torstai 19. lokakuuta 2017

Syksyn ja säilömisen ilo

Syksy alkaa siirtyä siihen vaiheeseen, jossa on aika vaikea enää suorittaa mitään. Se sopii minulle, joka suoritan intohimoisesti omia innostuksen kohteitani. Nyt on lupa ja hieman pakkokin tarkastella elämää toiselta kantilta. (Vaikkei tämä syksyn pysähdys ole aikaisemminkaan pysäyttänyt suorittamiskierrettäni mihinkään...)

Töihin asti sadan kilometrin päähän olen jo kärrännyt suppilovahveroitani, kun niitä on tullut kerättyä innolla ja ahneudella hieman yli oman käsittelykyvyn. Onneksi töistä on löytynyt vastaanottajia kallisarvoisille sienilleni :-)


Ostin kuivatuille sienille kolmen desin säilytyspurkkeja - lähinnä tuota lahjontaa ajatellen. Omat suppikset olen säilönyt pusseihin, jota olen sijoittanut purkkeihin kaappiin.


Kuivatessa suppikset kuihtuvät lähes näkymättömiin. Mitä isommiksi paloiksi sienet jättää, sitä enemmän tarvitaan lämpöä ja puhallusta niiden kuivattamiseen. Tässäkin on useampi uunipellillinen suppilovahveroita kuivuneessa olotilassaan.


Näillä kuivatuilla sienillä on käyttöä silloinkin, kun sähköä ei ole käytettävissä. Oikeaa selviytyjän ruokaa :-)


Viis purkkia tuli täyteen ja vielä jäi vähän yli. Seuraavat pääsevät arkisempiin pakastusrasioihin, vaikkeivät pakkaseen menekään.

Tällä tavalla syksystä irtoaa yllättävän paljon iloa :-) Puikoillakin on menossa jo kolmas sukkapari. Ehkä se syksyn ydin onkin tässä :-)

Ihanaa loppuviikkoa!

26 kommenttia:

  1. No onpas kerrassaan hieno sienisaalis, ja niin kauniisti kuivattuina lasipurkeissa! Onpa mukavaa antaa toiselle tuollainen lahjaksi tai muuten vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lahjat löytävät niitä arvostaville ihmisille :-)

      Poista
  2. I am thrilled with the dried mushrooms in the glass, so you always have stock.Great!
    Socks knit the you can use soon!
    Beautiful autumn time dir
    Elke
    Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Elke!
      Autumn sure does show its gentle sides, when you look at world from a good direction :-)

      Merry October!

      Poista
  3. Kyllä on paljon suppiksia hieosti olet kuivattanut ne, ja kauniisti purkittanut
    Mekin saatii suoppiksia aika paljon Mutta minä laitoin kaikki pakkaseen
    Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivatut suppikset säilyvät parhaiten, mutta kyllä meilläkin osa suppiksista on pakastettu. Molempi parempi :-)

      Poista
  4. Syksyn ydin, niin makuasia, mutta pakko myöntää olevani täysin samaa mieltä kanssasi. Taas on todettava, ettei meillä päin edelleenkään ole löytynyt suppiksia. Metsät joista aiemmin olemme niitä löytäneet muovikasseittain, ammottavat nyt suppisten osalta tyhjyyttä. Kateellisena ja puolestasi samaan aikaan onnellisena, katselen noita sieni saaliitasi, suppisten osalta. Hienoa, että joku jossain on saanut suppiksia säilöön:)
    Supilovahveroita tai ei, kyllä se syksyinen metsä on kaikesta huolimatta lumoava. Voi miten siellä onkaan kiva samoilla. Joten eiköhän taas viikonloppuna mennä metsään, vaikka vain hakemaan sitä energiaa. Kutimetkin olisi kiva saada taas alulle. Mistähän sen inspiraation siihen hommaan saisi? Vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn ydin on varmasti makuasia. Lapsena syksy oli ihanaa aikaa, kun koulu alkoi ja näki taas kavereita. Sittemmin syksyn ilot ovat vähentyneet. Kunnes löysin sienet ja säilömisen. Jotain, mitä en kuvitellutkaan aikaisemmin iloa löytäväni. Nautinnosta puhumattakaan ;-)

      Poista
  5. sienestäminen on mukavaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukuttavaa meille joillekin, niin hyvässä kuin pahassakin :-)

      Poista
  6. Ihanat suppilovahverot. Kiva kun on tiedossa herkkuja talveksi. - Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Noistapa on mukava talvella sienikeittoa keitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :-) Tai laittaa sienipiirakkaa, lihapataa, kastiketta, pastaa tai vaikka risottoa :-)

      Poista
  8. Onpa nätit sienipurkit! Meillä säilötään yleensä vain pakastamalla, ehkä purkki tai pari suolaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pakastetaan osa. Kuivaan niin paljon kuin voin ja ehdin. Purkit menevät lahjoiksi, omat on säilötty arkisemmin :-)

      Poista
  9. Komean näköinen suppisrivistö. Noista sitten lisuketta erilaisiin ruokiin pitkin talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!
      Noista löytyy lisuketta ruokaan kuin ruokaan. Ensi talvena ollaankin sitten luovia :-)

      Poista
  10. Komeita on kuivauksen tulokset ♥ Talvella saat herkutella.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Obrigado, Francisco!

      Autumn is good time for preparing for the winter. Mushrooms are golden gift in our forests.

      Poista
  12. Onnelliset he jotka saavat noin herkullisia lahjoja.

    VastaaPoista
  13. Ihanaa loppusyksyä/alkutalvea sinulle :) Suvi

    https://elamaanijaelamyksiani.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!