija. Hän hehkutti tuoreita meren antimia - ja varmasti ihan syystä. Me emme vain olleet juuri silloin syömässä mitään meren elävää. Kun kerroimme sen tarjoilijalle, hän tyrmistyi siinä määrin, että vetäytyi takavasemmalle eikä palvellut meitä enää ollenkaan. Se oli sen ravintolan tarina meidän listallamme.

Vastaavan tyylinen erehdys tuli vastaan myös Korculan saarella, jossa pizzoihin ja pihveihin (mainoksen mukaan) erikoistunut ravintola ilmoittikin, ettei heiltä saa pizzoja kuin vasta illalla. Löysimme sitten lopulta ravintolan, missä minä sain maittavan salaatin ja mies erittäin maukkaan pihvin.

Kaiken kulkemisen jälkeen löytyi hyvä ravintola myös Dubrovnikin vanhasta kaupungista.





Kaiken rinnalla selvisi, että veljeni maailmalta (= Suomen ulkopuolelta) on saanut perintöveroilmoituksen ja minä en. Vinkin saatuani löysin laskun OmaVeron sivuilta. Mutta mitään ilmoitusta en ole saanut sen paremmin postitse kuin sähköpostinkaan kautta.

Täytyykin pistää kyselyä kiinteistövälitykselle kuolinpesän asunnon tilanteesta. Ja neuvotella sitten veljen kanssa jatkosta.


Olo on ihanan rentoutunut. Paikan vaihtaminen auttaa melkein aina rentoutumaan. Huomenna pääseekin työhaasteiden pariin ihan uudella asenteella 💖.


Kiitos, lapset, lomasta! 💖🥰🌿🌼🤸‍♀️🐓🎈🥳.

18 kommenttia:

  1. Ihanat lomakuvat ♡ miniloma piristää aina ja tuo vaihtelua arkeen ♡

    VastaaPoista
  2. Ihana minilomanen :)
    Minä olen käynyt useampia vuosia sitten Dubrovnikissä ja tykkäsin siitä paljon. Olin reissussa ystäväni kanssa vappuna ja silloin ei ollut vielä kiihkein sesonki käynnissä. Tosin yhtenä päivänä vanhaan kaupunkiin tunki 5000 risteilymatkustajaa. Olisimme menneet vanhan kaupungin lävitse bussipysäkille, mutta päädyimme kiertämään sen kokonaan. Ihmismäärä oli suorastaan ahdistava. Muuten Dubrovnik jäi mieleen kauneudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouva Kepponen!

      Noita isoja risteilyaluksia saapui satamaan meidänkin lomamme aikana. Retkiopas kannusti käymään vanhassa kaupungissa joko heti aamusta tai vasta myöhemmin iltapäivästä ruuhkien välttämiseksi.

      Poista
  3. Varmasti ihana ja tarpeellinen loma. Kiitos kuvista! ♥
    Terkkuja täältä 'vähän' eri suunnasta!

    VastaaPoista
  4. Varmaankin ihana loma oli teillä. Kuvasi olivat taas kauniita. Tuo usvaisuus ja sen haihtuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Usvaisuuden vaihtelu oli mielestäni kaunista ja koskettavaa. Sitä ei täällä meillä näe noin nopeassa aikajanassa 💖

      Poista
  5. Lyhytkin loma piristää. Olipa kummallisia ravintolakokemuksia. Kroatiaa kehutaan kovasti, itse en ole siellä käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Kroatian turistimäärä on semiahdistava kuumimpina sesonkiaikoina. Sesonkiaikojen ulkopuolella luontokohteet ovat varmasti vierailun arvoisia. Hyviä matkavinkkejä löytyy esimerkiksi täältä (https://www.apollomatkat.fi/kroatia/matkavinkit/upeita-luontoelamyksia).

      Poista
  6. Varmaan mielenkiintoinen maa tuo Kroatia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Ainakin noin lyhyen reissun jälkeen jäi vielä mieleen halu tutustua maahan vielä lisää.

      Poista
  7. Onpas Kroatiassa kaunista. Ihanat reissukuvat olet ottanut. Nuo vanhan kaupungin kuvat ovat historiaa täynnä. Kaunista.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      Paikka oli kaunis ja historiaa tulvillaan 💖

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Äänikirja! Reissu oli rentouttava ja mieltä laajentava 💖

      Poista

Kiitos kommentistasi!