keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Koira operaatiossa, sinisiipi korrella ja villasukkien kuivatusteline ;-)

Eilen koiruli kävi eläinlääkärissä operaatiossa, jonka ajaksi se jouduttiin nukuttamaan. Loppupäivä, ilta ja alkuyö olikin sitten hoivaamista ja vahtimista. Tokkurainen koira ei malttanut millään jäädä paikalleen lepäämään, vaan tämän tästä piti nousta istumaan, mieluummin jopa seisomaan. Se saattoi jopa kävelläkin jonkin matkaa, mutta siihen se veto sitten loppuikin. Siihen jäätiin paikoilleen seisomaan, hieman huojumaan ja väsyneenä nytkähtelemään. Sylissä oli hyvä paikka, vähän myöhemmin kelpasi lepoon pari muutakin paikkaa.


Puolen yön jälkeen me molemmat olimme riittävän väsyneitä käydäksemme nukkumaan ;-) Minä en välittänyt enää olla huolissani selvästi jo hyvin lepäävästä koirasta ja päästin sen vierestäni sätkymästä lattialle. 

Aamulla koira olikin jo kuin uudesti syntynyt :-) Ääni oli vähän hukassa, mutta kovasti haukkuvalle vahtikoiralle se oli ihan tervetullutta vaihtelua - kuten myös isäntäväelle. Iltapäivällä murina jo onnistui ja myöhemmin päästiin taas jo haukkumisenkin makuun.

Talon vieressä kasvanut pihakuusi sai päätyä pätkiksi maanantaina. Se oli iso jo, kun muutimme tänne 26 vuotta sitten. Viime vuosina sen oksat ovat raapineet kovasti kattopeltejä ja niitä on pitänyt leikata vuosittain. Tiheäoksaisen kuusen oksien leikkaus ei ole amatööreille helppoa eikä homma olisi jatkossa käynyt yhtään helpommaksi. Lisäksi kuusi kasvoi ihan turhan lähellä taloa, välimatkaa talosta runkoon oli ehkä kolmisen metriä.

Nyt keittiöön tulee valoa! Ja keittiöstä näkee jopa ulos! Puita jäi jäljelle pihaan vielä ihan ruuhkaksi asti. Kukaan ei menettänyt mitään. Ehkä risteyksestä, jossa kuusi sijaitsi tuli jopa hieman turvallisempi.

Hohtosinisiipi on odottanut kovasti kuvansa julkaisua ;-) Taisikin olla tänä kesän ensimmäinen kuvaamani sinisiipi. Jo oli aikakin. Sinisiipien tunnistamisessa siipien alapinta on todella tärkeässä osassa. Niistäkin kannattaa ottaa aina omat tunnistuskuvansa.


Ja vielä kuva tyttären villasukkien kuivatuksesta. Keksin mielestäni niiden kuivatukseen erinomaisen telineen. Keittiöjakkaran uusi sivuvirka ;-)


Ihania sateiden välisiä hetkiä heinäkuun loppuun!

20 kommenttia:

  1. Mitenkähän eläin käsittää tämän oudon olonsa. Muistan miten tyttären koira käveli koppa päässään horjuen jopa takaperin.
    Sinisiivet ja hopeatäplät ovat hankalia tunnistaa, siinä ei ole oikein muuta konstia kun kuvata siipien ylä- sekä alapinnat, olen ihan samaa mieltä.
    Meillä kaadettiin joku aika sitten kookas vaahtera, voi sitä valon määrän lisääntymistä!
    Otanpa mökillä käyttöön tuon sukkatelinevinkin, kun siellä tulee lampsittua enemmänkin saappaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a - olipa vaikea kysymys :-) Tyydyin helpottamaan koiran oloa, vaikken ymmärtänytkään kaikkea <3

      Nyt meillä on kuusen viereinen omenapuun raatokin kaadettu ja tontin nurkasta löytyi mahdottomasti uutta tilaa :-)

      Poista
  2. Onpa hupaisan näköinen kuivausteline :D Meillä lähti keittiön ikkunan eestä pari kesää sitten koivu ja monirunkoinen pihlaja, kyllä oli omituisen valoisaa ja avaraa sen jälkeen.
    Paranemisia koiralle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Kuusen jälkeen myös jäljelle jäänyt omenapuun raato sai lähdön ja nyt on maisema avoin kaikkiin suuntiin :-)

      Poista
  3. Koiralle pikaista paranemista. Ihana perhoskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu!

      Koira alkaa olla jo voimissaan ja haukkuu ulkona myös ohi kulkemattomat liikkujat. Lyhyeksi jäi se äänen menetys ;-)

      Poista
  4. Niin söpö ja hellyttävä kuva koirulista♥ Sinisiivet ovat kyllä niin kauniita ja viime päivinä niitä on näkynyt paljon. Isot päiväperhoset täällä piilottelevat edelleen, se sade:(

    Hyvää ja aurinkoisempaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Nyt on ainakin tänne luvassa kauniimpaa keliä :-)

      Poista
  5. Voi pientä raasua! Ei ihme, jos tarvitsi paijaamista. <3
    Sinisiipi on niin kaunis ja herkkä perhonen. Olet saanut siitä hyvän kuvan; ne kun tahtovat olla aika hätäisiä eivätkä kauan pysy paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Riittävän kauan kun jokaista liihottajaa seuraa, jonkun saa kiinni lepohetkessä ;-)

      Poista
  6. Hauska kuivausteline, mainio arkikuva :)

    Rapsutukset hauvalle, vaikka nyt jo taitaa olla täysin entisellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!

      Hauva on jo aikamoisen entisellään. Ohikulkijat haukutaan, samoin kotoa ilman lähtöherkkuja lähteneet ja kaikelle epämääräiselle vähintäänkin muristaan ;-)

      Rapsutellaan silti, on tuo ihan hukassa, kun ei saa vielä leikkiä edes pallolla :-(

      Poista
  7. Thank you, Agnieszka! Wool socks dry slowly after the wash. Kitchen stool is a good help in the drying process :-)

    VastaaPoista
  8. Näppärä kuivausteline. Koiruudelle terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami - kerrotaan rapsuttamalla :-)

      Kuivausteline oli omassa maailmassa oikea innovaatio ;-)

      Poista
  9. Söpö toipilas. Mukava kuulla, että vointi on jo palannut entisenlaiseksi.
    Hauska innovaatio sukkien kuivattamiselle. Tuon voi hyvin ottaa omaankin käyttöön.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!