lauantai 6. kesäkuuta 2020

Aamun auttava luontohetki

Kun aamuherätys tulee ennen kuin olisi valmis siihen, harmitus on suuri. Kun se tapahtuu toistuvasti, siihen alkaa varautua. Varhain aamulla on hyvä hetki monen monelle puuhalle. Ja jos päivällä osaa tasoittaa tilannetta päiväunilla, päivä voi olla täydellinen ;-)

Tänään lähdin kameran kanssa lenkille aamukuuden aikoihin. Yhdeksäksi luvattiin jo sadetta. Aikaa oli siis muutama tunti. Otin aamupalan mukaani ja lähdin matkaan.

Mitään ilotulittelua aamun lyhyt retki ei tarjonnut, mutta ihan hyviä kohtaamisia kuitenkin.


Tuulihaukka nousi juuri pesästään, kun pysähdyin sitä katsomaan. Seisoi pesän reunalla hetken ja lensi tiehensä. Pesän äärellä en viivy kuin hetken. Autossa oleminen ei häiritse niin paljon kuin jaloittelu. En myöskään pysähdy pesän äärelle usein. Pesiviä ei saa häiritä. Jos kuvaus onnistuu melkein ohimennen silloin tällöin, se on mielestäni ok.

Käpytikka oli saanut kunnon saaliin. Hyvä niin :-) Niin epätoivoiselta niiden saalisreissut ovat tähän mennessä näyttäneet.


Luontoon keskittyminen auttaa tasaamaan muita murheita. Toivon silti, että elämä murheineen tasoittuu pian.

13 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Kyllä tuo tuulihaukka on kaunis.
    Aamu varhainen on paras aika lintuiluun - ja ehdottomasti eväät pitää olla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottoman kaunis lintu on tuulihaukka :-)

      Kaikki eläimet tuntuvat olevan aamusella niin tohkeissaan :-)

      Poista
  2. Jopa on terävät ja mielenkiintoiset kuvat! Lintujen touhuiluja on mielenkiintoista seurailla.
    Leppoisaa pyhäpäivää Sinulle! <3

    VastaaPoista
  3. Upeat kuvat♥ Toivotaan tosiaan että ne murheet tasottuisi pian ja saisi nauttia kauniista kesästä ilman huolia! Aurinkoista sunnuntaipäivää♥

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat! Tuulihaukka on kyllä oikea symppis:)

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!