sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Matka suppilovahveroon

Syksyinen sienikuume riivaa minua jo kolmatta vuotta peräkkäin. Sienien, lähinnä suppilovahveroiden, etsiminen ja löytäminen koukuttavat niin, ettei kamera ehdi mukaan. Kyse on paljon siitä löytämisen ilosta: Kun löytää yhden suppiksen, löytää niitä monta. Joskus aivan mahdottoman monta :-)

Mutta kyse on paljon myös vihreän metsän rauhoittavasta vaikutuksesta, sammalmättäiden paksusta jatkumosta ja parhaimmillaan vain luonnon omista äänistä. Löydän ehkä joskus tulevaisuudessa samanlaisen rauhan jostain muustakin luontoympäristöstä, mutta juuri tällä hetkellä juuri tämä on yksi parhaista hyvän olon resepteistäni.

Eräs työkaverini ihmetteli sitä, miten olen voinut muuttua niin paljon aikuisiällä: metsää kaihtavasta ja kauniita luontonäkymiä arvostamattomasta yksilöstä luontokeskeiseksi, jopa luontoa ylistäväksi luonnon vaalijaksi. Mutta kyse ei ole niinkään paljon muutoksesta kuin uuden löytämisestä. Jos et tiedä jonkin olemassaolosta, todennäköisesti et osaa kaivata sitä. Ja silloin vain priorisoit elämäsi sen mukaan.

Mutta kun löydät jotain kiinnostavaa, ehkä jopa mukaansa tempaavaa, tilanne ja mittasuhteet muuttuvat. Valinnan voi aina tehdä vain tiedossa olevien vaihtoehtojen kesken.

En ole ollut myöskään visuaalinen henkilö. Lapsena saatu perusteellinen palaute kasvatti minut käsitykseen, ettei mikään visuaalinen ole minun alaani. Päinvastoin: minun pitäisi pitää sormeni poissa tuolta alueelta. Asia oli ymmärretty kovin nopeasti. Mitäs lapsi siinä kyselisi - aikuisethan tietävät.

Olen rikkonut rajojani ja löytänyt elämään uusia kauniita sävyjä. En tiedä, missä järjestyksessä, mutta olen kuitenkin ylittänyt esteitäni, järisyttänyt ennakkoluulojani (ennen kaikkea itsestäni) ja tehnyt kokeiluja, yhä isompia ja rohkeampia (omassa mittakaavassani tietenkin).

Juuri nyt olen sekoitus vanhaa ja uutta. Ajattelen enimmäkseen uudella tavalla. Kriisitilanteet laukaisevat vanhat toimintamallit, eivätkä ne ole kovin hyviä. Kannattanee siis vältellä kriisejä ;-) Käyttäydyn ulkoisesti vanhalla tutulla tavalla - ihan harkitsematta ja miettimättä. Sieltä se tulee selkärangasta. Herätän selvästikin ristiriitaisia tunteita, mistä en yhtään, ollenkaan pidä.

Sen syvempiin syövereihin menemättä jaan kanssasi muutaman kuvan - suppilovahveroista tietenkin :-) Suppilovahvero edustaa minun silmissäni luonnon upeinta muotokieltä. Jokainen yksilö on silminnähden erilainen. Ja edustavat silti samaa lajia. Niinkuin me ihmisetkin.





21 kommenttia:

  1. Luonnossa liikkuminen antaa niin valtavan paljon! Ihanaa alkavaa viikkoa Susanna;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!
      Ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Siis todella hyvä muutos. Muutos oikeaan suuntaan. Metsä on rauhan tyyssija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi huomata se myöhään kuin ei silloinkaan ;-)

      Poista
  3. Upea muutos on sinulla käynyt. Ehkä paras mahdollinen. Metsä ja luonto on todella tärkeä paikka meidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut teidän perheenne luontosuhteen tärkeyden.
      Se on todella upeaa.

      Poista
  4. Noin kuvattuna sienikin on aistikas :)

    VastaaPoista
  5. Suppikset ovat herkkua. Harmittaa, kun en voi mennä sienimetsään. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. good step in the new beginning and you have to get used to it ...
    Good luck with every new step!
    Nature is something beautiful and soothing inside too!
    Hug Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Elke!

      We have still warm degrees - waiting for the cold weathers to come :-)

      Poista
  7. Ihanaa, että olet saanut löytää kauniin uuden maailman - aivan läheltä! Se on aarre ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vähän etsii, voi löytää paljon :-)

      Poista
  8. Olipa aika tuttu analyysisi lapsuudesta, niin helposti ja vaivattomasti voi toisen luovuutta lannistaa - olen kokenut saman, mutta se heräsi eloon uudelleen, uudessa suvaitsevaisessa ympäristössä ja olin myös itse itselleni armollinen...näkövinkkeli muuttui ja herätti jotain mukanaan.

    Suppikset ovat tosi ihania! Metsään en vielä mene, hirvikärpäset ovat kauhistukseni, myöhemmin sitten - isäntää eivät hirvikärpäset kiusaa, minua kyllä - olenkohan mehukkaampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittävät, että vaatetuksen värillä on väliä. Tumma kuulemma vetää näköaistin varassa saalistavaa hirvikärpästä vaaleaa väriä paremiin puoleensa. Minä tosin olen tehnyt oman henkilökohtaisen hirvikärpäsennätykseni nimenomaan vaaleassa takissa. Hyi :-(

      Poista
  9. Suppilovahverot taitavat olla aika uusi juttu? En muista lapsuudessani, siis sata vuotta sitten, kenenkään puhuneen niistä.
    Mukavia sieniretkiä. 🍁

    VastaaPoista
  10. Luin jostain, että vielä 70-luvulla ovat olleet vielä hyvin huonosti tunnettuja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana minäkin olen vasta suppiksiin tutustunut.

    VastaaPoista
  11. Koskaan ei ole liian myöhäistä - eikä sen puoleen liian varhaistakaan - löytää uusia positiivisia asioita elämään. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)