sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Nuotio syttyi kuin syttyikin :-)

Tänä viikonloppuna ei aurinko hymyillyt niin, että olisi tänne meille asti näkynyt. Piti siis tyytyä siihen, mitä oli ulottuvilla. Pilviä, lunta, joitakin ihania lintutapaamisia. Onhan siinä jo paljon tällaiselle viikonlopulle :-)

Jalka on kestänyt kaksi kuvausreissua peräkkäisinä päivinä. Toivottavasti en tunne sitä nahoissani huomenna ;-) Ulos on kuitenkin ihana päästä ja nimenomaan luonnon helmaan...

Lauantaina Vihavuoden koskelle mennessäni näin kyltin, joka osoitti Vähäniemen virkistysalueelle. Paikka on Hämeenlinnassa ja olen monesti miettinyt sinne lähtemistä, jostain syystä on jäänyt tähän mennessä aina väliin. Paitsi nyt.

Virkistysalueella kulkee merkitty polku, joka on varmasti kesällä oikein helppo seurattava ja kuljettava. Nyt kuljin tuollaisella ensimmäistä kertaa koskaan talviaikaan ja vaikeuskerroin oli suuri, sillä lumi peitti paljon, eikä reitillä näkynyt kenenkään muun jalan jälkiä. Melkoista tiirailua siis...

Mutta selvisin :-) Reitin uusin anti oli se, että päätin sytyttää nuotion tulentekopaikalle. Tulitikut olivat mukana ja paikalla oli polttopuita kirveen kera. Kirvestä en tarvinnut, sillä joku oli hakannut puita yli oman tarpeensa ja hyödynsinkin tilanteen heti.

Nyt täytyy myöntää, etten ole koskaan aikaisemmin sytyttänyt nuotiota. Puulämmitteisen kiukaan ja uunin olen lämmittänyt ja piharoihun sytyttänyt. Kiukaan ja uunin kanssa en ole hyvä, mutta saan ajan kanssa homman toimimaan. Tämä oli siis AIVAN uusi kokeilu.

Ja se syttyi :-) Pieni nuotio ja pieni tuli, mutta tämä antoi itsevarmuutta. Ensi kerralla voisi vaikka hyödyntää tulta muuhunkin kuin lämmittelyyn... Niin paljon hommasta innostuin, että aloin suunnittelemaan jo telttareissua ensi kesälle ;-) Saas nähdä, säilyykö innostus kesään asti :-)

Upeaa alkavaa viikkoa! Ja uusia kokeilun ja innostuksen kohteita :-)




26 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää palaneen. Kannattaa varoa jalan kanssa.. Tiedän niin tuon ulkoilun kaipuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kuitenkin jonkinlainen tuli :-)

      Jalka pitää itse huolen varoittelustaan, se on helppo muistaa ;-)

      Poista
  2. Ulkoilma,nuotio,makkaraa,eväät,kahvi..Pitää vissii päästä itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan täällä metsät eivät ole upottavan lumisia, vaikka lunta tulikin viikonloppuna lisää. Siinä mielessä helppoa talvikulkemista :-)

      Poista
  3. Hienoa. Kyllä retkillä on niin mukava tehdä nuotio ja keittää pannukahvit tai paistaa makkaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan avata korkkaamattoman retkikirjani ja ryhtyä perehtymään retkeilyn alkeisiin :-)

      Poista
  4. Hyvin oli puut pilkottu nuotiokokoon. Nuotio varmaan lämmitti mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku oli helpottanut nuotion tekoani ihanasti :-)
      Nuotio lämmitti mukavasti ja sain sen savuamaankin välillä oikein tukevasti ;-)

      Poista
  5. Toivottavasti innostus säilyy ja kasvaakin! Itse patikoin useasti ja aina reissulla on parasta nuotio(makkara) laavulla tai nuotiopaikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä luonnossa kulkemisen innostus on vähitellen, mutta pitkäjänteisesti kasvanut :-) Vielä kymmenen vuotta sitten metsässä kulkeminen oli minulle kaikkea muuta kuin miellyttävä kokemus - vain pakon tullen siihen ryhdyin ;-)

      Poista
  6. On ollut varmasti mukava ja virkistävä patikointi. Nuotiokahvit kruunaavat patikoinnin. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle ensimmäinen talviretkeily (vaikka matka jäikin lyhyeksi) unhoon jääneiden lapsuusaikojen jälkeen - ei unohdu tämä hetkessä :-)

      Oikein mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Hello Susanna,
    Yes, our Red squirrels remain red all year round, only their fur is thicker in winter!
    Keep well :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, Noushka!

      Interesting - and makes sense :-) I just did not think about that in a right context.

      Merry nature moments :-)

      Poista
  8. Nuuksiossa kesäisin on tulentekopaikat aina ihan täynnä ihmisiä, siitä tietää, että se on mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vain koskaan kuvitellut kuuluvani tuohon ihmisrotuun ;-) Niin sitä ihminen (tai omat käsitykset) muuttuu :-)

      Poista
  9. Nuotiolla eväiden syönti, on ihan parasta hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mulla ollut edes eväitä ;-)

      Ihan yks-kaks tuli mieleen paikan päällä kokeilla nuotion sytyttämistä. Nyt kun tiedän sen parhaassa tapauksessa onnistuvan, osaan seuraavalla kerralla varautua :-)

      Poista
  10. Nuotio on kyllä retkillä ihan must, kesät talven =). Hienosti sait nuotion syttymään. Monesti nuotiopaikoilla on valitettavasti märkiä puita ja silloin sytyttäminen on tosi haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli hieno suoja puille ja olivat (varmaan niukkojen lumisateiden vuoksikin) säilyneet kuivina :-)

      Poista
  11. Nenääni tuli muististani nuotion tuoksu heti kun näin nuo kuvasi. Olen viimeksi sytyttänyt nuotion nuorena partiossa eli siitä on k a u a n aikaa :). Ihanaa, etttä sinulla oli onnistunut reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninnu!
      Joillakin se nuoruus alkaa vähän myöhemmin ;-) Oppia ikä kaikki :-)

      Poista
  12. Aina se varsinkin talviaikaan jännittää saako tulen syttymään. Sytytyspaloja kannattaa pitää retkirepussa mukana. Niistä on apua jos puut on vähänkin märkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin pistää ostoslistalle sytytyspalat ja pakata niitä mukaan kumpaankin kuvausreppuun. Kiitos vinkistä :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!