sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Vesimyyrä ja kesäsää

Muutaman vuoden ajan olen seurannut lähiseudun vesimyyrien elämää. Ihan hillityn hallitusti. En ole leiriytynyt, pitänyt myyräpäiväkirjaa enkä ollut mitenkään muutenkaan kovin perusteellinen. Kunhan olen seurannut. Uteliaana toki.

Joka vuosi opin vesimyyristä jotain uutta. Jos olisi enemmän aikaa, tutkisin itselleni tyypillisesti vesimyyristä paljon lisää monien kanavien kautta. Mutta tämä on rentoutumisaikaani ja yritän olla lähtemättä muutoin niin kiehtovalle suorittamisen polulle. 

Tähän mennessä olen saanut vesimyyrästä kuvia enimmäkseen vain vedestä. Tänä keväänä olen nähnyt sen useampaankin kertaan maalla ja maalta sain myös ensimmäiset kuvani siitä 💖. Rannalla oli herkullista ja houkuttelevaa ruokaa.






Kevät tuntuu jo kesältä. Kelit ovat olleet lämpimiä ja ensi viikolle ainakin Hämeeseen luvataan ihan luvattoman kuumia kelejä. 

Laulujoutsenpari viipyilee lammella ihan kotoiluun asti. Ne eivät varmaankaan ole pesimässä tänä vuonna?

Punatulkkupariskunta viihtyy myös hyvin yhdessä. Naaras ei ole hautomassa - tästä pitäisi varmaan vetää jotain johtopäätöksiä?


Ensi viikolle on luvattu kuumaa (keliä). Millaisen kesäsään ystävä sinä olet? Mistä nautit silloin tällöin ja mikä olisi unelmiesi sää koko kesäksi?


19 kommenttia:

  1. Paras kesän sää olisi sopivasti lämmintä + 15 astetta riittäisi ihan hyvin ja ukkosiakin saa tulla useampi kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvi!

      Ukkoset ovat upeita, mutta säikyn ja vanhan koiramme vuoksi toivon aika vähäisiä ukkosia hänen viimeisiksi elinvuosikseen ainakin tänne meille. Muualla jyrisköön!

      Poista
  2. Söpis vesimyyrä, näin tuossa rannalla viikko sitten yhden.
    Rakastan kesää, vihreyttä ja aurinkoa.
    Jos helteellä liian kuuma hakeudun varjoon.
    Mutta olen niin kesän ystävä. Kesä sateet ovat raikastavia, en pidä ukkosista.
    Auringon iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivien ilot!

      Minä olen tottunut näkemään vesimyyrän vedessä uimassa ja sukeltamassa. Vain muutaman kerran olen nähnyt sen rannalla.

      Poista
  3. They are beautiful and enigmatic creatures of the wetlands. I have seen them several times on visits to Europe and have always considered myself fortunate when it happens. Here we see Muskrat quite frequently and they too are delightful. Thank goodness they are no longer subject to persecution for their fur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, David!

      Muskrat is (I suppose) quite rare here in Häme (Finland). I've never seen one and would be more than happy to see one.

      Thank you very much for visiting and commenting in my blog!

      Poista
  4. Jännän näköinen tuo vesimyyrä. En ole sellaista koskaan nähnyt.
    20 astetta ja hiukan päälle on minulle ihan sopiva kesäsään lämpötila. Helteistä en tykkää ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Helteet eivät ole minunkaan heiniäni. Menetän helteissä energiani. Onneksi kotona on vihdoin ilmalämpöpumppu. Ulkona oleminen ei vain houkuttele helteillä yhtään.

      Poista
  5. Olipas kiva nähdä vesimyyrästä kuvia; en ole tainnut koskaan livenä nähdä🩷 Minä pidän sellaisista leudoista kesistä; lämmin leuto tuuli, astetta korkeintaan +20 ja ukkosia ja sadettakin saisi olla sopivin väliajoin. Katsotaan minkälaiseksi kesä muodostuu😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Harvinaista herkkua se vesimyyrä minullekin on, vaikka se (ne) tuossa vieressä asustelevatkin. Eivät juuri pidä meteliä itsestään.

      Hyvin samankaltainen on omakin mieluinen kesä. Nostaisin lämpörajan tosin korkeimmillaan jopa 23 asteeseen. Ukkosia vähentäisin hieman toistaiseksi koiran vuoksi, mutta sadetta luonto kaipaa, sitä on tultava riittävästi 🌼

      Poista
  6. Wau miten hyviä kuvia olet saanut otettua vesimyyrästä. En ole koskaan moista nähnyt livenä.

    VastaaPoista
  7. Just tänään aamukävelyllä mietin taas, miten Suomen kesä olis paratiisi, jos ei olis hyttysiä! En tosin ole tällasten helteiden ystävä, mieluiten kohtuus kaikessa, mutta sopivasti tuulinen, aurinkoinen poutapäivä olis paras. Sadetta kyllä sais tulla, vaikka öisin... ukkostakin on kiva kuunnella, kun se on vähän kauempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja söpöt myyrät! Saa kyllä olla aika hissukseen, että tuollaisia kuvia onnistuu saamaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!