sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pieniä lintuja

Kävin aamulla etsimässä hyviä kuvauspaikkoja ja monien mutkien jälkeen päädyin lopuksi lintutornille. Monta lintua näin ennen ensimmäistäkään kuvaa. Aamulla koiran ulkoilutuslenkillä hämmästyksekseni iso lintu liihotteli viereiselle lammelle - ei kameraa mukana tietenkään. Harmaahaikara laskeutui puun oksalle ja lennähti sieltä sitten johonkin lähelle. Koiran tarpeet hoidettiin ennätysnopeasti, kotiin sisälle, ruokaa koiran kulhoon ja kameran kanssa takaisin lammelle. Hissukseen käveltyäni jonkin aikaa näin haikaran poistuvan paikalta isoin siiven iskuin. En ehtinyt kameran kanssa mukaan. Toisaalta takavasemmalta on tullut kuvattua katoavaa haikaraa jo muutamaan otteeseen - ei mikään paras kuvakulma :-)

Lähdin etsimään epämääräisillä osoitteilla peltoaukeita pohjoisemmasta Hämeenlinnasta. Moottoritiellä näin tien ylitse lentäviä korppeja - upeita nekin. Ei kuvia tietenkään :-)

Peltoaukeiden sijaan päädyin ensin metsäteille. Siellä tiellä seisoi kanaa pienempi ruskea lintu, joka ei väistänyt pätkääkään. Ajoin sen ohi ja pysäytin auton. Lintua ei ensin näkynyt missään, mutta kohta se lehahti puskasta puun oksalle. Vähän myöhemmin puskasta lennähti muutama muukin samanlainen lintu hieman kauemmas. Yhtä sain kuvattua - en hyvää kuvaa, mutta tunnistettavan. Teeri mielestäni. Niin pieni, että tämän kesän poikanen?


Löysin vihdoin pellon vaivalloisten teiden takaa. Näin joutsenten päiden hyppivän (kiinni vielä vartalossa) pellon ojan luona. Kun vihdoin sain auton pysäytettyä ja käännettyä, joutsenia ei näkynyt enää missään.

Yritin vielä paikantaa uuden lintutornin, mutta turhauduin asuntovaunualueen keskellä ja päädyin hakeutumaan kotitornille. Matkalla näin taas tien yli lentävät korpit.

Kotitornilla näin pieniä lintusia, joista ensimmäisen olin kotona tunnistavinani ruokokerttuseksi. Toinenkin on mielestäni jokin kerttu, mutta voin olla väärässäkin... Jos joku tietää, kaikki tieto otetaan ilolla vastaan. Tässä ruokokerttunen (mielestäni siis).




Ja tässä toinen kerttu (?), tasavärisempi.



14 kommenttia:

  1. Eihän sitä aina voi pitää kameraa mukana - ja tietenkin silloin ilmaantuu sata hyvää kuvauskohdetta. Hienoja nuo hyvin maastoutuvista pikkulintusista ottamasi kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!
      Murphyn lait ovat kovasti totta, kun ei ole mahdollisuuksia valokuvaukseen :-)

      Poista
  2. Aivan kuin linnut tahallaan tekisivät kiusaa :) Kovin kaunis tuo toiseksi alin kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkkoinkeri!
      Melkein tahallaan tekevät kiusaa saalistajilleen.

      Poista
  3. Kyllä on kivoja ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen iloinnut noista pikkulinnuista, tuntuu että vielä on kesä, kun pikkulinnut piipittelevät. Tunnistusapua en osaa antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu olevan todella vilkasta pikkulintujen kautta.

      Poista
  5. Hienoja otoksia! Ruokokerttunen minustakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!
      Kiitos myös lajivahvistuksesta!

      Poista
  6. Hienoja kuvia pikkulinnuista. Viimeinen kuva on lempparini.

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat sait otettua! Tuo viimeinen kuva on myös minun lempparini.

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)