keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syksyn usvaa ja vanhoja kurkikuvia

Kävin autolla tutkimassa kuvausmahdollisuuksia, kun kerrankin tällä viikolla olin ennen kuutta jo kotona. Linnut eivät enää käy lintutornilla niin kuin aikaisemmin, joten jotain muuta on mietittävä. En löytänyt lintuparvia tai edes erityisen tyrkyllä olevia yksilöitä, mutta laskeva aurinko oli kaunis. Pelloilla ja alavilla alueilla ei ollut hallan vaaraa, vaan usvaa. Laskeva aurinko valaisi usvaa kauniisti. Ikävä kyllä aina puutui joko sopiva pysähdyspaikka tai asiallinen tausta. Kaunis laskevan auringon valaisema usva menettää hohtoaan, kun keskellä törröttää trampoliini jne.

Mutta valaistuin siitä, että syksyn parhaat elementit alkavat olla käsillä. Yksityiskohdat ja kauniit maisemat saattavat olla nyt parasta katsottavaa ja kuvattavaa. Nyt vain säätiedotuksia seuraamaan ja etsimään kartalta hyviä kuvauspaikkoja. Illan pienet hetket saattavat poikia enemmän kuvausmatkojen suunnittelussa kuin hätäisessä harhailussa.

Asiasta sujuvasti kolmanteen: kurkien näkemisestä on aikaa. Nämä kurkikuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä päivänä. Saa nähdä, näenkö kurkia lähietäisyydeltä vielä tänä vuonna vai täytyykö odottaa kevääseen asti. Hurmaavia ne ovat...





4 kommenttia:

  1. Minä odottelen vielä isompia parvia hanhista ja joutsenista. Suurin osa taitaa kyllä olla jo Salpausselän eteläpuolella. Ilta-aurinko ja miksei aamuaurinkokin ovat sellaisella mukavalla aikataululla kuvaamisen kannalta. Paljon on kuvattavaa ja tuo suunnittelu olisi kyllä hyvä, ettei käy kuten meille ... kiertelemiseen ja autossa istumiseen meni lähes koko päivä ja tulos nolla. Samaan aikaan ihan kotinurkilla oli havaittu vaikka mitä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja parvia minäkin olen kaipaillut, mutta vain kurkia olen nähnyt isoina määrinä - korkealla, korkealla taivaalla. Upeaa katseltavaa, vaan ei hääppöistä kuvattavaa.

      Ilta- ja aamuaurinkokuvaukset ovat nyt kieltämättä hyviä juttuja. Niiden aikataulu on meikäläiselle huomattavasti suotuisampi kuin keskellä kesää :-)

      Poista
  2. Tykkään näistä kuvista :)

    Tänään aamulla koiran kanssa aamulenkillä tosi sankassa sumussa. Mutta linnut pitivät ääntä parvissa pusikoissa. Rastaat ja tiklit pääasiassa. Kun niitä sattui ihan kohdalle, näkyi hyvin. Kauempaa ei sumun seasta lintuja näkynyt - niiden ääni kyllä kuului :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :-) Laskeva aurinko värittää kuvia omalla tavallaan...

      Hernerokkasumu ei edesauta kuvaamista. Pieni sievä usva auringonvalon kera olisi sen sijaan poikaa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!