Nukkumiseni on ollut vähän ruvella työpaineiden myötä. Minulla iso stressi tulee nopeasti häiritsemään nukkumista. Ennaltaehkäisy ja -säätäminen ovat tavallisesti parhaat keinoni univajetta vastaan. Nyt täytyy panostaa rentoutumiseen ja ajatusten uudelleen ohjaamiseen. Päivä päivältä tilanne paranee onneksi hieman 👍.
Onneksi on myös tämä aika vuodesta, jolloin luonnossa pörisee, humisee ja tapahtuu aivan mahdottomasti. Tuonne lammen rannalle kun menee ja yrittää tarkkailla ympäristöään, jäävät muut ajatukset unohduksiin. Käpytikka tohottaa, kaikilla linnuilla näyttää olevan poikasia ja niille kerätään ruokaa. Tytönkorennot ja ruskohukankorennot viilettelevät ympäriinsä ja päätyvät välillä lintujen ruokalistalle.
Hyttyset ovat jo ihan vauhdissa. Enää ei tarvitse mennä metsään päätyäkseen lähikontaktiin niiden kanssa. Nopeasti ovat ihmisen paljaita koipia tuunaamassa.
Käpytikalla on nyt sitten poikasia. Ovat jo sen verran isoja, että huutelevat pesässä puoliäänekkäästi tämän tästä. Eivät kuitenkaan kurki vielä pesäkolon suulla malttamattomina. Kuvausaikaa on vielä kivasti jäljellä, mutta valon suunta on sellainen, että aamulla olisi ihan paras kuvaushetki. Iltakuvauksen kanssa saa säätää ensin kuvaushetkellä ja sitten vielä kuvankäsittelyssä. Mutta nyt noita säädettyjä iltakuvia.
Ruokaa poikasille.
Nyt kannattaa pitää silmät auki. Emot ruokkivat poikasiaan, minkä ehtivät. Nyt on vilskettä ja vilinää 🥰.
Upeat valokuvat!
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaKyllä, tarkkana pitää olla. Upeat kuvat.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaUni ja sen laatu vaikuttaa yllättävän paljon hereilläoloon, stressiä nykyään selittävät kaiken pahan juureksi, ja se kuulostaa oikealta.
VastaaPoistaKuinka lähellä olet noita lintuja eli millaisella putkella zoomailet? Onko linnut bonganneet sinut ;) kuvatessa?
Minulla on lintukuvaukseen 400 mm objetiivi kroppikennoisen kameran kaverina. Silloin siitä saa vielä kummasti ulottuvuutta lisää irti.
PoistaEtäisyys vaihtelee. Silkkiuikut on kuvattu kauempaa kuin käpytikka. Käpytikan puuhun laskeskelin tänään etäisyydekseni noin 15 m. Pesäkolo on lisäksi aika korkealla.Myös niin hankalasti sijoitettu, ettei kololle näy monesta paikasta.
Luulen, että linnut ovat jotakuinkin aina bonganneet myös minut. Yritän pitää etäisyyden sellaisena, etten häiritse ja ennen kaikkea olla paikoillani rauhallisesti riittävän kauan. Ja linnuthan antavat palautetta heti, jos niitä sattuu häiritsemään, ottavat vain siivet alleen. Yritän olla osa taustaa ja vaarattoman oloinen.
En myöskään kuvaa kovin kauaa, jos joudun olemaan lähempänä lintuja. En halua, että niille tulee minusta stressiä.
Mukava perhetapahtuma. Meidän nurkilla liikkuu useita käpytikkoja, mutta niiden pesää en ole koskaan nähnyt.
VastaaPoistaStressi ja murheet vievät minunkin yöuneni. Tänä keväänä on tullut valvottua lukuisia öitä vanhemmpien muuttoon ja äidin kuolemaan liittyviä asioita hoitaessa. Loppusuora on meneillään, mutta jatkuvasti tulee eteen hankalia tilanteita. Niitä sitten herään vatvomaan aamuyöstä. Ei oikein auta mindfulness-opitkaan.
Pesän huomaa jossain vaiheessa helposti, jos sen ohi kulkee. Tullessaan isommiksi poikaset pitävät melko hillitöntä älämölöä ilman minkäänlaista pelkoa pesänsä paljastumisesta. Silloin riittää, kun seuraa ääntä pesälle. Siinä vaiheessa sieltä voi tämän tästä jo kurkkia pieni vihaisen näköinen linnun pääkin, kun nälkäiset komentelijat odottavat ruoka-automaatteja paikalle 🤭.
PoistaMinulla on odottamassa tehtävä kaivaa YouTubesta itselleni sopiva mindfulness-tallenne. Siellä on kuulemma paljon hyviä. Ajattelin laittaa sellaisen kirjanmerkiksi, jolloin sitä voisi tarvittaessa kuunnella yökukkumisen aikaankin korvanapeilla siippaa häiritsemättä. Minä olen huono ohjaamaan itse itseäni mindfulnessin soveltamiseen.
Hienoja luontohavaintoja, kierrättävät silkkiuikut olivat hupaisa näky. Täälläkin käpytikka ahkeroi, en tiedä missä se pesii, mutta kovasti luultavasti lehto tarjoaa sopivan pesäkolon.
VastaaPoistaKiitos, Cheri!
PoistaMeillä käpytikka näyttää tekevän pesäkolon joka vuosi eri puuhun. Mutta tästä läheltä olen keskimäärin joka toinen vuosi löytänyt käpytikan pesäkolon.
Luonto on kyllä oiva rauhoittaja ja saa ajatukset pois ikävistä ja huolestuttavista ajatuksista. Enpä ole koskaan nähnyt käpytikan poikasia. Ovat varmaan suloisia.
VastaaPoistaMukavaa ja leppoisaa viikonloppua sinulle!
Kiitos, Kristiina!
PoistaKuvia käpytikan poikasista voit käydä katsomassa vaikkapa aikaisemmasta postauksestani täältä: https://luonnonluomaa.blogspot.com/2019/06/kapytikan-poikaset-nakyvilla.html
Kivat kuvat olet saanut. vaikka meidän pihassa on vuosia pyörinyt käpytikkoja useitakin ja olen nähnyt poikasten ruokintaa, en ole koskaan onnistunut löytämään niiden pesää. Joten en ole vielä nähnyt niiden vievän ruokaa pesään. Täytyy vielä odotella, jospa toisivat isohkot poikaset sitten taas pihaan näytille.
VastaaPoistaKiitos, Kirlah!
PoistaMinä puolestani en ole juurikaan nähnyt poikasten hajaruokintaa (siis muualle kuin pesään). Yhtenä kesänä käpytikan poikasia oli tässä lähipuissa ja olin paikalla, kun varis nappasi yhden niistä. Varis hylkäsi pian saaliinsa, jota yritin sitten elvyttää tovin, turhaan. Mutta silloinkin enimmäkseen kuulin tikkojen äänet, vähemmän näin mitään muita tapahtumia.
Tikanpojat kyllä kuuluttaa olemassaolostaan!
VastaaPoistaNo kyllä!
PoistaEi juuri mitään rajaa 😂.