sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Aurinkoisen päivän pihatinttejä

Tänään oli aurinkoa vaikka muille jakaa. Jos Tour de Ski ei olisi ollut finaalivaiheessaan, olisin hypännyt autoon ja lähtenyt kauemmas kuvaamaan. Nyt jäin kuvaamaan pihalintuja.

Alunperin ennusteen mukaan huomennakin piti olla kaunis kuvauspäivä. Sittemmin ennuste on muuttunut huonompaan päin. Kuinkas muutenkaan :-(

Ensin kuitenkin hyvän tuulen eläinvideo Facebookista kohteelta Tiluksilla :-) Katso täältä.

Meidän matalaan pihaamme keskitalven aurinko ei oikein tahdo ulottua. Jotain kuvia sielläkin saa auringon paistaessa otettua :-) Tämän vuoden ensimmäiset lintukuvat.

Talitiainen koivupölkyn päällä. Ihmeellistä, että malttoi sekunniksi pysähtyä. Ovat tavallisesti niin nopeita ja päämäärätietoisia.


Kuusitiainenkin on niin nopea (ja peloton), että siitä on vaikea ehtiä ottamaan kuvaa. Nyt tuli jonkinlainen kuva kuitenkin.


Vähän vähemmässä valossa talitiainen kävi vielä noukkimassa ruokaa mukaansa. Miksiköhän se piti tehdä pää noin mutkalla?


Valoisaa, toivorikasta ja ilahduttavaa tammikuun jatkoa :-)




12 kommenttia:

  1. Hienot lintukuvat. Aurinkoista oli täälläkin vielä iltapäivällä, mutta nyt on koko illan satanut räntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Ei meilläkään enää tänään taivas hymyillyt - korkeintaan partaansa paksun pilvipeiton takana ;-)

      Poista
  2. No, suunnataan katseet torstaihin, sitten voi olla aurinkoakin :) Meillekään ei paista, pitää lähteä pihasta pois jos auringonpaisteeseen mielii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaina on lähtö töihin ennen kukon laulua ja kotona vasta puoli seitsemän aikaan illalla. Täytyy yrittää muistaa kuikkia jostain ikkunasta ulos päivän aikaan, niin ehtii näkemään hyvää keliä :-)

      Poista
  3. Tammikuu on minusta jotenkin pitkä kuukausi. Aina ollut. No, ollaan jo pian eka viikko lusittu. Viikonloppuna oli kyllä kuvauskeliä, jos olisi ollut kuvattavaa. Nukuin pitkään ja ennen lähtöä piti hetki autoakin lämmittää. Lyhyet vielä päivät, niin ei sitä paljon ehdi. Kevättä kohdin kuitenkin jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen päivä on jo hieman edellistä pitempi. Kyllä se tästä :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!